Luettelo Italian ympäriajon voittajista

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Taulukossa Giro d'Italian voittajat vuodesta 1909. Kokonaiskilpailun johtajalla on roosan värinen paita maglia rosa. Maglia verde on vihreä paita, jota pitää yllään paras mäkimies. Paras mäkimies on palkittu vuodesta 1933 lähtien, mutta maglia verde tuli mukaan Giroon vasta vuonna 1974. Parhaalla pistemiehellä, joka usein on kirimies, on vuodesta 1966 alkaen ollut päällään punasävyinen paita, joka oli vuosina 1970–2009 väriltään tumman violetti ja tunnettiin nimellä Maglia ciclamino. Ensimmäisinä neljänä vuotena ja vuodesta 2010 alkaen paita on ollut väriltään punainen; maglia rosso passione. Parhaalle nuorelle kilpailijalle on jaettu maglia bianca eli valkoinen paita vuosina 1976–1994 ja uudelleen vuodesta 2007 lähtien. Vuosina 1989–2006 jaettiin maglia azzurra eli taivaansininen paita ns. intergiro- eli välikirikilpailun parhaalle. Intergirossa etappien puolivälissä on kohta, jossa otetaan kilpailijoiden ajat. Nopeimman kokonaisajan ajanut sai paidan. Vuonna 2006 maglia azzurran tilalle tuli maglia blu eli sininen paita, jonka voitti paras yleisajaja. Pisteitä jaettiin sekä tasaisilla että vuoristoetapeilla, joten parhaiten erityyppisillä etapeilla pärjännyt voitti paidan. Tätä paitaa ei käytetty kuin yhtenä vuotena.

Huomioitavaa

  • Vuonna 1912 ei käyty yksilökilpailua vaan ainoastaan joukkuekilpailu
  • Vuonna 1956 palkittiin kolme mäkimiestä. Jokaisen vuoristoalueen paras

