Marjatta Metsovaara

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Marjatta Metsovaara vuonna 1963.

Marjatta Metsovaara-Van Havere (ent. Metsovaara-Nyström; 29. marraskuuta 1927 Turku11. joulukuuta 2014 Italia[1]) oli suomalainen tekstiilitaiteilija, joka tunnettiin etenkin painokankaistaan.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marjatta Metsovaara valmistui Taideteollisesta oppilaitoksesta vuonna 1949. Hänen ansiostaan Suomessa alkoi teollisesti kudottujen sisustustekstiilien aikakausi. Hänen aktiivikautensa (1954–1968) oli suomalainen menestystarina. Marjatta Metsovaara-Van Havere jatkoi työskentelyään toisen miehensä, 1984 syöpään menehtyneen Albert Van Haveren kanssa v. 1963 perustamassaan sisustuskankaisiin, erityisesti verhoilukankaisiin erikoistuneessa kutomossa Belgian Sint Niklaasissa sen taiteellisena johtajana vuoteen 1990, jolloin joutui myymään yrityksensä saksalaiselle Krall & Rothille.[2]

Samaan aikaan Taideteollisessa oppilaitoksessa opiskelivat muiden muassa Timo Sarpaneva, Maija Isola ja Nanny Still. Ensimmäisen näyttelynsä Metsovaara piti Artekissa vuonna 1957.[3]

Marjatta Metsovaara piti omia näyttelyitä koti- ja ulkomailla, suunnitteli kudottuja ja painettuja sisustustekstiileitä sekä perheensä yrityksille että muille suomalaisille tekstiilialan yrityksille, kuten Finlayson Oy, Valvilla Oy jne.[3]

Hän laajensi Urjalassa sijainneen perheyrityksenä toimineen mattotehtaan vuonna 1954 taidetekstiilikutomoksi, Metsovaara Oy:ksi, ja toimi sen suunnittelijana ja taiteellisena johtajana 1957–1980.[4] Metsovaara Oy valmisti muun muassa käsinkudottuja mattoja 1960-luvulla, sekä käsin kudottuja erikoistekstiilejä, tabletteja, seinäkankaita, kaiutinkankaita ja laukkukankaita.[5]

Metsovaara johti yritystä 1960-luvulta aina 1970-luvun loppuun, kunnes myi velkaisen Metsovaara Oy:n syksyllä 1980 Sellgren kankaat Oy:lle. Hän suunnitteli piirtäjien ja värittäjien avustuksella Tampellalle painokankaita ja damasteja. Primavera-pöytäliinasta tuli nykyajan klassikko. Se oli tuotannossa 1968–1973. Sen väreinä olivat aikakaudelle tyypillisesti sini-ruskea, kelta-oranssi ja sini-vihreä.[6]

Taiteellinen työ[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teollisuuden palveluksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsovaara-sisustustekstiilien värit sekä sidokset ja erilaiset materiaalikokeilut olivat yleisöä kiinnostavia. Marjatta Metsovaara työskenteli tekstiilitaiteilijana ja taiteellisena johtajana Metsovaara Oy:ssä Urjalassa (vuodesta 1954 vuoteen 1980) ja miehensä Albert Van Haveren tehtaalla Belgiassa. Hän loi myös kiinteitä yhteyksiä koti- ja ulkomaiseen tekstiiliteollisuuteen, mikä olikin alusta alkaen hänen kotimaisen ja kansainvälisen uransa tärkeä lähtökohta. Yhteistyökontaktien luominen kehitti Metsovaaran omia ja kansainvälisiä toimintamalleja ja johti todelliseen tekstiilitaiteilijuuden kasvuun.

Marjatta Metsovaara design Ky:ssä työskenteli 1970–1980 useita eri piirtäjiä, muun muassa Anneli Halme, Kristiina Nyrhinen ja Marjatta Metsovaara-Nyströmin vanhempi tytär Katariina Metsovaara (ent. Nyström), jotka toteuttivat Marjatta Metsovaaran ideat painokankaiksi melko itsenäisesti.

Metsovaara sai Pro Finlandia -mitalin vuonna 1970. Milanon triennaalista tuli voitto kaksi kertaa: vuonna 1957 ja 1960.[7]

Katariina Nyströmin osuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marjatta Metsovaara hyväksyi tuotantoon mallit, joista 40 mallia vuosilta 1975–1980 on kuitenkin hänen tyttärensä ideoimia ja piirtämiä, vaikka niitä on myyty nimellä "Marjatta Metsovaara design" tai myöhemmin pelkästään nimellä "Metsovaara design", jonka voi lukea painokankaiden hulpiosta. Husaari-kuosin kuvion Katariina Nyström leikkasi paperista jo 8-vuotiaana, ja kangas painettiin äidin värittämänä. Katariina Metsovaara on myös Anneli Halmeen ohella piirtänyt perinteikkäälle saksalaiselle V. Gierlings KG:lle ylellisen painettujen Metsovaara-samettikankaiden kokoelman, joka valmistui vuonna 1975.

