Lee Iacocca

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lee Iacocca
Iacocca Valkoisessa talossa vuonna 1993.
Iacocca Valkoisessa talossa vuonna 1993.
Henkilötiedot
Syntynyt 15. lokakuuta 1924
Allentown, Pennsylvania, Yhdysvallat
Kuollut 2. heinäkuuta 2019 (94 vuotta)
Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti liikemies
Puoliso Mary McCleary (1956–1983)
Peggy Johnson (1986–1987)
Darrien Earle (1991–1994)
Muut tiedot
Koulutus Princetonin yliopisto, Lehighin yliopisto ja William Allen High School
Järjestö Ford (1970–1978)
Chrysler (1979–1992)
Aiheesta muualla
Kotisivu

Lido Anthony ”Lee” Iacocca (15. lokakuuta 19242. heinäkuuta 2019[1]) oli yhdysvaltalainen teollisuusjohtaja. Hän teki pitkän uran autoteollisuudessa; ensin Fordilla ha sitten Chrysler Corporationilla.

Iacoccan nopea eteneminen liikealalla alkoi 1950-luvulla. Hän aloitti Fordilla insinöörinä, mutta osoitti enemmän lahjoja myyntipuolella. Hän menestyi urheilullisen mutta edullisen Mustangin markkinoinnissa hyvin, ja vuonna 1970 hän eteni yrityksen johtotehtäviin. Railakas johtamistyyli johti erottamiseen 1978. Vuonna 1979 hän aloitti Chryslerillä. Yhtiöllä meni huonosti, Iacocca järjesti sille liittovaltion rahoitusta ja yhtio pelastui. Sen jälkeen Iacoccaa pidettiin sankarina.[2]

Hänen omaelämäkertansa Iacocca: An Autobiography on vuodelta 1984. Hän tuki vuoden 2000 presidentinvaaleissa George W. Bushia, mutta oli vuoteen 2004 mennessä siirtynyt John Kerryn kannattajiin. Vuoden 2012 vaaleissa hän tuki Barack Obaman vastustajaa Mitt Romneyta.

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iacocca syntyi Pennsylvanian Allentownissa italialaisille vanhemmille, jotka johtivat Yocco's Hot Dogs -ravintolaa. Lee valmistui William Allen High Schoolista 1942 sekä Lehighin yliopistosta 1945.

Valmistettuaan Lehighistä, hän voitti Wallace Memorial Fellowshipin ja pääsi Princetonin yliopistoon. Tämän jälkeen hän aloitti työt Ford Motor Companyllä insinöörinä.

Ura Fordilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iacocca oli mukana Ford Mustangin suunnittelussa. Kuvassa vuoden 1964 Mustang convertible.

Iacocca aloitti työt Ford Motor Companylla elokuussa 1946. Työskenneltyään hetken insinöörinä, hän pyysi että voisi siirtyä myynnin ja markkinoinnin puolelle. Toimiessaan apulaismyyntipäälikkönä Philadelphian alueella hän sai kansallista huomiota "56 for '56" -kampanjallaan, jolla tarjottiin mallivuoden 1956 Fordien ostajille lainaa 20 prosentin käsirahalla ja 56 dollarin kuukausimaksulla kolmen vuoden ajaksi.[3] Kampanja levisi koko maahan ja Iacocca pyydettiin Dearborniin, jossa hän sai useita ylennyksiä lyhyessä ajassa. 10. marraskuuta 1960 hänet nimitettiin Ford -divisioonan varapuheenjohtajaksi ja toimitusjohtajaksi. Hänestä tuli Fordin puheenjohtaja 10. joulukuuta 1970.

Iacocca oli mukana usean menestyneen Fordin valmistaman auton, kuten Ford Mustangin, Lincoln Continental Mark III:n ja Ford Escortin suunnittelussa. Hän kannatti myös muita ideoita, joita Ford ei koskaan käyttänyt tuotannossaan, mutta jota Chrysler myöhemmin käytti, kuten K-kori ja tila-auto. Puheenjohtajana hän joutui riitoihin Henry Ford II:n kanssa. Iacocca erotettiin 13. heinäkuuta 1978, vaikka yhtiö teki noin 2 miljardia dollaria voittoa sinä vuonna.

