Loiret (joki)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Loiret
Loiret Olivet’ssa nähtynä Sentier des Prés’ltä
Loiret Olivet’ssa nähtynä Sentier des Prés’ltä
Alkulähde Le Bouillon (Loiret)
47°51′01″N, 1°56′15″E
Laskupaikka Poointe de Courpain, Saint-Pryvé-Saint-Mesmin
47°51′48″N, 1°48′06″E
Maat Ranska
Pituus 11,75 km
Valuma-alue 282 km²
Loiret’n valuma-alue
Loiret’n valuma-alue

Loiret (lwaʁe:) on Loiren vasemmanpuoleinen sivujoki Ranskassa, Centre-Val de Loiren alueella. Se sijaitsee kokonaan Loiret’n departementissa, joka on saanut joen mukaan nimensä.

Loiret saa pääosan vesistään Loiresta, jonka vesistä Orléanais’n alueella osa imeytyy hiekkaan mutta tulee myöhemmin toisessa paikassa jälleen näkyviin.[1] Tähän viittaa joen nimikin, joka tarkoittaa "pikku-Loirea."[2]

Luonnonoloiltaan Loiret’n varsi kuuluu kokonaisuudessaan Val de Loiren alueeseen, joka on UNESCO:n maailmanperintökohde.[3]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bouchet’n silta Olivet’ssa

Loiret’n lähde ovat Orléansissa Orléans-la-Sourcen kaupunginosassa Parc floral de la Source -nimisen puutarhan alueella. Lähde tunnetaan nimellä Le Bouillon.

Loiret kulkee Orléansin, Olivet’n, Saint-Hilaire-Saint-Mesminin, Saint-Pryve-Saint-Mesminin ja Mareau-aux-Prés’n kuntien kautta, jotka kaikki ovat Loiret’n departementissa ja kuuluvat Orléansin suurkaupunkialueeseen. Loiret’n ja Loiren yhtymäkohta tunnetaan nimellä Pointe de Courpain.

Loiret on 11,75 kilometrin pituinen.[4]. Sen vartta pitkin sen vasemmalla rannalla Saint-Nicolas'n sillalta Loiren yhtymäkohtaan saakka kulkee paljon käytetty ulkoilureitti.

Loiren ja Loiret’n välinen alue, joka käsittää Orléansin suurkaupunkialueen eteläosan, on alttiina tulville.

Loiret’n yläjuoksu 7,5 kilometrin osuudella Parc floral de la Sourcesta Saint-Santiniin saakka on yksityisten omistamalla alueella, mutta sen alajuoksu viimeksimainitusta Pointe de Courpainiin saakka on valtion omistuksessa.[2].

Rakennelmia Loiret-joella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loiret’n yli johtaa joukko siltoja, joen virtaussuunnassa lueteltuna:

  • Pont Bouchet
  • Pont Cotelle
  • Pont de Sologne (valtatien N20) silta)
  • Orléansin raitiolinjan A silta
  • Pont du Maréchal Leclerc departementaalisella tiellä nro 15
  • Moottoritien 71 silta
  • Pont Saint-Nicolas departementaalisella tiellä 951.

Loiret’n varrella on myös 13 vanhaa myllyä ja 44 kanavansulkua.[5]

Valuma-alue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loiret’n valuma-alue on 300 neliökilometrin laajuinen ja käsittää kokonaan tai osittain seuraavat 21 kuntaa, tässä lueteltuina idästä länteen:[6]


Loiret’n valuma-alueesta kaksi kolmasosaa on maaseutua, yksi kolmasosa kaupunkimaisesti rakennettua. Sen varrella on useita historiallisesti merkittäviä kohteita.[5]

Sivujoet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

La Pie.

Loiret’n suurin sivujoki on Dhuy, jonka yläjuoksulla on myös nimi Leu, keskijuoksulla Bergeresse. Se on 33,76 kilometrin pituinen, alkaa Sully-sur-Loiresta[7] ja laskee Loiret’hen Parc floral de la Sourcen puutarhan luona lähellä Bouchet’n siltaa Olivet’n kunnassa. Dhuyn yläjuoksulla on myös nimi Leu, keskijuoksulla Bergeresse. Dhuyn sivujokia ovat Ousson ja Marmagne.

Loiret’n oikeanpuoleisia sivujoia ovat myös Bras de Bou[8] ja Bras de Montées[9], joista edellinen laskee Loiret'hen Cotellen, jälkimmäinen Solegnen sillan läheisyydessä.

Pie on Loiret’hen pieni vasemmanpuoleinen sivujoki. Se on 800 metrin pituinen ja sijaitsee kokonaan Saint-Hilaire-Saint-Mesminin kunnan alueella.[10]

Hydrologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loiret’n virtaama vaihtelee yleensä 0,5 ja 2 kuutiometrin välillä sekunnissa.[11]. Maaliskuussa 2017 sen virtaama oli kuitenkin yläjuoksulla 5 ja alajuoksulla 10 kuutiometriä sekunnissa.[12]

Loiret saa noin 70 vedestään Loiresta, jonka vesi vajoaa maan alle mutta tulee jälleen näkyviin Loiret’n lähteellä[13], ja loput 30 % pääasiassa suurimmasta sivujoestaan, Dhuystä.

Toisinaan joen virtaussuunta voi tilapäisesti kääntyä päinvastaiseksikin, kun Le Bouillonissa maahan imeytyy suuri määrä Loiret’n ja Dhuyn vettä. Tällaisten tapausten kesto vaihtelee muutamasta tunnista muutamaan päivään.[14][15] Tästä kerrotaan tarkemmin jäljempänä kohdassa Virtaussuunnan kääntyminen.

