Lastenkulttuurikeskus Efekti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lastenkulttuurikeskus Efektin logo

Lastenkulttuurikeskus Efekti on vuonna 2005 perustettu Päijät-Hämeen alueen lastenkulttuurin keskus, joka järjestää kulttuuritarjontaa alueen päiväkoteihin ja kouluihin.[1][2] Toimintaan kuuluu työpajoja, kiertävää lastenkulttuuria, tapahtumia ja yleisötyötä.[3] Efektin kautta järjestetään vuosittain useita tapahtumia ympäri maakuntaa, joista suurin on alkuvuoteen sijoittuvat Lahden Lasten Talvikarnevaalit.[4]

Toiminnan koordinoinnista vastaa Lahden kaupungin kulttuuripalvelut ja rahoitukseen osallistuu Opetus- ja kulttuuriministeriön lisäksi[1] Asikkalan, Hartolan, Heinolan, Hollolan, Kärkölän, Orimattilan, Padasjoen ja Sysmän kunnat.[3]

Lastenkulttuurikeskus Efekti kuuluu Suomen Lastenkulttuurikeskusten liittoon. Efekti osallistuu myös valtakunnalliseen Taidetestaajat -hankkeeseen, joka tarjoaa yläkouluikäisille nuorille taide-elämyksiä ja keinoja arvioida kokemustaan taiteen parissa.[5][1]

Toimintaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maksuttomat kulttuurivierailut maakunnan päiväkoteihin ja kouluihin kuuluvat Efektin perustoimintaan. Vierailuja toteutetaan pääsääntöisesti päiväkotien ja koulujen omissa tiloissa syyslukukaudella ja ne sisältävät muun muassa musiikkia, tanssia, teatteria ja työpajoja. Vierailujen tulee tukea koulujen taide- ja kulttuurikasvatusta, sekä soveltua opetussuunnitelmaan. Kulttuurivierailuja toteuttavat ammattitaiteilijat ja taiteilijaryhmät Lahden kaupungin kulttuuripalveluiden koordinoimana.[6][7]

Kesänäyttämö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Efekti-hanke oli mukana kolmessa Lahden kaupungin kiertuemaisessa kesätyöproduktiossa vuosina 2006-2008. Produktiot olivat perheille suunnattuja tapahtumia, jotka koostuivat maakuntia kiertävistä kiertueista, satunäytelmistä, musiikkinäytelmistä ja lastentyöpajoista. Lähes vuosittain järjestettävät Lahden kesätyöproduktiot ovat työllistäneet muun muassa musiikki-, tanssi- ja näyttämötaidetaustaisia nuoria jo vuodesta 1995 alkaen.[2]

  • Prinsessa Ruusunen (2006)
  • Robin Hood (2007)
  • Lännen keisari (2008)

Lastenkulttuuria ukrainalaispakolaisille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2023 Efekti oli mukana valtakunnallisessa Suomen Kulttuurirahaston rahoittamassa Lastenkulttuuria ukrainalaispakolaisille -hankkeessa, joka järjesti kulttuuritoimintaa ukrainalaisperheille. Lahdessa järjestettiin lelukeräys, jossa uusia tai hyväkuntoisia käytettyjä leluja pystyi lahjoittamaan MML:n toimipisteellä. Lahjoitukset jaettiin hankkeen tapahtumissa kevään 2023 aikana.[4][8][7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Lastenkulttuurikeskus Efekti phlastenkulttuuri.fi. Viitattu 6.2.2023.
  2. a b Lampinen, Pauliina: Kesätöissä Proggiksessa, s. 9-10 & 113-134. Lahti: Lahden kaupungin kulttuuripalvelut., 2023.
  3. a b Jäsenverkosto kartalla Lastenkulttuuri.fi. Viitattu 6.2.2023.
  4. a b Lahden Lasten Talvikarnevaalit Lastenkulttuurikeskus Efekti. Viitattu 10.2.2023.
  5. Taidetestaajat taidetestaajat.fi. Viitattu 7.2.2023.
  6. Esiintyjille Lastenkulttuurikeskus Efekti. Viitattu 10.2.2023.
  7. a b Kulttuurivierailut Kulttuurikeskus Efekti. Viitattu 10.2.2023.
  8. Veirto, Tuija: Lahtelaislapset lahjoittivat satoja leluja ukrainalaispakolaisille Yle. 3.2.2023. Viitattu 10.2.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]