Mainoselokuva

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua.
Tarkennus: Paljon anglismeja, johtunee osittain tälle aiheelle tyypillisestä termistöstä.

Mainoselokuva on mainontaa liikkuvan kuvan ja useimmiten myös äänen avulla. Mainoselokuvien perinteisin esityspaikka on elokuvateatteri, mutta laajempaan käyttöön mainoselokuvat pääsivät televisiomainonnan myötä. Nykyisin mainoselokuvat ovat yhä useammin osa internetissä tapahtuvaa verkkomainontaa, ja monet mainoselokuvat ovat katsottavissa milloin tahansa esimerkiksi YouTubessa. Muita mainoselokuvan esitystapoja ovat myymälöiden kuvaruudut eli myymälämainonta, ja nykyisin myös ulkona sijaitsevat näyttötaulut eli ulkomainonta. Mainoselokuva pyrkii hyvin tehokkaaseen kerrontaan, jossa se puhuu suoraan katsojalle ja on helposti ymmärrettävää.[1] Usein idea onkin jotain liioiteltua, yllättävää tai dramaattista.[2] Mainoselokuvan teossa pyritään siihen, että tarinan ”sankari” on mainostettava tuote tai asia. [3]

Mainoselokuvia kutsutaan ammattikielessä usein nimellä spotti tai tv-spotti, vaikka oikeastaan spotti-sana (engl. spot, suom. 'läiskä, pilkku') tarkoittaa varsinaisesti televisiomainoksen yhtä esityskertaa tietyllä kanavalla, tiettynä päivänä, tiettynä kellonaikana ja tietyn tv-ohjelman yhteydessä.[4] Mainoselokuvia tehdään videotuotantoina, jotka ovat videon tai animaation muodossa olevasta markkinointikeinoja. Videotuotannon tavoitteena on yleensä joko myydä, palkata tai lisätä tietoa.[5]

Mainoselokuvan tyylilajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pitkien näytelmäelokuvien tavoin mainoselokuville on vakiintunut tiettyjä rakennetyyppejä ja tyylilajeja, joilla mainossanoma pyritään esittämään mahdollisimman tehokkaasti:[3][6][2]

  • demonstraatio: tuotteen käyttötilanne tai käyttötesti, jossa realistisesti tai liioitellusti näytetään tuotteen vaikutus käytössä.
  • testimoniaali (engl. testimonial): tunnetun henkilön, asiantuntijan tai tavallisen kuluttajan lausunto tuotteesta tai sen ominaisuuksista.
  • esittelijä: tunnettu tai tuntematon tuotteen ”myyntihenkilö” esittelee tuotetta, usein puhuen suoraan katsojalle kuin uutistenlukija.
  • juonellinen mininäytelmä: lyhyt näytelty tilanne todellisesta elämästä, usein tyylitelty, esim. liioiteltu.
  • lifestyle: mainoksen kuva ja ääni esittelevät tuotteeseen liitettyä, kiinnostavaa ja haluttavaa elämäntapaa. Usein juoneton, joko monipuolisen kollaasimainen tai ”lyyrinen”, tunnelmaa korostava.
  • uutinen: esittää uutuustuotteen tai vanhaan tuotteeseen tehdyn uudistuksen ajankohtaiseen sävyyn.
  • tarjous: rajoitetun ajan voimassa olevasta tarjouksesta kertova lyhyt tietoisku.

Mainoselokuva Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvahistorioitsija Kari Uusitalon mukaan ensimmäiset suomalaiset mainoselokuvat olivat turkulaisen Lahyn-Filmi-nimisen yhtiön humoristiset piirretyt mainosfilmit, joita esitettiin teatterinäytöksissä 1920-luvulla ja 1930-luvun alussa. Vuoden 1933 veronalennuselokuvalain myötä elokuvaesityksille määrättyä leimaveroa voitiin vähentää esittämällä näytöksissä valistavia tai uutisluontoisia lyhytelokuvia, ei kuitenkaan mainoksia. Näin mainoselokuva alkoi erottua omaksi lyhytelokuvamuodokseen, mutta vähäisiä mainoselokuvia 1930-luvulla tuottivat yleensä samat yhtiöt kuin veronalennuslyhytelokuviakin. Veli Tamminen perusti 1938 Elokuvamainostoimisto Oy Tamkon, joka oli tiettävästi ensimmäinen nimenomaan mainoselokuviin erikoistunut suomalaisyritys. Se toimi läpi hiljaiset sotavuodet vuoteen 1946 asti. Vuonna 1945 markkinoille tuli Finlandia-Kuva Oy ”alkupaloiksi” kutsumine mainossikermineen, ja vuonna 1948 perusti Felix Forsman oman Felix-Filminsä, joka tuotti tiettävästi ensimmäisen värillisen mainoselokuvan Fazerille 1950. Se kuvattiin Gevacolor-filmille, jonka värintoistoa pidettiin kuitenkin niin keinotekoisena että valtaosa 1950-luvun alkupuolen elokuvamainonnasta oli yhä mustavalkoista. Vuonna 1956 alettiin saada Kodakin parempaa Eastmancolor-filmiä, joka valtasi pian mainoselokuvamarkkinat. Televisiovastaanottimien yleistyminen aiheutti sen, että teatterissa värillisenä nähdyt mainoselokuvat esitettiin televisiossa mustavalkoisina versioina ja televisiota varten alettiin tuottaa myös täysin omia mustavalkoisia mainosfilmejä. Kotitelevisioiden myötä elokuvateatterien kävijämäärät romahtivat 1960-luvun alkuvuosina, ja samalla myös teattereissa esitettävän mainonnan määrä.[7]

