Lilo & Stitch 2

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lilo ja Stitch 2
Lilo & Stitch: Stitch Has a Glitch
Lilo & Stitch 2 2005 poster.jpg
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
Tuottaja
Säveltäjä Joel McNeely
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Disney
Ensi-ilta 2005
Kesto 68 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Edeltäjä Stitch! Avaruuskoe 626
Seuraaja Leroy & Stitch
Aiheesta muualla
IMDb

Lilo & Stitch 2 on Disneyn vuonna 2005 valmistunut piirretty elokuva, joka kertoo pienestä, hieman yksinäisestä Havaijilla asuvasta tytöstä Lilosta, sekä tämän lemmikistä, Stitchistä. Oikeasti Stitch on sininen avaruusolio, laiton geenimutantti, joka esiintyy Maassa Lilon lemmikkikoirana. Elokuva on jatko-osa vuonna 2002 julkaistulle Lilo ja Stitch -elokuvalle.

Lilo on ”Kuningas” Elviksen suuri fani joten näin ollen elokuvassa on myös paljon Elviksen musiikkia.

Suomenkieliset ääninäyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Listassa on vain osa elokuvan hahmoista.

 Ada Forsberg  Lilo  
 Jukka Rasila  Stitch  
 Kolina Seppälä  Nani  
 Heikki Sankari  Kumu  
 Jarmo Koski  Jumba  
 Taisto Oksanen  Pleakley  
 Mika Nuojua  David  

Sivurooleissa esiintyi muun muassa Juha Paananen, Markus Bäckman ja Tilda Kiianlehto. Suomenkielisen version ohjasi Markus Bäckman ja käänsi Tuija Kokko.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Elokuvan lopputekstit
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.