Kuusamon–Vienanmeren virtauskieleke
Kuusamo–Vienanmeren virtauskieleke (engl. Kuusamo ice lobe [1] tai engl. Kuusamo-White Sea ice lobe [2]) on viime jääkauden loppuvaiheessa Fennoskandian mannerjäätikköön kuulunut ja Perämeren ja Etelä-Lapin suunnalta itään päin virrannut jäätikkövirran laajentuma Itä-Suomessa ja Venäjän-Karjalassa.[1]
Jäätikkövirta ja virtauskieleke[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pohjois-Ruotsin ylle kerrostuneesta Fennoskandian mannerjäätikön kilpimäisestä osasta virtasi eri suuntiin jäätikkövirtoja. Itään päin virranneesta jäätikkövirrasta tuli pitkä ja viime jääkauden huippukohdassa (lyh. LGM, noin 23 000–18 000 vuotta sitten) se virtasi ensin Vienanmeren altaaseen ja haarautui siellä eri suuntiin virtaaviin kapeampiin virtauskielekkeisiin. Yksi kieleke jatkoi Kuolan niemimata kiertäväksi Vienankurkun kielekkeeksi, toinen jatkoi Vienanjoen jokilaaksoon ulottuvaksi kielekkeeksi ja kolmas Äänisen suuntaan haarautuvaksi kielekkeeksi. Jääkauden huippukohdan aikana oli jäätikkö Suomen yllä lähes kolmekilometrinen ja Vienanmeren kieleke alkoi silloin Lapista. Kun sulamisen aikana mannerjäätikkö kutistui, sijaitsi jäätikkövirran alkupää Ruotsin puolella. Koska Pohjois-Suomen yllä on viime jääkaudella ollut kaksi jäätiköitymistä, edustavat jäätikkövirran toiminnasta maaston jääneet selvimmät merkit jääkauden viimeistä jäätiköitymisvaihetta ja siinäkin sen viimeisiä vuosituhansia. Venäjän-Karjalassa tunnetaan hyvin ne päätemoreenit, jotka jäätikkö puski LGM-vaiheessa näkyville maastoon. Myös jääkauden viimeisten vuosituhansien aikana jäätikön reunan perääntymisestä jäi maastoon näkyviin pienempiä reunamoreeneja, mutta Vienanmeren pohjalle jääneitä reunamoreeneja ei tosin tunneta.[1][3]
Vienanmeren kieleke arvellaan virranneen melko yhtenäisenä virtana kohti itää ja se hajosi vasta Venäjän-Karjalassa erisuuntaisiin kielekkeisiin [2]. Koska Kuolan niemimaalla sijaitsevalta jäänjakajalta virtasi jäätä etelään päin, kohtasi Vienenmeren jäätikkövirta pohjoisesta siihen puskevan Varzugan virtauskielekkeen (engl. Varzuga lobe) ja siitä lännempänä sijaitsevan Kuolan virtauskielekkeen (engl. Kola lobe, myös engl. Imandra lobe)[2]. Noin 12 500–12 300 vuotta sitten, nuoremmalla dryaskaudella, jäätikön perääntyminen pysähtyi kahdeksi sadaksi vuodeksi kerrostaen Venäjän-Karjalaan Rukajärven reunamuodostuman itäisen osan. Kieleke oli tuolloin 100 kilometriä pitkä. Noin 11 000 vuotta sitten sen kielekkeen reunalle kerrostui Pääjärven reunamuodostuma, joka oli edellistä muodostumaa lyhyempi.[1][4]
Vienanmeren virtauskieleke lyheni sulamisen takia niin, että sen reuna vetäytyi Venäjän-Karjalaan. Kieleke tunnetaan tämän jälkeen Kuusamon virtauskielekkeenä.[3] Kun kielekkeen reuna on perääntynyt Suomen itärajalle, on jäätikkövirran katsottu jakautuneen kahdeksi rinnakkaiseksi jäätikkövirraksi, joiden kielekkeet olivat eteläinen Pohjois-Karjalan ja pohjoinen Kuusamon virtauskieleke. Kuusamon kielekkeeseen puski pohjoisesta Sallan virtauskieleke ja siitä lännempänä virrannut Ounasjoen virtauskieleke [2]. Ne ovat saaneet alkuunsa Lapin jäänjakajavyöhykkeeltä ja olivat siksi vain pieniä jäätikkövirtauksia. Suomen puolelta on löytynyt merkkejä, että Perämereltä Taivalkoskelle sijaitsi Ranuan jäätikkövirtojen