Koska joen virtaama on sangen vähäinen, siihen kertyy runsaasti liejua. Viime vuosisadalta lähtien sen virtaama on jatkuvasti vähentynyt entisestäänkin, mihin ovat vaikuttaneet muun muassa veden käyttö kasteluun ja kaupungistuneiden alueiden vesihuoltoon sek Loiren uoman syveneminen. Orléansin kaupunki siirsi tärkeimmän vedenottamonsa vuonna 2012 toiseen paikkaan vähentääkseen sen vaikutusta Loiret’n lähteelle päätyvän veden määrään.[16]. Jäljellä on kuitenkin kolme pienempää vedenottamoa, vuonna 1877 valmistuntut Gouffren, vuonna 1894 valmistunut Theuriet’n ja vuonna 1963 valmistunut Bouchet’n kaivo, jotka kaikki ovat kukkapuiston läheisyydessä.[17]

Loiret’n virtaama riippuu lähes täysin siitä, mitä Loiressa tapahtuu Orléansin seudulla. Jos Loiren pina Courpinin kohdalla laskee metrin, Loiret’n virtaama pienenee 50 %. Viime vuosisadan kuluessa Loiren uoma kuitenkin syveni peräti 1,5 metriä, Kun Loiren uoma kuitenkin syveni viime vuosisadan kuluessa 1,5 metriä, koska siihen kertynyttä hiekkaa ja muita aineksia kulkeutui pois. Vuosituhannen vaihteen jälkeen voimistunut ilmastonmuutos on sekin huonontanut tilannetta[16], samoin kuin se, että yhä enemmän alueita on päällystetty asfaltilla tai betonilla ja tullut täten vettä läpäisemättömiksi. Näin ollen nykyisin yksi rankkasade Olivet’ssa saa Loiret’n pinnan nousemaan kahdessa tunnissa 50 cm, mukä riittää saamaan aikaan huomattavan tulvan.[18]

Loiret’n uomaa on jo kauan muokattu keinotekoisesti ja virtaamaa säännöstelty. Järjestelyjen voidaan katsoa alkaneen jo 500-luvulla, kun sen varrelle rakennettiin Micyn luostari.[19] Vuonna 2016 joessa oli 44 kanavasulkua, joien yhteenlaskettu pituus oli 13 kilometriä.[12].

Loiret’n lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loiret’n lähde,
grafiikkateos vuodelta 1833.
Le Miroir ("Peili"), lähde, jonka pinnassa näkyy taustalla olevan palatsin, Château de la Sourcen heijastuskuva.

Loiret’n lähteet ovat monessa suhteessa erikoisia, erityisesti karstimaassa esiintyvien maanalaisten ilmiöiden vuoksi.

Lähteet sijaitsevat Parc floral de la Source -nimisellä viheralueella Orléansissa noin 5 kilometriä etelään kaupungin vanhasta keskustasta ja 280 metriä pohjoiseen tieltä D14, joka johtaa Orléansin kaakkoispuolella olevasta Saint-Cyr-en-Valista sen luoteispuolella olevaan Olivet’hen.[20]

Lähteiden historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loiret’lla on ollut kolme lähdettä, joilla on nimet Bouillon, Abime ja Gouffre. Abime, joka sijaitsee alempana kuin Bouillet, oli 1600-luvulla joen tärkeimpänä lähteenä. Se kuitenkin tukkutui, minkä jälkeen Bouillonista pulppusi entistä enemmän vettä.[21] On jopa väitetty, että Bouillet’n lähdettä ei edes ollut ennen vuotta 1672, jolloin se syntyi Abimen väliaikaisesti tukkiutuessa.[14]

1600-luvun lopulle saakka nykyisen puutarhan alueella oli vain kaksi lähdettä: "Suuri lähde", joka tunnettiin myös nimillä Abime ja Grand Bouillon, sekä "Pieni Buillon" eli nykyinen Buillon.[22]


  • Kolme karttaa Loiret’n lähteistä 1700-luvulta
  • Kartat I (1734, kehystettynä alavasemmalla) ja II (1736)
    Kartat I (1734, kehystettynä alavasemmalla) ja II (1736)
  • Kartta III (1739)
    Kartta III (1739)

Bolingbroken alikreivi Henry St John, joka vuonna 1735 palasi Ranskaan, asui Loiret’n lähteiden virellä sijaitsevassa Château de la Sourcessa ja muotoili lähdealtaita, kuten ilmenee yllä olevasta kartasta II vuodelta 1736.

1700-luvun alkupuolella Grand Bouilloniin johtanut käytävä romati, minkä jälkeen lähteen vesimäärä pieneni huomattavasti. Samoihin aikoihin linnassa ja sen puutarhoissa suoritettiin uudelleenjärjestelyjä, joiden yhteydessä Grand Bouillonin allasta käytettiin soran ja rakennusjätteiden tyhjennyspaikkana. Lopulta lähde tukkiutui ja unohtui kokonaan.[23] En parallèle, le débit de la source du Bouillon augmente[23].

