Kyminkartano

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kyminkartano 1.jpg

Kyminkartano (ruots. Kymmenegård) on Kotkassa sijaitseva kartano, joka sijaitsee Koivulan kaupunginosassa Kymijoen Huumanhaaran varrella. Nykyinen päärakennus on 1790-luvulta. Alkuperäinen Kyminkartano sijaitsi Huumanhaaran toisella puolella nykyisen Kyminlinnan alueella.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyminkartanon synty ajoittuu noin vuoteen 1350, jolloin Viipurin linnanpäällikön, ritari Pietari Joninpojan veljenpoika, jaarli Erengisle Sunenpoika hankki omistusoikeuden joihinkin tiloihin Huuman- ja Korkeakoskenhaarojen alueella. Hän luovutti omistuksensa 1370-luvulla Ruotsin valtakunnan drotsille Bo Joninpoika Gripille. Bo Joninpoika laajensi aluetta kuningas Albrekt Mecklenburgilaiselta saamillaan läänityksillä ja ostamalla. Vuonna 1380 Bo Joninpoika lahjoitti Kyminkartanon Vadstenan luostarille. Luostari uskoi kaukana Vadstenasta olevan kartanon paikallisen valvonnan kuitenkin Viipurin linnanpäällikkö Erengisle Niilonpojalle. Linnanpäällikön tehtävänä oli toimittaa kartanon tuotto ja sen lampuotitilojen suoritukset luostarille. Kyminkartanon omistusoikeudet joutuivat Erengisle Niilonpojan linnanpäällikkyyden jälkeen 1390-luvulla kuitenkin kiistanalaisiksi Ruotsin sisäpoliittisista syistä.

Kartanon yhteyteen rakennettiin Pyhtään seurakuntaan kuulunut Kyminkartanon kappeli noin vuonna 1440, jossa kävivät suorittamassa jumalanpalveluksia ainakin ajoittain vuorotellen Pyhtään ja Vehkalahden kirkkoherrat tai heidän kappalaisensa.

Kiistely luostarin ja Viipurin linnan välillä päättyi lopullisesti Kustaa Vaasan aikana. Kustaa Vaasa vieraili kartanossa Suuren Venäjän sodan aikana vuonna 1555, jonka jälkeen hän perusti Kyminkartanosta kuninkaankartanon. Kartanon tarkoituksena oli toimia mallitilana, joka tuottaisi muonaa sotaväen ja sen hevosten tarpeisiin ja toimisi myös sotaväen majoituspaikkana ja karjan ja hevosten kasvatuspaikkana.

Kartanosta tuli vuonna 1556 myös uuden voutikunnan eli Kymenkartanon läänin voutikunnan hallintokeskus. Läänin alueeksi vakiintui 1560-luvulla silloiset Pyhtää (Pyhtää ja Ruotsinpyhtää), Elimäen neljännes (Elimäki ja Anjala), Vehkalahti (Vehkalahti ja Sippola), Virolahti (Virolahti ja Miehikkälä) ja Valkealan lounaisosat. Kyminkartanon toiminta voutikunnan keskuksena loppui 1570. Kymenkartanon lääni muutettiin 1634 kihlakunnaksi.

Kyminkartanon ja sen lampuotiläänin maihin kuului 1680-luvulle saakka Kymin pitäjän Kymijoen länsipuolinen alue sekä Hovinsaari, Kolkansaari, Kotkansaari, Mussalo ja useita pienempiä saaria. 1790-luvulla Venäjän valtio lunasti kartanon rakennukset ja suuren osan sen maista Ruotsinsalmen ja Kyminlinnan linnoituksia varten, jonka jälkeen uusi päärakennus rakennettiin Kyminlinnaa vastapäätä Huumanhaaran toiselle puolelle.

Kartanon omistajina ovat olleet mm. Wrangel-, Clayhills-, Bruun- ja Naht-suvut.[1]

Kyminkartanon lampuotiläänin kylät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyminkartanon laajennuksen yhteydessä 1550–1560-lukujen vaihteessa useita pikkukyliä hävisi:

  • Hartola (Hartiala), Hovinsaaren pohjoisosassa, kylä siirretty Kolkansaaren itäosaan, jossa paikannimi esiintyy nykyisin muodossa Hortola, nykyisin osa Kalliokoskea
  • Korpikoski (Korpila), Kolkansaaren länsiosassa
  • Tampsa (Tampsala), Kolkansaaren keskiosassa

Sen lisäksi Myllykylä, joka sijaitsi Hovinsaaren länsiosassa hävisi Kyminlinnan rakentamisen myötä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Useita kirjoittajia: Kotkan historia 1. , 1953.
  • Useita kirjoittajia: Kymin historia 1. , 1960.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ritva Raesmaa: Vehkaluoto - Luettelo kartanon omistajista koti.mbnet.fi. 2000. Viitattu 27.10.2009.
Tämä arkkitehtuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.