Livenä vieraissa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Livenä vieraissa
Eri esittäjiä
Kokoelmalevyn Livenä vieraissa kansikuva
Kokoelmalevyn tiedot
 Äänitetty  elokuu 2008
 Julkaistu 29. lokakuuta 2008
 Tyylilaji rock
pop
 Levy-yhtiö Sony BMG
muut julkaisut

Livenä vieraissa
2008
Livenä vieraissa 2
2009

Livenä vieraissa on The Voicen kokooma kokoelma, joka julkaistiin keskiviikkona 29. lokakuuta 2008. Kokoelmalevy sisältää kymmenen kotimaisen artistin versiot toisen artistin hittikappaleesta studiolivenä. Lisäksi toisella levyllä on mukana kunkin artistin studiolive-versio omasta hitistään.

The Voice taltioi elokuussa viiden päivän aikana kymmenen musiikkivideota, jotka kuvattiin Helsingin Sompasaaressa, Sonic Pump -studiolla. Ohjauksesta vastasi Voicella mm. VIP Top-10 -ohjelmaa tekevä Kristian "Tortsu" Juuso.

Mukaan kutsutut yhtyeet ja artistit saivat itse valita mistä kappaleesta tekevät omannäköisen versionsa.

Levy sai jatkoa 6. toukokuuta 2009, kun The Voice julkaisi kokoelmasarjan toisen osan. Sillä esiintyvät muun muassa Sunrise Avenue, Waldo's People sekä Hanna Pakarinen.

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CD 1 – Livenä vieraissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Herra Ylppö & Ihmiset: Rusketusraidat (alk.per. esittäjä: PMMP)
  2. Olavi Uusivirta: Tunnoton (alk.per. esittäjä: Jenni Vartiainen)
  3. Poets of the Fall: You Know My Name (alk.per. esittäjä: Chris Cornell)
  4. Jonna Tervomaa: Missä lie kondiksessa (alk.per. esittäjä: First Edition)
  5. Apulanta: Huomisen kyynel (alk.per. esittäjä: Iskias/Paul Oxley's Unit)
  6. Happoradio: 12 apinaa (alk.per. esittäjä: Nylon Beat)
  7. Negative: Karma Killer (alk.per. esittäjä: Robbie Williams)
  8. 51koodia: Juppihippipunkkari (alk.per. esittäjä: Neljä Ruusua)
  9. Uniklubi: Mun koti ei oo täällä (alk.per. esittäjä: Chisu)
  10. Indica: Kersantti Karoliina (alk.per. esittäjä: Popeda)

CD 2 – Livenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Apulanta: Paha ihminen
  2. Negative: Giving Up!
  3. Happoradio: Puhu äänellä jonka kuulen
  4. 51Koodia: Kauas
  5. Indica: Valoissa
  6. Uniklubi: Rakkaudesta hulluuteen
  7. Poets of the Fall: Diamonds For Tears
  8. Olavi Uusivirta: 6:06
  9. Jonna Tervomaa: Päästä yli
  10. Herra Ylppö & Ihmiset: Porno

Arvostelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]