Vuonna 1994 Loiret’n lähteitä ryhtyivät tutkimaan Spéléologie Subaquatique Loiret (SSL) -yhdistykseen kuuluvat speleologit ja sukeltajat Philippe Boismoreau ja Jacques Munerot yhdessä kahden Orléansin yliopiston opiskelijan, speleologi ja hydrogeologi Michel Lepiller’n ja geokemisti Patrick Albéric’in kanssa. Ensimmäisten neljän vuoden aikana he tutkivat syvälle maan alle työntyviä rotkoja, joihin vettä poistuu maan päältä, sekä muita paikallisen karstimaan ilmiöitä, mutta vuodesta 1998 lähtien ryhmä on tutkinut ennen kaikkea Loiret’n lähteitä.[24]

Vuonna 2001 Abîmesta oli jäljellä enää vain kahden metrin syvyinen mutainen lammikko, johon on kerrostunut kalkkikiveä ja johon kalkkikivisen padon juurelta virtasi vain vähän vettä.[23]. Keväällä 2002, talvella suoritettujen kaivutöiden jälkeen, Abîmen lähde tyhjennettiin. Töitä hidastivat maanvyörymät, joiden esiintymistiheys ja voimakkuus kasvoi ajan kuluessa. Lopulta Abîmen pääuoma saatiin siirretyksi noin 30 metrin päähän sisäänkäynnistä.[23].

Vuodesta 1877 lähtien Le Gouffrea on käytetty Orléansin kaupungin vedenottamona. Siitä saavat vetensä myös Saint-Denis-en-Val, Saint-Jean-le-Blanc ja Saint-Pryvé-Saint-Mesmin[17].

Loiret’n lähteiden veden alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loiret’n lähteiden veden alkuperää on yritetty selvittää 1700-luvun lopulta saakka jolloin asiasta esitettiin kaksi hypoteesia: toisen mukaan vesi tulee Loiresta vajoten ensin maan alle ja ilmaantuen jälleen näkyviin toisessa paikassa, kun taas toisen selityksen mukaan vedet tulisivat Solognesta. Käsitys, että vedenalainen virta, josta Loiret saa vetensä, olisi Loiren sivuhaara, tuli yleisemmiksi[14], varsinkin sen jälkeen kun siltojen ja maanteiden yleinen tarkastaja Henri Sainjon vuoden 1880 mittasi Loiren virtaamaa Bouteillen kylän ja Orléansin välillä, joista ensinmainittu sijaitsee Guillyn kunnassa 41 kilometriä Orléansista ylävirtaan. Havaittiin, että tällä osuudella Loiren virtaama on noin 7–20 m3/s pienempi kuin Giullyn yläpuolella ja että vastaava vesimäärä tulee takaisin vasta 9 kilometrin päässä Orléansista tai yli 50 kilometrin päässä Guillystä alavirtaan, mikä kohta on myös Loiret’n yhtymäkohdasta selvästi alavirtaan.[25]. Asian vahvisti lopullisesti vuonna 1901 Félix Marboutin havaitsemalla Loiret’n vedessä väliainetta, jota hän oli liuottanut Loiren veteen ylempänä. Osoittautui, että vettä poistuu Loiresta etenkin Jargeaun kunnan tienoilla[14].

Tämä osoitti, että Loiret saa suuren osan vedestään Loiresta[25]. Bouillonin lähde onkin tunnettu ja paljon tutkittu esimerkki karstimaalla olevasta vesilähteestä, jossa maan alle vajonnut vesi ilmaantuu jälleen maan pinnalle. Tämä ei kuitenkaan merkitse, että Loiret’n kaikki vesi olisi Loiresta peräisin. Osa siitä on tulee Orléansin metsästä, joka sijaitsee Loiren oikealla rannalla, sen pohjoispuolella.[21] Michel Lepiller on osoittanut yhteyden Loiret’n lähteen Châteauneuf-sur-Loiressa sijaitsevan Anchen rotkon[26] sekä myös Chenaillen puron varrella Saint-Denis-de-l'Hôtelissa sijaitsevan Nouen luolan välillä. [27][28] Goule de l'Anchea, kuiluista suurinta on tutkinut SSL, ja siihen liittyy useita vesipyörteitä.[21]. Darvoyn uurroksesta, joka sijaitsee 4 kilometriä Jargeausta ylävirtaan, johti myös vuoden 2003 tulvien jälkeen uoma suoraan Loireen, mutta se on yhteydessä myös siitä 10,3 kilometrin päässä sijaitsevaan Boulloniin karstimaan välityksellä, jonka vesi läpäisee kahessa vuorokaudessa. Darvoyn uurroksesta Loireen johtanut uoma kuitenkin tukkiutui joksikin ajaksi elokuussa 2009, eikä Loiren vesi enää päässyt uurrokseen. Tämän vuoksi Loiret’n pinta laski, kunnes se uurroksen jälleen avauduttua palasi nopeasti ennalleen.[29]

Karstimaan synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gienissä Loire saapuu alueelle, jonka kallioperä on Beaucen kalkkikiveä, jolla on osuutensa myös Pariisin altaan geologisessa muotoutumisessa. Guillystä lähtien, joka on noin 7 kilometriä Sully-sur-Loiresta ylävirtaan ja jossa Dhuy sivuuttaa sen vain noin 100 metrin etäisyydellä, Loire kulkee noin 33–50 kilometrin matkan Orléansin laaksossa[30], jossa irtonainen maaperä on niin enimmilläänkin vain 10 metrin paksuinen ja jossa kalkkikiviset kalliot ovat monin paikoin näkyvissäkin.[31][32]. Koska Loiren vesi on hieman hapanta, se liuottaa kalkkikiveä. Näiden 50 kilometrin matkalla sen uoman kaltevuus on noin 5 %, vaikka maan pinnan kaltevuus seudulla muutoin on vain 1 %. Koska kalliossa on halkeamia, melkoinen osa Loiren vedestä vajoaa maan alle[33]. Niinpä Loiren virtaama pienenee noin 7–20 kuutiometriä sekunnissa[31] tällä hyvin kehittyneellä karstialueella[34], jossa joesta näin poistunut vesi palaa siihen vasta Loire'n yhtymäkohdssa.[35] Tämän osoitti jo Sainjon, joka tutki seudun vesistöolosuhteita[25].