Kilpailun parhaat ja paitojen voittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi maglia rosa 2. 3. maglia verde maglia rosso passione /
maglia ciclamino
2018 Yhdistynyt kuningaskunta Chris Froome Alankomaat Tom Dumoulin Kolumbia Miguel Ángel López Yhdistynyt kuningaskunta Chris Froome Italia Elia Viviani
2017 Alankomaat Tom Dumoulin Kolumbia Nairo Quintana Italia Vincenzo Nibali Espanja Mikel Landa Kolumbia Fernando Gaviria
2016 Italia Vincenzo Nibali Kolumbia Esteban Chaves Espanja Alejandro Valverde Espanja Mikel Nieve Italia Giacomo Nizzolo
2015 Espanja Alberto Contador Italia Fabio Aru Espanja Mikel Landa Italia Giovanni Visconti Italia Giacomo Nizzolo
2014 Kolumbia Nairo Quintana Kolumbia Rigoberto Urán Italia Fabio Aru Kolumbia Julián Arredondo Ranska Nacer Bouhanni
2013 Italia Vincenzo Nibali Kolumbia Rigoberto Urán Australia Cadel Evans Italia Stefano Pirazzi Yhdistynyt kuningaskunta Mark Cavendish
2012 Kanada Ryder Hesjedal Espanja Joaquim Rodríguez Belgia Thomas De Gendt Italia Matteo Rabottini Espanja Joaquim Rodríguez
2011 Italia Michele Scarponi Italia Vincenzo Nibali Ranska John Gadret Italia Stefano Garzelli Italia Michele Scarponi
2010 Italia Ivan Basso Espanja David Arroyo Italia Vincenzo Nibali Australia Matthew Lloyd Australia Cadel Evans
2009 Venäjä Denis Menšov Italia Danilo Di Luca Italia Franco Pellizotti Italia Stefano Garzelli Italia Danilo Di Luca
2008 Espanja Alberto Contador Italia Riccardo Riccò Italia Marzio Bruseghin Italia Emanuele Sella Italia Daniele Bennati
2007 Italia Danilo Di Luca Luxemburg Andy Schleck Italia Eddy Mazzoleni Italia Leonardo Piepoli Italia Alessandro Petacchi
2006 Italia Ivan Basso Espanja José Gutierrez Cataluna Italia Gilberto Simoni Espanja Juan Manuel Garate Italia Paolo Bettini
2005 Italia Paolo Savoldelli Italia Gilberto Simoni Venezuela José Rujano Guillen Venezuela José Rujano Guillen Italia Paolo Bettini
2004 Italia Damiano Cunego Ukraina Serhi Hontšar Italia Gilberto Simoni Saksa Fabian Wegmann Italia Alessandro Petacchi
2003 Italia Gilberto Simoni Italia Stefano Garzelli Ukraina Jaroslav Popovytš Kolumbia Fredy Gonzalez Martinez Italia Gilberto Simoni
2002 Italia Paolo Savoldelli Yhdysvallat Tyler Hamilton Italia Pietro Caucchioli Meksiko Julio Perez Cuapio Italia Massimo Strazzer
2001 Italia Gilberto Simoni Espanja Abraham Olano Manzano Espanja Unai Osa Eizaguirre Kolumbia Fredy Gonzalez Martinez Italia Massimo Strazzer
2000 Italia Stefano Garzelli Italia Francesco Casagrande Italia Gilberto Simoni Italia Francesco Casagrande Venäjä Dmitri Konyšev
1999 Italia Ivan Gotti Italia Paolo Savoldelli Italia Gilberto Simoni Kolumbia José Jaime Gonzales Ranska Laurent Jalabert
1998 Italia Marco Pantani Venäjä Pavel Tonkov Italia Giuseppe Guerini Italia Marco Pantani Italia Mariano Piccoli
1997 Italia Ivan Gotti Venäjä Pavel Tonkov Italia Giuseppe Guerini Kolumbia José Jaime Gonzales Italia Mario Cipollini
1996 Venäjä Pavel Tonkov Italia Enrico Zaina Espanja Abraham Olano Manzano Italia Mariano Piccoli Italia Fabrizio Guidi
1995 Sveitsi Tony Rominger Venäjä Jevgeni Berzin Latvia Pjotr Ugrjumov Italia Mariano Piccoli Sveitsi Tony Rominger
1994 Venäjä Jevgeni Berzin Italia Marco Pantani Espanja Miguel Indurain Sveitsi Pascal Richard Uzbekistan Djamolidine Abdoujaparov
1993 Espanja Miguel Indurain Latvia Pjotr Ugrjumov Italia Claudio Chiappucci Italia Claudio Chiappucci Italia Adriano Baffi
1992 Espanja Miguel Indurain Italia Claudio Chiappucci Italia Franco Chioccioli Italia Claudio Chiappucci Italia Mario Cipollini
1991 Italia Franco Chioccioli Italia Claudio Chiappucci Italia Massimiliano Lelli Espanja Iñaki Gaston Italia Claudio Chiappucci
1990 Italia Gianni Bugno Ranska Charles Mottet Italia Marco Giovannetti Italia Claudio Chiappucci Italia Gianni Bugno
1989 Ranska Laurent Fignon Italia Flavio Giupponi Yhdysvallat Andrew Hampsten Kolumbia Luis Herrera Italia Giovanni Fidanza
1988 Yhdysvallat Andrew Hampsten Alankomaat Erik Breukink Sveitsi Urs Zimmermann Yhdysvallat Andrew Hampsten Alankomaat Johan Van Der Velde
1987 Irlanti Stephen Roche Skotlanti Robert Millar Alankomaat Erik Breukink Skotlanti Robert Millar Alankomaat Johan Van Der Velde
1986 Italia Roberto Visentini Italia Giuseppe Saronni Italia Francesco Moser Espanja Pedro Munoz Italia Guido Bontempi
1985 Ranska Bernard Hinault Italia Francesco Moser Yhdysvallat Greg Lemond Espanja José Luis Navarro Alankomaat Johan Van Der Velde
1984 Italia Francesco Moser Ranska Laurent Fignon Italia Moreno Argentin Ranska Laurent Fignon Sveitsi Urs Freuler
1983 Italia Giuseppe Saronni Italia Roberto Visentini Espanja Alberto Fernandez Belgia Lucien Van Impe Italia Giuseppe Saronni
1982 Ranska Bernard Hinault Ruotsi Tommy Prim Italia Silvano Contini Belgia Lucien Van Impe Italia Francesco Moser
1981 Italia Giovanni Battaglin Ruotsi Tommy Prim Italia Giuseppe Saronni Italia Claudio Bortolotto Italia Giuseppe Saronni
1980 Ranska Bernard Hinault Italia Wladimiro Panizza Italia Giovanni Battaglin Italia Claudio Bortolotto Italia Giuseppe Saronni
1979 Italia Giuseppe Saronni Italia Francesco Moser Ruotsi Bernt Johansson Italia Claudio Bortolotto Italia Giuseppe Saronni
1978 Belgia Johan De Muynck Italia Gianbattista Baronchelli Italia Francesco Moser Sveitsi Üli Sutter Italia Francesco Moser
1977 Belgia Michel Pollentier Italia Francesco Moser Italia Gianbattista Baronchelli Espanja Faustino Fernandez Ovies Italia Francesco Moser
