Marisa Berenson

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Marisa Berenson Venetsian elokuvajuhlilla vuonna 2009.

Marisa Berenson (s. 15. helmikuuta 1946 New York) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja malli. Hänet tunnetaan muun muassa naispääosaroolistaan Stanley Kubrickin vuoden 1975 elokuvassa Barry Lyndon.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marisa Berenson on liettuanjuutalaista syntyperää olevan yhdysvaltalaisen diplomaatin Robert L. Berensonin kahdesta tyttärestä vanhempi. Perheen alkuperäinen sukunimi oli Valvrojenski.[1][2] Hänen äitinsä oli sveitsiläistä, ranskalaista ja egyptiläistä sukuperää oleva kreivitär Maria Luisa Yvonne Radha de Wendt de Kerlor, joka tunnetaan paremmin nimellä Gogo Schiaparelli, aikansa julkkis.[3][4]

Berensonin äidinäiti oli muotisuunnittelija Elsa Schiaparelli,[5] ja äidinisä oli kreivi Wilhelm de Wendt de Kerlor, teosofi ja meedio.[6][7][8] Hänen nuoremmasta sisarestaan Berinthiasta (Berry) tuli malli, näyttelijä ja valokuvaaja.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Berensonista tuli 1960-luvun alkupuolella maineikas malli, ja hän oli muun muassa Voguen ja Timen kannessa. Häntä pidettiin jonkinlaisena julkkiskuningattarena, kun hän esiintyi ahkerasti yökerhoissa ja muissa näyttäytymispaikoissa,[9] ja Yves Saint Laurent nimesi hänet "1970-luvun tytöksi".[10]

Myöhemmin hänet valittiin muutamiin merkittäviin filmirooleihin, kuten Frau von Aschenbachiksi Luchino Viscontiin elokuvaan Kuolema Venetsiassa (1971), juutalaiseksi tavaratalon peritjättäreksi Natalia Landaueriksi elokuvaan Cabaret (1972) ja surulliseksi kaunottareksi Lady Lyndoniksi Stanley Kubrickin elokuvaan Barry Lyndon (1975). Vaikka viimeksi mainittu on ollut hänen rooleistaan tunnetuin, kritiikki suorituksesta oli kehno: The New York Timesin Vincent Canby totesi vain: "Marisa Berenson sopii loistavasti pukuihinsa ja peruukkiinsa."[11]

Berenson on näytellyt muissakin elokuvissa, joista useimmat on kuvattu Euroopassa, samoin Yhdysvalloissa joissakin hänelle kirjoitetuissa tv-elokuvissa, kuten holokaustiaiheisessa draamassa Playing for Time (1980).

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvun alussa Berenson seurusteli ranskalaisen pankkisuvun perillisen paroni David René de Rothschildin kanssa, joka on Guy de Rothschildin pojista nuorempi.[12]

Berensonin ensimmäinen puoliso oli niittitehtailija James Randall. He avioituivat Beverly Hillsissä Kaliforniassa 1976[13] ja erosivat 1978. Heillä on yksi tytär, Starlite Melody Randall (s. 1977).[14]

Hänen toinen puolisonsa oli juristi Aaron Richard Golub, jonka kanssa hän avioitui 1982. He erosivat 1987. Tuomarin päätös avioero-oikeudenkäynnissä oli, että "Berensonin näyttelemisen ja malliuran arvonnousu [avioliiton aikana] oli yhteistä omaisuutta" ja siksi se olisi otettava huomioon sopimuksessa.[15][16][17][18]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bernard Berenson, "Sketch for a Self-Portrait", NY: Pantheon, 1949
  2. "Robert L. Berenson, Ex-Envoy and Head of Shipping Line, Dies", The New York Times, 3.2.1965, s. 35
  3. Elsa Schiaparelli, "Shocking Life", NY: Dutton, 1954
  4. Hänen toinen puolisonsa oli näyttelijä ja ohjaaja Gino, Cacciapuoti di Giuglianon markiisi.
  5. Linda Greenhouse, "Schiaparelli Dies in Paris; Brought Color to Fashion", The New York Times, 15. marraskuuta 1973
  6. Elsa Schiaparelli, "Shocking Life", NY: Dutton, 1954
  7. New Yorker article about Elsa Schiaparelli
  8. Bibliotheca Philosophica Hermetica entry
  9. John Corry, "About New York", The New York Times, 4 February 1974
  10. Judy Klemesrud, "And Now, Make Room for the Berenson Sisters", The New York Times, 19 April 1973, page 54
  11. Vincent Canby, "Barry Lyndon", The New York Times, 19.12.1975
  12. Judy Klemesrud, "And Now, Make Room for the Berenson Sisters", The New York Times, 19 April 1973, page 54
  13. "People", Time, 22.10.1976
  14. "People", Time, 21 November 1977
  15. David Margolick, "Divorce Quandary: Is Fame Property?", The New York Times, 26 September 1990
  16. Ronald Sullivan, "Her Fame Is Ruled His Too: Soprano Must Share Income", The New York Times, 3 July 1991
  17. Joyce Wadler, "Public Lives: Still a Bad Boy, as a Lawyer and a Novelist", The New York Times, 7 April 2000, B2:4
  18. Claude Solnik, "Breaking up is even harder to do for celebrities", Long Island Business News, 20 January 2006

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]