Kalkkikivessä olevat luolatt muodostuvat 22 metrin syvyyteen, ja Loiren vesi on kaivertanut ne maaperään vain muutaman kymmenentuhannen vuoden kuluessa.[35]. Loiren osuus, jossa vettä vajoaa maan alle, alkaa Châteauneuf-de-Loiresta, ja vettä saattaa vajota jopa 15 m3 sekunnissa[32] Karstikerroksen alla on vettä läpäisemätön kallioperän kerros, joka tunnetaan nimellä "Molasses du Gâtinais".

Onnettomuusriskit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loiren 432 kilometrin pituinen osuus on luokitetu karstimaan vuoksi luokiteltu riskialttiiksi alueeksi. Kaikkein suurin onnettomuusriski on Orléansin laaksossa, jossa rotkoja on enemmän kuin yksi jokaisella neliökilometrillä. Suurin osa niistä on tukittu, mutta vesi kaivertaa jatkuvasti uusia. Toisinaan tapahtuu vakavia onnettomuuksia: esimerkiksi vuonna 2010 Saint-Pryvé-Saint-Mesminissa kokonainen talo vajosi maan alle.[36] Ihmisen toimeenpiteetkin saattavat aiheuttaa maaperän sortumisia: esimerkiksi kun vuonna 1979 Saint-Denis-en-Valiin rakennettiin ensimmäinen maalämpöä hyödyntävä laitos ja maaperää porattiin 16 metrin syvyyteen saakka, suurikokoinen pora sattui suuren onkalon huipulle, jolloin paikalle syntyi läpimitaltaan useiden metrien suuruinen kuoppa, ja maan päälle asetettu betonilaatta, jonka päälle porakoneen moottori oli sijoitettu, putosi suurelta osin maan alle vain kuopan reunojen tukemana.<ef name="Guttierrez45"/>. Tämän vuoksi kaikki kaivaustyöt alueella edellyttävätkin tarkoin suunniteltuja varotoimia.

Virtaussuunnan kääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisinaan Loiret'n virtaussuunta kääntyy päinvastaiseksi, sillä Bouillonin lähteessä ei aina pulppua vettä maan alta, vaan joskus vesi päinvastoin vajoaa siinä maan alle. Näin tapahtuu, kun kaksi tekijää vaikuttavat samanaikaisesti: Ranskan keskiylängöllä vallitsee kuiva kausi ja Loiren virtaama on tavallista pienempi, mutta Loiret'n alueella sataa runsaasti, minkä vuoksi Dhuyn ja Loiret'n virtaama kasvaa nopeasti. Näiden virtojen pinta nousee silloin kynnystä ylemmäksi, jolloin vesi pääsee virtaamaan päinvastaiseen suuntaan kuin tavallisesti. Näin tapahtui esimerkiksi vuonna 1997, jolloin ilmiötä tutkittiin päästämällä veteen väriainetta. Noin 30 tuntia myöhemmin samaa ainetta todettiin Saint-Avit'n ja le Pien lähteiden vedessä[37] et de la Pie[10], mikä vahvistaa, että nämä lähteet ja Bouillon ovat yhteydessä toisiinsa.[22].

Ennen kuin Abimen lähde avattiin jälleen, vettä virtasi virtaussuunnan kääntyessä Rigouillarden lähteeseen[38] samaan aikaan kuin Bouilloniinkin. Kun Abime vuonna 2001 avattiin, vesi alkoi virtaussuunnan kääntyessä virrata sinne.[22].

Lähdevesien lämpötila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä karstisyteemi toimii myös suurena lämmönvaihtajana, joka pitää lähteiden vedet tasaisen viileinä. Niinpä vesi ei Loiret'n lähteiden läheisyydessä jäädy koskaan. Abîmessa 35 kuukauden ajan vuosina 2002–2004 tehdyt mittaukset osoittivat, että veden lämpötila on alimmillaan helmikuussa 5 °C ja korkeimmillaan elokuussa 18 °C.[39]

Saastuminen ja veden laatu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varsinkin 1980-luvulaa Loiret'n vesi oli erittäin saastunutta. Saastelähteitä oli useita, mutta huomattavin niistä oli Orléans-La Sourcen vedenpuhdistuslaitos, josta jätevedet laskettiin Dhuy-jokeen ja joka alensi veden laatua kahden tason verran kuusitasoisella asteikolla (Le Dhuy siirtyi tasolta 3 tasolle 5). Toinen saastelähde oli Dhuy itse, johon kerääntyi varsinkin maataloudesta peräisin olevia jäteaineita, etenkin talvisin. Lisäksi jokeen päätyivät maanteiden ojien vedet, joita siihen aikaan ei suodatettu. Loiret'hen karstimaan kautta päätyvä Loiren vesi taas on suodattunutta mutta lähes hapetonta. Loiret'n vesi oli niin saatunutta, että levät eivät siinä enää kasvaneet. Vuonna 1985 vahvistettiin kuitenkin toimenpidesuunnitelma veden laadun parantamiseksi.[40]. Sen mukaisesti Orléans-La Sourcen[12] jätevedenpuhdistamo siirrettiin vuoja Saint-Cyr-en-Valin vedenpuhdistamo siirrettiin vuonna 1992 toiseen paikkaan[12], samoin Saint-Cyr-en-Valin puhdistamo vuonna 2009.[41]) Nämä toimenpiteet ovatkin vaikuttanueet jonkin verran, ja esimerkiksi vuonna 2013 leviä päin vastoin oli joessa liikaakin.[42] Muutamaa vuotta myöhemmin ASRL ja Olivet'n kaupunki sopivat suuren ruoppausaluksen hankkimisesta joessa olevien vesikasveista muodostuneiden patoutumien poistamiseksi. Useita vastaavanlaisia ruoppausaluksia on toiminut muuallakin.[43]

Vahinkoja sattuu silti edelleen. Esimerkiksi vuonna 2015 kalastus ja vesiliikenne Loiret'ssa ja sen sivujoissa kiellettiin saastumisen vuoksi yli kuukauden ajaksi.[44]. Vuonna 2016 Vienne-en-Valin, Tigyn ja Neuvy-en-Sullias'n puhdistamot laskivat yhä jätevedet Dhuy-jokeen.[41]. Vuonna 2017 joen vesi oli edelleen huonolaatuista ja levien runsaus haittasi vesiurheilun kuten soudun harjoittamista joella.[12].

