Mäkelänrinteen lukio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mäkelänrinteen lukio

Mäkelänrinteen lukio on noin 950 opiskelijan[1] päivälukio Vallilan kaupunginosassa Helsingissä. Opiskelijoista valmennusurheilijoita on noin 600. Koulu kuuluu urheilun erikoislukioihin, joita Suomessa on yhteensä 15.[2]

Mäkelänrinteen lukion edeltäjä, Itäinen yhteiskoulu, sai valtioneuvostolta toimiluvan 16. toukokuuta 1957. Aluksi koulu toimi hirsirakennuksessa Kalliossa, seuraavina vuosina useammassakin eri toimipaikassa[5], kunnes nykyinen koulurakennus valmistui vuonna 1960.[6] Aluksi koulussa oli vain keskikoulu, mutta vuonna 1962 sen yhteyteen perustettiin myös lukio, ja samalla sen nimi muutettiin Mäkelänrinteen yhteiskouluksi.[6] Siitä tuli 1960-luvulla Suomen suurin oppikoulu.[6]

Mäkelänrinteen yhteiskoulussa kokeiltiin luokatonta lukiota jo vuodesta 1971 lähtien. Kun Helsingissä vuodesta 1977 lähtien siirryttiin peruskouluun, koulussa toimi muutaman vuoden ajan myös osa entistä keskikoulua vastaavista peruskoulun luokista, mutta vuodesta 1980 lähtien ainoastaan lukio, kun keskikoulu lakkasi luokka kerrallaan. Samalla koulun nimi muutettiin Mäkelänrinteen lukioksi, ja se siirtyi Helsingin kaupungin hallintaan vuonna 1980.[7]

Mäkelänrinteen lukio on valtakunnallisen tehtävän saanut urheilun erikoislukio. Vuosina 1987–1994 olleen kokeilukauden jälkeen opetusministeriö myönsi 11. huhtikuuta 1994 koululle vakinaisen urheilulukiotehtävän.[8] Ministeriö uusi toimiluvan päätöksellään 12. tammikuuta 2004. Yleislukiossa valittavana on tavallinen lukio-ohjelma sekä opiskelijan taipumusten mukaan myös valmennus- tai liikuntapainotteinen opiskeluohjelma.

Mäkelänrinteen lukio on yli 600 urheilijalla yli 50 lajista ja noin 35 valmentajalla Suomen suurin urheilijoiden päivittäisharjoittelua järjestävä organisaatio. Valmennusta järjestetään päivittäin ja normaalisti urheilulukiolainen harjoittelee koulun valmennuksessa kolme kertaa viikossa yhteensä kuuden tunnin ajan. Eri valmennusryhmissä harjoitteluajat vaihtelevat ja esimerkiksi judossa, painissa, sulkapallossa ja telinevoimistelussa valmennukseen koulun yhteydessä voidaan varata neljä tuntia kerrallaan. Tavoitteena on rauhoittaa harjoittelutilanne ja keskittyä harjoituksiin kunnolla ja hoitaa myös oheisharjoitteet, kuten venyttely, kunnolla.

Märskyssä on myös monissa lajeissa harjoittelua eriytetty esimerkiksi siten, että pitkillä koripallopojilla on omat erikoistreeninsä tai jalkapallossa on oma taitoharjoitteluryhmä. Valmennuksesta Märskyssä vastaavat alan huiput ja valmentajat valitaan kouluun yhdessä lajiliittojen kanssa.

Märsky on edelläkävijä suomalaisessa urheilulukiomaailmassa ja myös tavallisen lukion puolella. Urheilulukio ei Märskyssä tarkoita pelkkää aamuvalmennusta, vaan valmennus koostuu monista osista. Märskyn arkeen kuuluu fysioterapia- ja urheilulääkäripalvelut. Lisäksi koululla on jo pitkään ollut valmennusopin kursseja, joissa käydään läpi valmentautumisen perusteista ruokahuoltoon asti. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Mäkelänrinteen lukiossa opiskelleet ovat voittaneet yli 450 mitalia olympialaisissa sekä maailman ja Euroopan mestaruuskisoissa.[9]

Kaksoistutkinto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäkelänrinteen lukio tarjoaa myös mahdollisuuden suorittaa merkonomi–lukio -kaksoistutkinnon. Lukion ohessa opiskellaan liiketalouden perustutkinto. Syksyllä 2003 ja aikaisemmin aloittaneiden ryhmien kanssa koulu tekee yhteistyötä Helsinki Business Collegen kanssa. 1. elokuuta 2004 jälkeen aloittaneiden ryhmien kohdalla yhteistyökumppanina on Suomen Liikemiesten Kauppaopisto – ATK-Instituutti sen jälkeen kun Helsinki Business College ja Suomen Liikemiesten Kauppaopisto olivat yhdistyneet.[10]. Vuodesta 2014 alkaen kaksoistutkinnon yhteistyöoppilaitoksena on toiminut Perho Liiketalousopisto (vuoteen 2017 saakka nimellä Helmi Liiketalousopisto). Perho Liiketalousopistolla on urheilulukiotehtävää vastaava urheilijoiden ammatillisen koulutuksen erityistehtävä. Märskyn ja Perhon kaksoistutkintoa kutsutaan Sporttikaksariksi. Liiketoiminnan perustutkinnon osana suoritetaan ylioppilastutkinto. [11]

Mäkelänrinteen urheilulukio palkittiin vuoden 2008 Urheilugaalassa Vuoden antidopingteko -palkinnolla, koska se huomioi antidopingtyön opetusohjelmassaan. [12]

  1. Tutustu ja hae Märskyyn Helsingin kaupunki. Viitattu 2.9.2023.
  2. Koulun esittely Helsingin kaupunki. Viitattu 20.11.2022.
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av Helsingin lukioiden sisäänpääsyrajat (.xlsx) Helsingin kaupunki. Viitattu 2.9.2023.
  4. a b Mäkelänrinteen lukioon kevään 2024 yhteishaussa valitut opiskelijat hel.fi. 13.6.2024. Viitattu 15.7.2024.
  5. http://www.marsky.fi/Yleista/50-luku.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. a b c http://www.marsky.fi/Yleista/60-luku.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. http://www.marsky.fi/Yleista/70-luku.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. http://www.marsky.fi/Yleista/90-luku.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. http://www.marsky.fi/Urheilu/Urheilu_main.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. Business college, Historia, viitattu 29.10.2013 (viite liittyy oppilaitosten yhdistymiseen)
  11. Tuuli Merikoski: Urhea-linja, Sporttikaksari Perho Liiketalousopisto. 11.2.2020. Viitattu 11.2.2020.
  12. http://www.marsky.fi/kilpailutoiminta/Kilpailutuloksia.html[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]