Ura Chryslerillä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chrysler Corporation yritti saada Iacoccaa tulemaan, kun se oli vahvassa tappiokierteessä ja Chrysler Europe oli myyty Peugeotille, jotta rahaa säästyisi. Chrysler teki tappiota Pohjois-Amerikankin markkinoilla.[4] Suuri syy tälle oli Dodge Aspenin ja Plymouth Volarén takaisinkutsumiset. Iacocca sanoi myöhemmin, että kumpaakaan autoa ei olisi pitänyt valmistaa. Hän tuli Chryslerille ja aloitti suuret uudistukset. Työntekijöitä irtisanottiin ja Iacocca toi vanhoja työtovereitaan Fordista Chryslerille.

Fordista Iacocca toi myös "Mini-Max" projektin, josta myöhemmin kuoriutui Dodge Caravan ja Plymouth Voyager. Henry Ford II ei ikinä halunnut olla tekemisissä projektin kanssa. Mini-Max oli uudelleenmuotoiltu versio Toyotan valmistamasta tila-autosta, jonka myynti Aasiassa ja Etelä-Amerikassa oli onnistunut hyvin. Hal Sperlich, joka oli projektin liikeelle paneva voima, oli saanut potkut Fordilta muutama kuukausi ennen Iacoccaa, oli siirtynyt Chryslerille.

Iacocca siirtyi Chryslerille hetki sen jälkeen, kun yhtiö oli esitellyt Dodge Omni ja Plymouth Horizon -mallit. Molemmilla oli samankaltaisuuksia Volkswagen Rabbitin kanssa. Etuvetoisesta Omnista ja Horizonista tuli nopesti suosittuja ja jo ensimmäisenä myyntivuotena myytiin noin 300 000 autoa.

Chryslerin tukipaketti 1979[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dodge Aries

Iacocca lähestyi Yhdysvaltain kongressia 1979, kun hän ymmärsi että Chrysler joutuisi lopettamaan toimintansa ellei se saisi lisää rahoitusta. Yhtiö sai lainansa sillä ehdolla että se vähentäisi kustannuksia ja lakkauttaisi vanhoja ohjelmiaan.

Ensimmäiset K-korin autot esiteltiin vuonna 1981. Ne olivat Dodge Aries ja Plymouth Reliant. 1980-1982 taantuman aikana esitellyt mallit olivat pieniä, suorituskykyisiä, halpoja ja etuvetoisia. Molemmat menestyivät hyvin. Iacocca palautti myös ison Imperialin Chryslerin mallistoon uudeksi lippulaivaksi.

Chrysler esitteli tila-auton vuonna 1983. Se oli johti Yhdysvaltain automarkkinoita 25 vuotta.[5] K-korin, tila-auton ja Iacoccan uudistusten takia yhtiö pystyi maksamaan takaisin lainansa seitsemän vuotta odotettua aikasemmin.

Jeep Grand Cherokee oli yksi syistä miksi Chrysler osti AMC:n. Iacocca kannatti kauppaa epätoivoisesti.

Iacocca johti American Motors Corporationin (AMC) sulautumista Chrysleriin vuonna 1987. Tämä toi tuottoisan Jeep -brändin Chryslerin omistukseen. AMC:n rippeistä perustettu Eagle -divisioona jäi lyhytikäiseksi. AMC:n suunnittelema Jeep Grand Cherokeen oli jo lähes valmis. Malli tuli kuitenkin myyntiin vasta 1992.

1980-luvulla Iacocca oli mukana monissa Chryslerin mainoksissa. Hän käytti niissä lauseita kuten "Ylpeys on palannut" ja "Jos pystyt löytämään paremman auton, osta se!"

Iacocca eläköityi loppuvuodesta 1992.