Suurelta osalta Loiret'n ongelmat johtuvat siitä, että menneinä vuosisatoina sitä kanavoitiin liialtikin tavalla, joka hidastaa sen virtaamaa, jolloin ylimääräinen muta ja levät sekä saasteet poistuvat joesta hitaammin kuin muutoin tapahtuisi.[12]

Toimenpiteisiin ryhtymistä vaikuettaa se, että noin kolmasosa Loiret'n valuma-alueesta on kaupunkimaisesti rakennettua ja sisältää paljon historiallisesti arvokkaita kohteita, minkä vuoksi toimenpiteistä on neuvoteltava monien tahojen kanssa. Vuonna 2017 eri osapuolet eivät edelleenkään olleet yhtä mieltä siitä, kuinka pahasti joki oli saastunut. Yksi näistä tahoista on vesialueiden omistajien järjestö Assosiaction syndicale de la rivière Loiret (ASRL), joka perustettiin prefektin päätöksellä vuonna 1858. Sitä koskevia säännöksiä on myöhemmin useita kertoja muutettu, mutta sen perusteet kuten vesialueen omistajien asema hallinnossa ovat pysyneet koko ajan alkuperäsellä kannalla.[45]

Se seikka, että yhä suurempi osa joen valuma-alueesta on rakennettua aluetta, jossa sadevesi ei pääse imeytymään maahan, on johtanut siihen, että joessa esiintyy entistä useammin suuria tulvia. Kesäkuun 2016 katastrofaalisten tulvien jälkeen eri tahot pääsivät yksimielisyyteen siitä, että toimenpiteisiin on ryhdittävä. SAGE oli jo vuonna 2011 laatinut sopimuksen, jonka mukaan Loiret'n vesi oli saatava jälleen hyvälaatuiseksi vuoteen 2027 mennessä. Viisivuotinen toimenpideohjelma aloitettiin vuonna 2017, ja 16. syyskuuta 2017 pidettiin suunnittelukokous, "Assises de la rivière Loiret", jossa toimenpiteistä sovittiin tarkemmin.[46] Asiaa koskenut sopimus allekirjoitettiin 14. lokakuuta 2016[47]. Joesta päätettiin poistaa suuri määrä mutaa, jota siihen oli jo kertynyt 168&nbps;kuutiometriä, suurin osa sen yläjuoksulle. On kuitenkin epäselvää, miksi mudan kerrostuminien on vuoden 2006 jälkeen kaiken kaikkiaan vähentynyt mutta paikoitellen isääntynyt ennestäänkin. Kaupunkimaisesti rakennettua on varsinkin Loiren ja Loiret'n välinen alue sekä valuma-alueen eteläosa, jossa on yliopistokampus.

Kavillisuus, eläimistö ja suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loiret vetää puoleensa monia lintuja. Tyypillisiä jokivarsien lintuja, joita esiintyy myös siellä, ovat esimerkiksi harmaahaikara, silkkihaikara, kuningaskalastaja, nokikana, liejukana, merimetso, lokit, sinisorsa, silkkiuikku ja kyhmyjoutsen. Lintuja esiintyy Loiret'n varrella erityisen paljon talvisin, sillä joen veden lämpötila vaihtelee jokseenkin vähän eri vuodenaikoina.

Vähemmän arvostettu jokivarren asukas on piisami, joka alueella niin ikään esiintyvän nutrian tavoin kaivaa maahan käytäviä mutta joka viimeksimainitusta poiketen saalistaa alueen ekosysteemin kannalta tärkeitä kotiloita, äyriäisiä ja muita pikkueläimiä. Piisami onkin Loiret'n departementissa luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi[48] kaivamiensa käytäviensä vuoksi, jotka haurastavat joen penkereitä ja voivat pahentaa alueen tulvia.

Koko Loiret'n laakso on muodostettu "kaupunkimaisen ja maaseutumaisen arkkitehtuuriperintöalueen suojelukohteeksi eli ZPPAUP-alueeksi (zone de protection du patrimoine architectural, urbain et paysager.[49]. Myöhemmin ZPPAUP-alueiden tilalle tulivat 12. kesäkuuta 2010 AVAP-aluleet (Aires de mise en valeur de l'architecture et du patrimoine) ja niiden tilalle 7. heinäkuuta 2016 SPR-kohteet (Sites patrimonial remarquable, "huomattavat perintökohteet").