1976 Italia Felice Gimondi Belgia Johan De Muynck Italia Fausto Bertoglio Espanja Andrés Oliva Italia Francesco Moser
1975 Italia Fausto Bertoglio Italia Francisco Galdos Espanja Felice Gimondi Espanja Andrés Oliva
Espanja Francisco Galdos
Belgia Roger De Vlaeminck
1974 Belgia Eddy Merckx Italia Gianbattista Baronchelli Italia Francesco Moser Espanja José Manuel Fuente Belgia Roger De Vlaeminck
1973 Belgia Eddy Merckx Italia Felice Gimondi Italia Giovanni Battaglin Espanja José Manuel Fuente Belgia Eddy Merckx
1972 Belgia Eddy Merckx Espanja José Manuel Fuente Espanja Francisco Galdos Espanja José Manuel Fuente Belgia Roger De Vlaeminck
1971 Ruotsi Gösta Pettersson Belgia Herman Van Springel Italia Ugo Colombo Espanja José Manuel Fuente Italia Marino Basso
1970 Belgia Eddy Merckx Italia Felice Gimondi Belgia Martin Vandenbussche Belgia Martin Vandenbussche Italia Franco Bitossi
1969 Italia Felice Gimondi Italia Claudio Michelotto Italia Italo Zilioli Italia Claudio Michelotto Italia Franco Bitossi
1968 Belgia Eddy Merckx Italia Vittorio Adorni Italia Felice Gimondi Belgia Eddy Merckx Belgia Eddy Merckx
1967 Italia Felice Gimondi Italia Franco Balmamion Ranska Jacques Anquetil Espanja Aurelio Gonzales Italia Dino Zandegù
1966 Italia Gianni Motta Italia Italo Zilioli Ranska Jacques Anquetil Italia Franco Bitossi Italia Gianni Motta
1965 Italia Vittorio Adorni Italia Italo Zilioli Italia Felice Gimondi Italia Franco Bitossi
1964 Ranska Jacques Anquetil Italia Italo Zilioli Italia Guido De Rosso Italia Franco Bitossi
1963 Italia Franco Balmamion Italia Vittorio Adorni Italia Giorgio Zancanaro Italia Vito Taccone
1962 Italia Franco Balmamion Italia Imerio Massignan Italia Nino Defilippis Espanja Angelino Soler
1961 Italia Arnaldo Pambianco Ranska Jacques Anquetil Espanja Antonio Suarez Italia Vito Taccone
1960 Ranska Jacques Anquetil Italia Gastone Nencini Luxemburg Charly Gaul Belgia Rik Van Looy
1959 Luxemburg Charly Gaul Ranska Jacques Anquetil Italia Diego Ronchini Luxemburg Charly Gaul
1958 Italia Ercole Baldini Belgia Jean Brankart Luxemburg Charly Gaul Belgia Jean Brankart
1957 Italia Gastone Nencini Ranska Louison Bobet Italia Ercole Baldini Ranska Raphael Geminiani
1956 Luxemburg Charly Gaul Italia Fiorenzo Magni Italia Agostino Coletto Luxemburg Charly Gaul (Dolomiitit),
Espanja Federico Bahamontes (Apenniinit),
Italia Cleto Maule (Stelvio)
1955 Italia Fiorenzo Magni Italia Fausto Coppi Italia Gastone Nencini Italia Gastone Nencini
1954 Sveitsi Carlo Clerici Sveitsi Hugo Koblet Italia Nino Assirelli Italia Fausto Coppi
1953 Italia Fausto Coppi Sveitsi Hugo Koblet Italia Pasquale Fornara Italia Pasquale Fornara
1952 Italia Fausto Coppi Italia Fiorenzo Magni Sveitsi Ferdi Kübler Ranska Raphael Geminiani
1951 Italia Fiorenzo Magni Belgia Rik Van Steenbergen Sveitsi Ferdi Kübler Ranska Louison Bobet
1950 Sveitsi Hugo Koblet Italia Gino Bartali Italia Alfredo Martini Sveitsi Hugo Koblet
1949 Italia Fausto Coppi Italia Gino Bartali Italia Giordano Cottur Italia Fausto Coppi
1948 Italia Fiorenzo Magni Italia Ezio Cecchi Italia Giordano Cottur Italia Fausto Coppi
1947 Italia Fausto Coppi Italia Gino Bartali Italia Giulio Bresci Italia Gino Bartali
1946 Italia Gino Bartali Italia Fausto Coppi Italia Vito Ortelli Italia Gino Bartali
1940 Italia Fausto Coppi Italia Enrico Mollo Italia Giordano Cottur Italia Gino Bartali
1939 Italia Giovanni Valetti Italia Gino Bartali Italia Mario Vicini Italia Gino Bartali
1938 Italia Giovanni Valetti Italia Ezio Cecchi Italia Severino Canavesi Italia Giovanni Valetti
1937 Italia Gino Bartali Italia Giovanni Valetti Italia Enrico Mollo Italia Gino Bartali
1936 Italia Gino Bartali Italia Giuseppe Olmo Italia Severino Canavesi Italia Gino Bartali
1935 Italia Vasco Bergamaschi Italia Giuseppe Martano Italia Giuseppe Olmo Italia Gino Bartali
1934 Italia Learco Guerra Italia Francesco Camusso Italia Giovanni Cazzulani Italia Remo Bertoni
1933 Italia Alfredo Binda Belgia Jef Demuysere Italia Domenico Piemontesi Italia Alfredo Binda
1932 Italia Antonio Pesenti Belgia Jef Demuysere Italia Remo Bertoni
1931 Italia Francesco Camusso Italia Luigi Giacobbe Italia Luigi Marchisio
1930 Italia Luigi Marchisio Italia Luigi Giacobbe Italia Allegro Grandi
1929 Italia Alfredo Binda Italia Domenico Piemontesi Italia Leonida Frascarelli
1928 Italia Alfredo Binda Italia Giuseppe Pancera Italia Bartolomeo Aymo
1927 Italia Alfredo Binda Italia Giovanni Brunero Italia Antonio Negrini
1926 Italia Giovanni Brunero Italia Alfredo Binda Italia Arturo Bresciani
1925 Italia Alfredo Binda Italia Costante Girardengo Italia Giovanni Brunero
1924 Italia Giuseppe Enrici Italia Federico Gay Italia Angiolo Gabrielli
1923 Italia Costante Girardengo Italia Giovanni Brunero Italia Bartolomeo Aymo
1922 Italia Giovanni Brunero Italia Bartolomeo Aymo Italia Giuseppe Enrici
1921 Italia Giovanni Brunero Italia Gaetano Belloni Italia Bartolomeo Aymo
1920 Italia Gaetano Belloni Italia Angelo Gremo Ranska Jean Alavoine
1914 Italia Alfonso Calzolari Italia Pierino Albini Italia Luigi Lucotti
1913 Italia Carlo Oriani Italia Eberardo Pavesi Italia Giuseppe Azzini
1912 Italia Atala-joukkue
(C. Galetti, G. Michelotto, E. Pavesi)
Italia Peugeot-joukkue Italia Gerbi-joukkue
1911 Italia Carlo Galetti Italia Giovanni Rossignoli Italia Giovanni Gerbi
1910 Italia Carlo Galetti Italia Eberardo Pavesi Italia Luigi Ganna
1909 Italia Luigi Ganna Italia Carlo Galetti Italia Giovanni Rossignoli