Painettuja ja kudottuja lakana-ja pyyhemallistoja tehtiin tällä tiimillä Yhdysvaltoihin Wamsutta Millsille, satiinilakanoita Saksaan Irisette-merkille, sekä Finlayson Oy:lle ja Valvilla Oy:lle (myöhemmin Barker-tekstiili). Katariina Metsovaara suunnitteli äitinsä yrityksen nimissä myös sisustuskaakelimalliston Turun Kaakelitehtaalle Pukkilaan ja useita mattoja eri julkisiin kohteisiin kuten Turun Hamburger Börs -hotelli ja Kuusamon Sokos hotelli sekä Bagdadin Kongressipalatsi (arkkitehdit Heikki ja Kaija Sirén), jota ei kuitenkaan toteutettu.

Vuonna 1979 Katariina perusti oman yrityksen, Katariina Metsovaara design Ky:n, jonka jälkeen hän suunnitteli vielä taideteostoimeksiantojen ohella verhoilukankaita äitinsä ja isäpuolensa tehtaalle vuosina 1979-1988. Niistä palkittiin vuonna 1984 Yrjö Kukkapuron Experiment-tuoliin suunniteltu Poolo-jacquard (Resources Council, New York) sekä Platano-jacquard Kortrijkin Intérieur-messuilla vuonna 1986.

Julkisiin kohteisiin tyttären kankaista on päätynyt muun muassa esirippukangas Oulun Musiikkikeskuksen Madetojan saliin (1981), jonka lämpiöön Marjatta Metsovaara suunnitteli uransa ainoan seinätekstiiliteoksen Revontuli. Se kudottiin koneella N. V. Albert Van Haveren tehtaalla. Katariina-tytär suunnitteli myös katsomon istuimien verhoilukankaiden värit sekä Tampereen Työväen Teatterin katsomon tuolien verhoilukankaat (vuonna 1985) ja esiripun, joka kudottiin sen suunnittelijan Katariinan omissa nimissä Finlayson Oy:ssä saksalaisista uusista, varta vasten värjäytetyistä palosuojatuista polyesterlangoista, sillä Tampereen poliitikot päättivät, että esirippua ei voida tilata Belgiasta, kun Tampere oli myös tekstiilityön kaupunki.[2]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsovaaran suunnittelema Rukinlapa-peite.

Erottuaan ensimmäisestä miehestään arkkitehti Kaj Nyströmistä vuonna 1965 Metsovaara avioitui seuraavana vuonna Albert Van Haveren kanssa. Ensimmäisestä avioliitosta hänellä oli kaksi lasta, Arimo (s. 1948) ja Katariina (s. 1955), jotka Belgiaan muuton aikaan 1963 olivat 8- ja 14-vuotiaat ja jotka jäivät Suomeen 1964. Toisesta avioliitosta hänellä on lapset Patrick (s. 1965) ja Barbara (s. 1966). Van Haveren kuoltua Metsovaara muutti kahden nuoremman lapsensa kanssa Belgiasta Nizzaan. Heillä oli kesäpaikka Urjalassa.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kodin uusi tietosanakirja, osa 2: K–O. Weilin+Göös 1990. ISBN 951-35-4905-4
  • Pietarinen, Heidi: Teen huoneita ja suljen ovia: Marjatta Metsovaaran sisustustekstiilit tekstiilitaiteilijan representaatioina ja näyteikkunoina maailmalle. LUP/Lapin yliopistokustannus 2009. ISBN 978-952-484-324-9

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pietarinen, Heidi: Palkittu tekstiilitaiteilija ja alan uudistaja. Aamulehti, 13.1.2015, 134. vsk, nro 12, s. B7. Tampere: Alma Media Kustannus Oy.
  2. a b Heidi Pietarinen
  3. a b Green&Green
  4. Kodin uusi tietosanakirja, s. 243.
  5. Ryijykuume. Suomen käsityön museo
  6. Tekstiilejä Tampereelta. Tampella.
  7. Fabrics Metsovaara. Design in Finland.
  8. Ketju 5/2007.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]