Courpainin niemen kärki on asetuksella julistettu suojelualueeksi varsinkin siellä olevien kosteikkojen vuoksi. Siellä esiintyy 40 puu- ja pensaslajia, niiden joukossa Ranskassa harvinaiseksi käynyt kynäjalava. Suurten tulvien aikana alue jää säännöllisesti veden alle. Alueella tavataan myös majavia[50]

  • Kunäjalavan juuristoa
    Kunäjalavan juuristoa
  • Majava
    Majava
Vanha mylly Loiret'n varrella Saint-Pryvé-Saint-Mesminissa

Rakennusperintökohteita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mothen linna,
Saint-Cyr-en-Val
  • Château de la Source : linna, johohon keisarikunnan marsalkka Louis Davoutin (1770-1823) asettui asumaan sen jälkeen, kun armeija 3. heinäkuuta 1815 vetäytyi Loiren taakse. Siellä hän antautui kuninkaalliselle hallitukselle 14. heinäkuuta 1815. Linnan omisti myöhemmin kasvitieteilijänä tunnettu kreivi Jules Marie Claude de Tristan (1776-1861)[51] puis est acheté en 1959 par le département et la ville d'Orléans pour y installer la ville nouvelle, l'université et la technopole. Le parc floral de 30 ha est créé en 1964 et accueille les Floralies internationales en 1967[50].
  • Château de la Quetonnière, joka tunnetaan myös nimellä La Folie Gauthier (Jules Gauthier'n mukaan, joka omisti sen 1800-luvun alussa)[52].
  • Château de la Mothe[53]: ensimmäinen linna rakennettiin Dhuyn varrelle 1100-luvulla ja sen ympärille muodostui Saint-Cyr-en-Valin kylä. Nykyinen linna on vuodelta 1866, ja kunta osti sen vuonna 1997.[54].
  • Château de la Motte-Bouquin[55]
  • Muun muassa Saint-Samsonin[56], Mothen[57], Saint-Julienin[58], Bacin[59] ja Tacreniersin [60] vanhat myllyt. Kaikkiaan 13 myllyä on jäljellä vielä nykyään.[12].
  • Vanhat venevajat, erityisesti Quetonnièren venevaja, jonka suunnitteli Charles Garnier, Pariisin ooperatalon eli Palais Garnier'n suunnittelija
  • Pont Saint-Nicolas, silta erimuotoisine kaarineen Saint-Hilaire-Saint-Mesminin ja Saint-Pryvé-Saint-Mesminin välissä.
  • parc floral de la Source, puisto Orléans-la-Sourcessa.
  • Quetonni?eren venevaja Olivet'ssa
    Quetonni?eren venevaja Olivet'ssa
  • Bécehtsin mylly, Olivet
    Bécehtsin mylly, Olivet
  • Saint-Julienin mylly, Olivet
    Saint-Julienin mylly, Olivet
  • Pont Saint-Nicolas, nähtynä alavirran suunnasta
    Pont Saint-Nicolas,
    nähtynä alavirran suunnasta
  • Chaussée des Tacreniers. Taustalla silta, jota myöten joen ylittävät tie D2020 ja raitiotie.
    Chaussée des Tacreniers. Taustalla silta, jota myöten joen ylittävät tie D2020 ja raitiotie.

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Loiret on pieni joki, salaperäisten ja kiehtovien lähteidensä vuoksi se esiintyy usein ranskalaisessa taiteessa, mihin on toisaalta vaikuttanut myös sen sijainti lähellä Orléansia, historiallisesti merkittävää kaupunkia.

Loiret esiintyy nymfiksi kuvattuna Corneille Van Clèven vuonna 1707 valmistuneessa veistosryhmässä La Loire et la Loiret, joka alun perin oli tarkoitettu sijoitettavaksi Nappesin rantaan Château de Marlyn puistoon. Tämä patsas pystytettiin vuonna 1719 Pariisiin Jardin des Tuileries'n läntiseen vesialtaaseen. Vuonna 1993 se siirrettiin Louvreen, ja se kunnosttiin vuosina 2004–2006, minkä jälkeen se palautettiin puistoon lähelle sen Place de la Concorden puoleista porttia.[61]

Loiret esiintyy nymfiksi kuvattuna myös Thomas Regnaudinin suunnittelmassa ja Balthazar Kellerin pronssiin valamassa veistoksessa vuosilta 1685–1689, joka on sijoitettu Versailles’n palatsin puutarhaan Parterre de Midin vesialtaan itäreunalle. Puutarhan suunnittelivat Le Nôtre ja Charles Le Brun[62]

Loiret’ta kuvaa myös Nantesin Place Royalilla sijaitsevassa monumentaalisessa suikulhteessä oleva Mathurin Crucyn veistos.

Loiren merimuseossa (musée de la marine de Loire) Châteneuf-sur-Loiressa on kaksi Loiret'n lähdettä esittävää tuntemattoman tekijän vaskipiirrosta 1800-luvulta.[63][64]

Abîmen lähteestä on löydetty kaksi vanhaa maljakkoa. Ei ole voitu selvittää, ovatko ne vahingossa pudonneet lähteeseen vedenhakumatkalla vai onko ne tarkoituksella heitetty sinne uhreina, joskaan alueelta ei ole löydetty mitään muita merkkejä muinaisista uhritoimituksista.[39].

Talous ja matkailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ravintola 'le Pavillon bleu, Olivet

Loiret'n varrella on useita ravintoloita, joista vanhimmat Les Prés'n polun varrella perustettiin jo 1800-luvulla.[52]. Le Rivage, entinen Le Robinson on saanut Guide Michelinin arvostelussa neljä tähteä. Sen osti vuonna 194 Roland Béraud, nykyisen omistajan Jean-Pierre Béreaudin isä. Bertrand Béreaud omistaa Le Pavillon bleu'n, jonka nimi aikaisemmin oli Les Quatre saisons ("Neljä vuodenaikaa"). Vuonna 1895 perustetun pienen majatalon Á Madagascar, josta on tullut hieno ravintola, omistavat Virginie Bailly ja Vincent Dédion.[65] Myös "La Closerie des Lilas", "Le Petit Matelot" ja "Le Restaurant Suisse" ovat peräisin 1800-luvulta.[52].