Maglia blu (yleisajaja)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Voittaja
2006 Italia Paolo Savoldelli

Maglia azzurra (intergiro)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Voittaja
2005 Italia Stefano Zanini
2004 Italia Raffaele Illiano
2003 Ruotsi Magnus Bäckstedt
2002 Italia Massimo Strazzer
2001 Italia Massimo Strazzer
2000 Italia Fabrizio Guidi
1999 Italia Fabrizio Guidi
1998 Italia Gianmatteo Fagnini
1997 Venäjä Dmitri Konyšev
1996 Italia Fabrizio Guidi
1995 Sveitsi Tony Rominger
1994 Uzbekistan Djamolidine Abdoujaparov
1993 Slovakia Jan Svorada
1992 Espanja Miguel Indurain
1991 Espanja Alberto Leanizbarrutia
1990 Australia Phil Anderson
1989 Jugoslavia Jure Pavlic

Maglia bianca (paras nuori)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Voittaja
2015 Italia Fabio Aru
2014 Kolumbia Nairo Quintana
2013 Kolumbia Carlos Betancur
2012 Kolumbia Rigoberto Urán
2011 Tšekki Roman Kreuziger
2010 Australia Richie Porte
2009 Belgia Kevin Seeldraeyers
2008 Italia Riccardo Riccò
2007 Luxemburg Andy Schleck
1994 Venäjä Jevgeni Berzin
1993 Venäjä Pavel Tonkov
1992 Venäjä Pavel Tonkov
1991 Italia Massimiliano Lelli
1990 Neuvostoliitto Vladimir Poulnikov
1989 Neuvostoliitto Vladimir Poulnikov
1988 Italia Stefano Tomasini
1987 Italia Roberto Conti
1986 Italia Franco Giovannetti
1985 Italia Alberto Volpi
1984 Ranska Charles Mottet
1983 Italia Franco Chioccioli
1982 Italia Marco Groppo
1981 Italia Giuseppe Faraca
1980 Ruotsi Tommy Prim
1979 Italia Silvano Contini
1978 Italia Roberto Visentini
1977 Italia Mario Beccia
1976 Italia Alfio Vandi

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]