Laura Lähteenmäki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Laura Lähteenmäki (myös Laura Kuitunen, s. 13. tammikuuta 1973 Jyväskylä) on suomalainen kirjailija ja kustannuspäällikkö.

Lähteenmäki valmistui Jyväskylän yliopistosta filosofian maisteriksi vuonna 1998. Samana vuonna julkaistiin hänen ensimmäinen nuortenkirjansa Rinkkadonna, jonka on kirjailijan myöhemmän tuotannon tavoin kustantanut WSOY. Lähteenmäki on kirjoittanut yhdessä Ville Lähteenmäen kanssa lasten Salakari-dekkarisarjaa.

Vuonna 2007 Lähteenmäki sai Arvid Lydecken -palkinnon teoksesta Marenkikeiju.[1] Hänen teoksensa Aleksandra Suuri oli vuoden 2010 Finlandia Junior -ehdokkaana.[2] Lähteenmäen North End -sarjan teokset Niskaan putoava taivas (2012) ja Karrelle polttava helle (2014) olivat Topelius-palkintoehdokkaina.[3] Sarja voitti vuoden 2015 Anni Polva -palkinnon.[4] Lastenromaani Laske salaa kymmeneen oli Arvid Lydecken -ehdokas 2023 ja LukuVarkaus-ehdokas 2024. Laske salaa kymmeneen on myös Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkintoehdokas 2024.[5]

Lähteenmäki asuu Jyväskylässä.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salakari-sarja (2003–2006)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lähteenmäki, Laura & Lähteenmäki, Ville: Salakari ja talvivieras. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-28180-8.
  • Lähteenmäki, Laura & Lähteenmäki, Ville: Salakari ja ulapan tuli. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29359-8.
  • Lähteenmäki, Laura & Lähteenmäki, Ville: Salakari ja kartanon koirat. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30629-0.
  • Lähteenmäki, Laura & Lähteenmäki, Ville: Salakari ja pelkojen pelko. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-32073-0.

North End -sarja (2012–2014)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ehdokkuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Finlandia Junior -palkintoehdokkuus 2010 (Aleksandra Suuri)
  • Topelius-palkintoehdokkuus 2012 (Niskaan putoava taivas), 2014 (Karrelle polttava helle)[1], 2018 (Yksi kevät)
  • Arvid Lydecken -palkintoehdokkuus 2023 (Laske salaa kymmeneen)
  • LukuVarkaus-ehdokkuus 2024 (Laske salaa kymmeneen)
  • Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinto -ehdokas 2024 (Laske salaa kymmeneen)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Laura Lähteenmäki Kirja.fi. Arkistoitu 16.10.2015. Viitattu 31.7.2016.
  2. Edelliset Finlandia Junior -palkinnon voittajat ja ehdokkaat Suomen Kirjasäätiö. Arkistoitu 4.10.2015. Viitattu 9.12.2014.
  3. Taiteilija-apuraha 41 kirjailijalle ja kahdeksalle kääntäjälle 25.6.2014. Taiteen edistämiskeskus. Arkistoitu 9.12.2014. Viitattu 9.12.2014.
  4. Anni Polva -kirjallisuuspalkinto Laura Lähteenmäen North End -sarjalle Aamuset.fi. 9.12.2015. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 11.12.2015.
  5. Tässä ovat lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon ehdokkaat 2024 www.norden.org. Viitattu 1.5.2024.
  6. Haavi 4/2011 Lastenkirjainstituutti. Arkistoitu 6.3.2016. Viitattu 4.10.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]