välinen alue (engl. Ranua interlobate area), joka on ollut seisovan jäätikön alue ja jonka eteläpuolella virtasi Pohjois-Karjalan virtauskielekkeen muodostanut jäätikkövirta. Tämä Keski-Veikselin ikäinen muodostuma jäi näiden jäätikkövirtojen väliin säästyen niiden aiheuttamilta muutoksilta. Kuusamon jäätikkövirta puski kiinni rinnakkaiseen Pohjois-Karjalan virtauskielekkeeseen Taivalkoskella ja siitä itään päin. Mannerjäätikön sulaessa lisää, siirtyi Fennoskandian mannerjäätikön jäänjakajavyöhyke samalla sekä kauemmaksi länteen että pohjoiseen Kuusamon jäätikkövirrasta. Tämä on saattanut muuttaa sen virtaussuuntaa kaakkoon päin. Sulamisen nopeutta kuvaa se, että kielekkeen reuna sijaitsi noin 10 500 vuotta sitten Kuusamon itäpuolella ja että kielekkeen reuna saavutti Suomen länsiosat noin 10 300–10 200 vuotta sitten. Syy reunan nopeaan perääntymiseen on ollut ilmaston lämpeneminen 8–10 astetta.[1][4]
Kuusamon kielekealueen reunan perääntymisvaiheista kertovat maastoon jääneiden moreenimuodostumien eli drumliinien ja juomumoreenien (katso alla) erilaiset syntymekanismit. Syntymekanismeihin on vaikuttanut sekä jäätikön paksuus että jäätikön pohjan lämpötila. Sulaminen on ollut perääntymisen aikana hyvin voimakasta, jolloin jäätikkö on halkeillut alta. Alahalkeamiin on kertynyt moreenia muodostaen esimerkiksi Rogen-moreenimuodostumia ja moreenikumpuja. Juomumoreenit syntyivät vain 100–150 kilometriä jäätikön silloisesta reunasta, kun taas drumliinien muodostuminen tapahtui kauempana reunasta. Loppuaikojen sulaminen on myös kiihdyttänyt jäätikkövirran nopeutta (engl. surging ice stream) [5].[4]
Suomen mannerjäätikkö on ohenunut sulamisen vuoksi ja se sulikin nopeasti pois. On arvioitu, että jäätikkö on hävinnyt Suomen Lapista noin 10 200 vuotta sitten ja että tämän jäätikön osalta se tapahtui samaan aikaan.[6]
Geologisia muodostumia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yllä mainittuja reunamuodostumia on käsitelty omissa artikkeleissaan. Posion ja Kuusamon ympäristössä Koillismaalla on laaja drumliiniesiintymä. Drumliinialue on pinta-alaltaan yli 10 000 neliökilometriä ja se sisältää tuhansia drumliineja (laskettuna: 2 400 drumliinia 3 700 neliökilometrin alueella [5]). Ne muodostuivat virtaavan jäätikön alla ja ne ovat soikean muotoisia ja selviä maaston kohoamia, jotka ovat pääasiassa itäiseen virtaussuuntaan asemoituneita. Kentässä on näkyvillä kolmen erilaisen jäätikkövirran jäänteitä. Jääkauden Keski-Veikselin jäätiköitymisen aikana jäätikkö virtasi kaakkoon päin (Tuoppajärvi-vaihe), joka näkyy sen aikaisista drumliineista. Näiden drumliinien yli on viimeisen jäätiköitymisen aikana virrannut itään päin kulkenut jäätikkövirtaus. Sen drumliinijäänteitä on maastossa eniten näkyvissä, ja ne ovat tyypillisesti 1–2 kilometriä pitkiä ja 200–500 metriä leveitä. Näiden muodostumisen jälkeen on näiden yli jäätikön sulamisvaiheessa kulkenut jäätikkövirtaus, jonka jäljet näkyvät viimeisten drumliinien päällä. Jäljet koostuvat lähinnä vakoumista [5]. Kuusamon itäpuolella Venäjän-Karjalassa löytyy Tuoppajärven drumliinikenttä, joka syntyi todennäköisesti ennen nuorempaa dryaskautta [5][2].[4]