Loiret'n rauhalllinen virtaus ja joen melkoinen leveys ovat tehneet siitä suositun melonta- ja soutelupaikan.[66]

  • Kajakki Cotellessä, Olivet'ssa
    Kajakki Cotellessä, Olivet'ssa
  • Suikulähde Le Miroirin ("Peili") altaassa Sourcen kukkapuistossa
    Suikulähde Le Miroirin ("Peili") altaassa Sourcen kukkapuistossa
  • Les Prés'n kävelytie Olivet'ssa
    Les Prés'n kävelytie Olivet'ssa
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: fr  –  Loiret (rivière)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Le Loiret Larousse. Viitattu 29.6.2023.
  2. ↑ a b La rivière Loiret en elle-même archive.wikiwix.com. Viitattu 29.6.2023.
  3. ↑ Val de Loire entre Sulle-sur-Loire et Chalonnes UNESCO. Viitattu 29.6.2023.
  4. ↑ Jeux de données et réferences: L’Ille Service d'administration nationale des données et réferentiels sur l’eau. Viitattu 29.6.2023.
  5. ↑ a b Les assises de la rivière Loiret – Pourquoi la rivière Loiret et-il envasée? (kohta Zoom) Sage Val Dhuy Loiret. Viitattu 29.6.2023.
  6. ↑ La commission locale de l’eau val Dhuy-Loiret : le "schéma d'aménagement et de gestion des eaux" du bassin Loiret 2003. Agglomération Orléans Val de Loire. Viitattu 29.6.2023.
  7. ↑ Jeux de données et réferences: La Dhuy Service d'administration nationale des données et réferentiels sur l’eau. Viitattu 29.6.2023.
  8. ↑ Jeux de données et réferences: Le Bras de Bou Service d'administration nationale des données et réferentiels sur l’eau. Viitattu 29.6.2023.
  9. ↑ Jeux de données et réferences: Le Bras de Montées Service d'administration nationale des données et réferentiels sur l’eau. Viitattu 29.6.2023.
  10. ↑ a b Géoportail: latitude= 47.868607, longitude= 1.831682 geoportail.gouv.fr. Viitattu 29.6.2023.
  11. ↑ La rivière du Loiret Larousse. Arkistoitu 10.1.2012. Viitattu 29.6.2023.
  12. ↑ a b c d e f g Étude du fonctionnement hydro-sédimentaire du Loiret (video) Daily Motion. Viitattu 29.6.2023.
  13. ↑ Présentation du territoire SAGE. Viitattu 29.6.2023.
  14. ↑ a b c d P. Boismoreau: À la source. De bonne source. Source et/ou résurgence ?. La Loire et ses terroirs, 2009, nro 70, s. 36–42.
  15. ↑ P. Patrick Alb+erick: River backflooding into a karst resurgence (Loiret, France). Journal of Hydrology, Tammikuu 2004, 289. vsk, nro 1–4, s. 194–202. Artikkelin verkkoversio.
  16. ↑ a b Comment expliquer la diminution des débits du Loiret ? (kohta "Quels sont les principaux résultats de la modélisation?") SAGE Val Dhuy Loiret: Assises de la rivière Loiret. Viitattu 29.6.2023.
  17. ↑ a b Nelly Bonnefoy, Jean Louis Charleux, Dominique Chigot, Philippe Maget: Protection des captages du Val d’Orléans, s. 127. CFH - Colloque Hydrogéologie et karst au travers des travaux de Michel Lepiller, 2008. Teoksen verkkoversio.
  18. ↑ Les niveaux d’eau Le syndicat de la rivière Loiret (ASRL). Viitattu 29.6.2023.
  19. ↑ Histoire de l'abbaye de Micy-Saint-Mesmin - 502-1790 geneanet.org. Viitattu 29.6.2023.
  20. ↑ Olivet ((kartta)) Géoportail. Viitattu 29.6.2023.
  21. ↑ a b c Bulletin de la rivière du Loiret, s. 4. Spécial Spéleologie - Association Spéléologique Subaquatique Loiret. ISSN 1299-9970. Teoksen verkkoversio.
  22. ↑ a b c Bulletin de la rivière du Loiret, s. 5. Spécial Spéleologie - Association Spéléologique Subaquatique Loiret. ISSN 1299-9970. Teoksen verkkoversio.
  23. ↑ a b c d Bulletin de la rivière du Loiret, s. 7. Spécial Spéleologie - Association Spéléologique Subaquatique Loiret. ISSN 1299-9970. Teoksen verkkoversio.
  24. ↑ Bulletin de la rivière du Loiret, s. 2. Spécial Spéleologie - Association Spéléologique Subaquatique Loiret. ISSN 1299-9970. Teoksen verkkoversio.
  25. ↑ a b c Alexis Guttierrez, Stéphane Binet: La Loire souterraine: circulations karstiques dans le Val d’Orléans. Geosciences, 2010, nro 12, s. 42–53. Artikkelin verkkoversio. .
  26. ↑ Anche ((kartta)) Géoportail. Viitattu 29.6.2023.
  27. ↑ Noue ((kartta)) Géoportail. Viitattu 29.6.2023.
  28. ↑ Michel Lepiller (toim.); Nelly Bonnefoy, Jean Louis Charleux, Dominique Chigot, Philippe Maget: ”Protection des captages du Val d’Orléans”, Colloque Hydrogéologie et karst au travers des travaux de Michel Lepiller, s. 127–128. Michel Lepiller, 2008. Teoksen verkkoversio.
