Laura Arffman

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Laura Arffman (s. 29. elokuuta 1985 Kitee)[1][2] on suomalainen urheilutoimittaja. Hän työskentelee Yleisradiossa, jossa hän on toiminut uutistenlukijana Urheiluruudussa sekä raportoinut useista urheilutapahtumista.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arffmanilla on viestinnän tutkinto Jyväskylän ammattikorkeakoulusta ja maisterin tutkinto Jyväskylän yliopistosta valtio-opista.[3]

Työura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toimittajan uransa alussa Arffman teki viestinnän opintoihin kuuluvan harjoittelun silloiseen Urheilulehteen. Syksyllä 2008 hän aloitti työt Iltalehden urheilutoimituksessa. Pari vuotta myöhemmin hän päätyi Yleisradion radiouutisiin, ja syksyllä 2011 hän aloitti Yleisradion kotimaan toimituksessa. Vasta tuolloin hän jätti työskentelyn Iltalehden urheilutoimituksessa kokonaan. Arffmann siirtyi Yleisradion urheilutoimitukseen tammikuussa 2012.[3]

Arffman kokosi lehdistön joukkueen pesäpallon naisten Liitto-Lehdistö-otteluun vuonna 2013.[4]

Arffman on kirjoittanut elämäkerran vuonna 2019 kuolleesta hiihtäjä Mona-Liisa Nousiaisesta.[5]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arffman on kertonut olleensa lapsena koulukiusattu. Kiusaamisen vuoksi hän päätyi opiskelemaan lukioon toiselle paikkakunnalle. Kiusaaminen on vaikuttanut merkittävästi hänen myöhempiin valintoihinsa, ja sen vuoksi aiheesta avoimesti puhuminen on ollut Arffmanille tärkeää.[3]

Arffman on naimisissa Anssi Pentsisen kanssa, ja heillä on yksi lapsi.[6][7]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]