"Paluu" Chryslerille 1995[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iacocca auttoi miljardööri Kirk Kerkoriania vihamielisessä yrityskaappauksessa, joka epäonnistui. Seuraavana vuonna Kerkorian ja Chrysler tekivät viisivuotisen sopimuksen, joka sisälsi suukapulamääräyksen, joka esti Iacoccaa puhumasta julkisesti Chrysleristä.[6]

Heinäkuussa 2005 Iacocca työskenteli Chryslerillä markkinoijana yhdessä Jason Alexanderin ja Snoop Doggin kanssa auttaakseen yhtiötä "Employee Pricing Plus" -ohjelman mainostamisessa. Iacocca käytti jälleen mainoksissa "Jos pystyt löytämään paremman auton, osta se!" -lausetta. Vastapalvelukseksi DaimlerChrysler lahjoitti diabetesta tutkivan Iacocca Foundation -säätiölle dollarin jokaisesta autosta, joka myytiin 1. heinäkuuta ja 31. joulukuuta 2005 välisenä aikana.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avioliitot ja perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän oli naimisissa Mary McClearyn kanssa vuodesta 1956, kunnes tämä kuoli diabeettisiin komplikaatioihin vuonna 1984. He saivat kaksi tytärtä; Kathryn ja Lia. Maryn kuoleman jälkeen Iacoccasta tuli diabetestä sairastavien potilaitten puolestapuhuja.

Iococca nai Peggy Johnsonin huhtikuussa 1986, mutta Iacocca mitätöi avioliiton seuraavana vuonna. Hän meni naimisiin Darrien Earlen kanssa vuonna 1991, mutta erosivat kolme vuotta myöhemmin.

Iacocca kuoli Bel Airissa, Los Angelesssa 2. heinäkuuta 2019 .[7]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iacocca ja presidentti Bill Clinton syyskuussa 1993.

Kirjassaan Where Have All the Leaders Gone Iacocca kertoi, että oli harkinnut presidenttiehdokkuutta vuoden 1988 vaaleissa kunnes hänen ystävänsä Tip O’Neill sai hänet suostuteltua pois.

Pennsylvanian kuvernööri Robert P. Casey keskusteli Iacoccan kanssa mahdollisesta ehdokkuudesta senaatinvaaleissa, mutta Iacocca kieltäytyi.

Iacocca tuki republikaanien ehdokasta George W. Bushia vuoden 2000 presidentinvaaleissa. Vuonna 2004 hän tuki Bushin vastustajaa, demokraattien John Kerryä. Vuonna 2006 hän tuki Dick DeVosia Michiganin kuvernöörivaaliessa.[8] Iacocca oli myös mukana DeVosin mainoksissa. Hän tuki New Mexicon kuvernööriä Bill Richardson vuoden 2008 presidentinvaaleissa. Presidentinvaaleissa 2012 hän tuki republikaanien Mitt Romneyta.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Famed Auto Executive Lee Iacocca Dies at 94(englanniksi)
  2. Lee Iacocca Encyclopedia Britannica. Viitattu 12.8.2014. (englanniksi)
  3. Iaccoca, Lee (1984). Iacocca: An autobiography. New York: Batam Bookes. ISBN 0-553-38497-X. 
  4. Hyde, C. K. (2003). Riding the Roller Coaster: A History of the Chrysler Corporation. Wayne State University Press. Chicago
  5. "After a Quarter Century, Dodge Loses Minivan Crown to Honda", Fox News, 6. tammikuuta 2009. Luettu 4. kesäkuuta 2018. 
  6. Special Reports: Timeline: The career of Lee Iacocca. - Detroit News. - 17. maaliskuuta 2002.
  7. Auto Industry Legend Lee Iacocca Dead at 94 Jalopnik. Viitattu 3.7.2019.
  8. DeVos seeks to turn Michigan around clubs.calvin.edu.
  9. Lee Iacocca endorses Mitt Romney as man of experience, Detroit Free Press, 18. lokakuuta 2012
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.