  29. ↑ D’où vient l’eau du Loiret ? Les Assises de la rivière Loiret. Viitattu 29.6.2023.
  30. ↑ SOGREAH: Extension prévisible des inondations pour les crues fortes en Loire moyenne – Note de présentation du val d'Orléans plan-loire.fr. Viitattu 29.6.2023. [vanhentunut linkki]
  31. ↑ a b Alexis Guttierrez, Stéphane Binet: La Loire souterraine : circulations karstiques dans le Val d’Orléans. Géosciences, 2010, nro 12. Artikkelin verkkoversio.
  32. ↑ a b Nevila Jozja, Philippe Maget, Christian Defarge, Cécile Mouget, Arnaud Pidon ym.: Apport des traçages à la connaissance du système karstique du Val d’Orléans. Historique et nouvelles avancées. Géologues, 21.1.2011, nro 167. Artikkelin verkkoversio.
  33. ↑ Abel Poitrineau: ”Une turbulente famille”, La Loire – les peuples du fleuve, s. 5–19. Saint-Étienne: Èd. Horvath, 1989. ISBN 2-7171-0639-1. .
  34. ↑ Alexis Guttierrez, Stéphane Binet: La Loire souterraine : circulations karstiques dans le Val d’Orléans. Géosciences, 2010, nro 12. Artikkelin verkkoversio.
  35. ↑ a b Bulletin de la rivière du Loiret, s. 3. Spécial Spéleologie - Association Spéléologique Subaquatique Loiret. ISSN 1299-9970. Teoksen verkkoversio.
  36. ↑ Alexis Guttierrez, Stéphane Binet: La Loire souterraine : circulations karstiques dans le Val d’Orléans. Geosciences, 2010, nro 12, s. 43–44. Artikkelin verkkoversio.
  37. ↑ Saint-Avit ((kartta)) Géoportail. Viitattu 29.6.2023.
  38. ↑ Rigouillarde ((kartta)) Géoportail. Viitattu 29.6.2023.
  39. ↑ a b Bulletin de la rivière du Loiret, s. 6. Spécial Spéleologie - Association Spéléologique Subaquatique Loiret. ISSN 1299-9970. Teoksen verkkoversio.
  40. ↑ B. Brousseau: Loiret, rivière propre. Aménagement et Nature, 1985, nro 77, s. 16–19. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  41. ↑ a b L’assainissement au bord du Loiret Le syndicat de la rivière Loiret. Viitattu 29.6.2023.
  42. ↑ Un inventaire des herbes et algues qui prolifèrent dans le Loiret. La République du Centre, 3. elokuuta 2013. Artikkelin verkkoversio. .
  43. ↑ Les herbes et les algues fans le Loiret Le syndicat de la rivière Loiret. Viitattu 29.6.2023.
  44. ↑ Nicolas Da Cuncha: Interdiction de pêcher et de naviguer sur le Loiret et ses affluents. La République du Centre, en ligne, 6.8.2015. Artikkelin verkkoversio.
  45. ↑ ASRL Syndicat de la rivière Loiret asrl.fr. Viitattu 29.6.2023.
  46. ↑ Quel avenir pour le Loiret ? Franceinfo Centre - Val-de-loire. Viitattu 29.6.2023.
  47. ↑ La Charte d’engagement Assises de la rivière Loiret. Viitattu 29.6.2023.
  48. ↑ Les "habitants" Le syndicat de la rivière Loiret. Viitattu 29.6.2023.
  49. ↑ La ZPPAUP de la rivière Loiret Le syndicat de la rivière Loiret. Viitattu 29.6.2023.
  50. ↑ a b Le Loiret (rivière) futura-sciences.com. 8.8.2006. Viitattu 29.6.2023.
  51. ↑ Une famille de naturalistes - de Tristan ; le marquis Pierre Jean ornithologue ; le comte Jules Marie Claude, botaniste ((tietoa Jules Marie Claude de Tristanista)) fr.calameo.com. Viitattu 29.6.2023.
  52. ↑ a b c Olivier Delagrange, Yolande Delagrange: Le guêpin. Marivole, 2014. Teoksen verkkoversio. .
  53. ↑ Château de la Mothe ((kartta)) Géoportail. Viitattu 29.6.2023.
  54. ↑ Blandine Lamorisse: Saint-Cyr, le village aux sept châteaux. La République du Centre, 2.3.2015. Artikkelin verkkoversio. .
  55. ↑ Château de la Motte-Bouquin ((kartta)) Géoportail. Viitattu 29.6.2023.
  56. ↑ Moulin de Saint-Samson ((kartta)) Géoportail. Viitattu 29.6.2023.
  57. ↑ Moulin de Mothe ((kartta)) Géoportail. Viitattu 29.6.2023.
  58. ↑ Saint-Julien ((kartta)) Géoportail. Viitattu 29.6.2023.
  59. ↑ Moulin du Bac ((kartta)) Géoportail. Viitattu 29.6.2023.
  60. ↑ Tacreniers ((kartta)) Géoportail. Viitattu 29.6.2023.
  61. ↑ La Loire et le Loiret data.bnf.fr. Viitattu 29.6.2023.
  62. ↑ Le Loiret Chateau de Versailles. Viitattu 29.6.2023.
  63. ↑ La source du Loiret Joconde. Ranskan kulttuuriministeriö. Viitattu 29.6.2023.
  64. ↑ Vue du Loiret Joconde. Ranskan kulttuuriministeriö. Viitattu 29.6.2023.
  65. ↑ Les bonnes tables à connaître sur les bords du Loiret 23.7.2013. La République du Centre. Viitattu 29.6.2023.
  66. ↑ Site de l'aviron club Orléans-Olivet Aviron club Orléans-Olivet. Viitattu 29.6.2023.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Loiret_(joki)&oldid=21791681”