1950-luvun loppupuolella syntyi uusia mainoselokuvayhtiöitä kuten Pekka Kotkavuoren johtama, Finlandia-Kuvan toimintaa jatkanut Filmitalo Oy sekä Fennada-Filmistä erotettu Fennada-Filmi Junior. Filmitalon tekijäkaartiin kuuluivat mainosmusiikkia paljon tehnyt Kalle Kaartinen sekä ohjaajat Veikko Äikäs ja Hans Haataja. Fennadalle mainoselokuvia tekivät muun muassa Unto Kumpulainen ja Esko Töyri. Yhdysvaltalainen Robert Balser tuli vuonna 1960 perustamaan Fennadaan animaatio-osastoa, jossa piirrettyjä mainospaloja tekivät muun muassa Sauli Rantamäki ja Martti Utriainen.[7]

1960-luvun alkuvuosina Suomessa tehtiin vuosittain noin 750 mainoselokuvaa.[7] Televisiomainonnassa toinen tapa mainoselokuvien ohella olivat sponsoroidut televisio-ohjelmat kuten Sunnuntain kahvikonsertti.

Mainoselokuvakilpailuja Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisia mainoselokuvia on arvioitu sekä palkittu ainakin seuraavannimisissä kilpailuissa:[8]

  • Mainos-Oskari, 1950- ja 1960-luvut
  • Mainoskanuuna-filmikilpailu, 1960-luku
  • Vuoden Huiput, vuodesta 1980
  • Klaffi-kilpailu, 1970- ja 1980-luvut
  • Suomen mainoselokuvakilpailu, 1980-luvun loppu
  • Voitto-mainoselokuvakilpailu, 1990-luvun alusta

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Malmelin, Nando: Mainonnan lukutaito: Mainonnan viestinnällistä luonnetta ymmärtämässä, s. 66–71. Helsinki: Yliopistokustannus, 2003.
  2. ↑ a b Hirvonen, Elina: Käsikirjoittaminen, s. 122–123. Art House, 2003.
  3. ↑ a b Raninen T. & Rautio J.: Mainonnan ABC, s. 278–280. WS Bookwell, 2003.
  4. ↑ Spotti, Sanasto, Mainostajan hakemisto. Viitattu 29.9.2014.
  5. ↑ Kaikki mitä sinun pitää tietää videotuotannoista ja mainosvideoista! Pitkospuu Productions. 4.11.2020. Viitattu 18.11.2020.
  6. ↑ Aaltonen, Jouko: Käsikirjoittajan työkalut, s. 187– 188. SKS, 2002.
  7. ↑ a b c Uusitalo, Kari: Suomalaisen elokuvan vuosikymmenet. Johdatus kotimaisen elokuvan ja elokuva-alan historiaan 1896–1963, s. 85. Otava, 1965.
  8. ↑ Palkinnot (Arkistoitu – Internet Archive), Sek & Grey Oy. Viitattu 17.12.2015.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anna Eskola, Kaisa Kauranen, Päivi Lehto, Pia Leminen, Marika Tolvanen: ”'Keksi, tuo kekseliäs keksintö' - Matka menneen mailman mainoselokuviin”. Teoksessa Katainen, Elina (toim.): Kotomaan koko kuva : kirjoituksia elokuvasta ja 1930-luvun sosiaalihistoriasta, s. 162–185. Helsinki : Suomen Historiallinen Seura, Helsingin yliopiston talous- ja sosiaalihistorian laitos, 1993. Kirja digitoituna Internet Archivessa.
  • Hovi-Wasastjerna, Päivi: Onnen avain : mainoselokuva Suomessa 1950-luvulla. Omakustanne, 1996. ISBN:952-90-8223-1.
  • Tapani Mauranen, Erkki Niemi, Esko Varho: ”Puu pääosassa - piirteitä 1930-luvun teollisuuselokuvasta”. Teoksessa Katainen, Elina (toim.): Kotomaan koko kuva : kirjoituksia elokuvasta ja 1930-luvun sosiaalihistoriasta, s. 126–161. Helsinki : Suomen Historiallinen Seura, Helsingin yliopiston talous- ja sosiaalihistorian laitos, 1993. Kirja digitoituna Internet Archivessa.
  • Rönkkö, Markku: Lyhyt onni. Kaikki oleellinen kunniantuntoisen mainoselokuvan käsikirjoittamisesta ja ostamisesta. Helsinki: Mainostajien liitto, 1997. ISBN 951-95616-7-6.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Mainoselokuva&oldid=21815890”