Marja Simonsuuri-Sorsa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Marja Inkeri Simonsuuri-Sorsa (28. elokuuta 1939 Helsinki22. lokakuuta 2018 Espoo) oli suomalainen perinnöllisyystieteilijä ja professori.[1] Hän oli Helsingin yliopiston perinnöllisyystieteen dosentti vuodesta 1970, Työterveyslaitoksen laboratoriopäällikkö vuodesta 1980, myöhemmin tutkimusprofessori, Suomen Akatemian tutkijaprofessori vuodesta 1983 sekä opetusministeriön koulutus- ja tiedeosaston johtaja vuosina 1997–2002. Hän tutki kemikaalien myrkyllistä vaikutusta perimään, mutageneesin ja karsinogeneesin keskinäisiä yhteyksiä sekä perimämyrkyllisille aineille altumisen seurantamenetelmiä ja varhaisia vaikutuksia.[2][3]

Simonsuuri-Sorsa sai vuonna 2010 Collegium Ramazzini -palkinnon tunnustuksena työstään perimävaurioiden tutkimuksessa työ- ja ympäristöterveyden sekä kansanterveyden alalla[3] sekä vuonna 2017 Björn Kurtén -palkinnon.

Ollessaan biologian opiskelija Simonsuuri löysi vuonna 1960 Suomusjärveltä puutarhatöiden yhteydessä kivettyneen luunpalasen, jota luultiin pitkään mammutin luuksi mutta joka vuonna 2016 osoittautuikin 5–19 miljoonaa vuotta vanhaksi Deinotherium-norsueläimen luuksi. Kyseessä on ylivoimaisesti vanhin Suomesta löydetty nisäkkään luu ja ainoa Suomesta löydetty suurempi fossiili kvartäärikautta edeltävältä ajalta.[4][5]

Simonsuuri-Sorsa oli professori Veikko Sorsan puoliso.[2] Hän kuoli pitkäaikaiseen sairauteen Jorvin sairaalassa 79-vuotiaana.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.