Kuusamon kielekkeen länsiosien alavilla seuduilla esiintyy laajoja juomumoreenikenttiä. Niiden pääesiintymä sijaitsee Rovaniemen ympäristössä ja se jää Tervolan ja Kemijärven väliin. Lapissa on vain kaksi muutakin juomumoreenikenttää. Jäätikön virtaussuuntaan poikittaiset juomumoreenit ovat pääasiassa Rogen-moreenia, jotka ovat tyypillisesti 5–15 metriä korkeita, 100–150 metriä leveitä ja jopa kilometrin pituisia. Joukossa on myös moreenikumpuja, joilla ei ole selkeää muotoa.[4]
Kuusamon kielekkeen eteläreunaa seuraa suuri saumamuodostuma, joka on muodostunut jäätiköiden sauma-alueella linjalla Pudasjärvi–Taivalkoski–Hossa–Kalevala [2]. Venäjän-Karjalan puolella saumamuodostuma kohtaa maastossa pohjoisen Pääjärven reunamuodostuman ja eteläisen Kalevalan reunamuodostuman. Ranuan kielekkeiden välisellä alueella ei virtaavan jäätikön merkkejä tunneta. Kuusamon kielekkeen pohjoispuolella siihen puski luoteesta virtaava Sallan virtauskieleke. Näiden väliin muodostui myös saumamuodostuma, josta ei ole tässä tietoa [7].[4][5]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Sarala, Pertti & Räisänen, Jukka: Evolution of the eastern part of the Kuusamo Ice Lobe, based on geomorphological interpretation of high-resolution LiDAR data. Bulletin of the Geological Society of Finland, 2017, 89. vsk, nro 2, s. 82–99. doi:10.17741/bgsf/89.2.002. ISSN 1799-4632. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 11.9.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Punkari, Mikko: Glasial Geomorphology and Dynamics in the Eastern Parts of the Baltic Shield Interpreted Using Landsat Imagery (PDF) (paperi, jossa karttoja) 1982. Helsinki: Helsingin yliopisto. Viitattu 12.9.2021. (englanniksi)
- ↑ a b Nikarmaa, Tiina & Lunkka, Juha Pekka & Putkinen, Niko: Factors affecting the dynamics of the North Karelian/ Oulu Ice Lobe, Central Finland, during the last deglaciation – a LiDAR and DEM interpretation of subglacial lineation patterns. Bulletin of the Geological Society of Finland, 2017, 89. vsk, nro 2, s. 100–120. doi:10.17741/bgsf/89.2.003. ISSN 1799-4632. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 13.9.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Sarala, Pentti: Glacial Morphology and Ice Lobation in Southern Lapland. Applied Quaternary research, Special paper, 2007, nro 46, s. 9–17. Espoo: Geologinen tutkimuskeskus. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 12.9.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Heikkinen, Olavi & Tikkanen, Matti: Drumlins and flutings in Finland: their relationships to ice movement and to each other. Sedimentary Geology, 1988, nro 62, s. 349–355. Amsterdam: Elsevier Svcience Publishers. ISSN 0037-0738. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 12.9.2021. (englanniksi)
- ↑ Stroeven, Arjen P. & al.: Deglaciation of Fennoscandia. (kartta s. 105) Quaternary Science Reviews, 2016, nro 147, s. 91–121. Elsevier Ltd.. doi:10.1016/j.quascirev.2015.09.016. ISSN 0277-3791. (englanniksi)
- ↑ Punkari, Mikko: The ice lobes of the Scandinavian ice sheet during the deglaciation in Finland.. (karttakuva) Boreas, 1980, nro 9, s. 307–310. Oslo: ISSN 0300-9483. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 12.9.2021. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jussila, Antti: Suomen alueella tapahtuneen mannerjäätikön vetäytymisen visualisoiminen, Pro Gradu, 2017