Heikki Kastemaa
Heikki Kastemaa | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 15. tammikuuta 1953 Oulu, Suomi |
Kansalaisuus | Suomi |
Ammatti | taidekriitikko |
Aiheesta muualla | |
Kotisivu | |
Heikki Kastemaa (s. 15. tammikuuta 1953 Oulu) on suomalainen taidekriitikko, joka on kirjoittanut muun muassa Taide-lehteen, Kalevaan ja Kaltioon.[1][2][3] Kastemaa on ollut kirjoittajana ja toimittajana useissa taidekirjoissa. Hänen tutkimuksensa Nykyaikojen kampanjat: Ars-näyttelyt ja niiden vastaanotto 1961–2006 ilmestyi vuonna 2009 Kuvataiteen keskusarkiston julkaisemana.[4] Kastemaa pitää internetissä blogia nimimerkillä Kulttuurinavigaattori.[5] Hän toimi Wikimedia Suomen hallituksen puheenjohtajana vuosina 2016–2018. Hänelle myönnettiin taiteilijaeläke maaliskuussa 2022[6].
Toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kastemaa on valmistunut kuvataideopettajaksi Taideteollisesta korkeakoulusta. Hän on toimittanut muun muassa kirjat Martti Mäestä, Einari Junttilasta ja Kimmo Kuismasen arkkitehtuurista. Lisäksi hän on tuonut esiin muuan muassa Eeli Aallon, Esko Männikön ja Veikko Törmäsen taidetta.[7][8][9][10]
Kriitikon työn ohella Kastemaa on opettanut kuvallista viestintää sekä kulttuuri- ja taidehistoriaa Oulun seudun ammattikorkeakoulussa ja toiminut taidenäyttelyiden kuraattorina.[11][12] Hän oli vuosina 2012–2013 Suomen arvostelijain liiton varapuheenjohtaja. Kastemaa toimi vuosina 2015–2016 valtion kirjallisuustoimikunnan taidejournalismin jaostossa.[13]
Kastemaa on arvostellut muun muassa taidemaalari Vilho Lammen hahmon ympärille syntynyttä myyttiä eristäytyneestä taiteilijasta, joka ei saanut arvostusta. Lampi ei todellisuudessa ollut ”unohdettu mestari” vaan melko hyvin toimeentuleva taiteilija, joka sai apurahoja ja tunnustuksia. Hän ei myöskään ollut niin eristäytynyt kuin väitetään, vaan osallistui ulkomailla järjestettyihin näyttelyihin ja tunsi kansainvälisen taiteen kentän.[14]
Julkaisuja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Joulukuun ryhmä: Aatto Hukkanen, Pentti Junno, Ilmo Pihkala, Leo-Lassi Saarela: Oulun taidemuseo 3.12.1988–8.1.1989. (tekstit: Artturi Puusti ja Heikki Kastemaa) Oulun taidemuseo, 1988. ISBN 951-9234-15-2.
- Martti Mäki: Elämä on palamista. (Vastaava toimittaja: Heikki Kastemaa. Kirjoittajat: Tor-Björn Hägglund, Kari Kontio ja Heikki Kastemaa) Pohjoinen, 1996. ISBN 951-749-256-1.
- Esko Männikkö. (Toimittanut Brigitte Kölle. Kirjoittajat Heikki Kastemaa ja Rudolf Schmitz) Portikus Frankfurt am Main und Oktagon Verlag, 1996. ISBN 3-89611-020-9. (englanniksi, saksaksi)
- Eric Aho: The Qualities of Heaven And Earth / Maan ja taivaan sävyt. (Toimittanut Heikki Kastemaa. Teksti: Chard deNiord. Oulun taidemuseon julkaisuja 35) Springfield: Bassette Printers, 1997. ISBN 951-9234-67-5. (englanniksi, suomeksi)
- Vilho Lampi: 1898–1936. (Toimittanut Marja Junttila) Pohjoinen, 1998. ISBN 951-749-312-6. Sisältää lainauksia Heikki Kastemaan arvosteluista.
- Arkkitehtuuri, ympäristö, muisti. (Kimmo Kuismanen, toimittanut Heikki Kastemaa. Kirjoittajat: Bruno Erat, Heikki Kastemaa ja Kimmo Kuismanen) Pohjoinen, 2000. ISBN 951-749-354-1.
- Heikki Kastemaa: H. Ahtela – Einar Reuter kriitikkona ja taidekirjoittajana. Teoksessa Kirjoituksia taiteesta 3: Modernisteja ja taiteilija-kriitikoita. (Toimittajat: Liisa Lindgren, Hanna-Leena Paloposki ja Elina Heikka) Valtion taidemuseo, kuvataiteen keskusarkisto, 2001. ISBN 951-53-2359-2.
- Einari Junttila 1901–1975: Ei ko maalaa. (Toimittanut Kaija Kähkönen. Kirjoittajat: Heikki Kastemaa et al) Ars Nordica & Pohjoinen, 2002. ISBN 951-749-367-3.
- Kastemaa, Heikki: Nykyaikojen kampanjat: Ars-näyttelyt ja niiden vastaanotto 1961–2006. Valtion taidemuseo: Kuvataiteen keskusarkisto, 2009. ISBN 978-951-53-3218-9.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Journal Taide (Lehden sisällysluettelo verkossa, sivu 52/65) Taide-lehti. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 1.2.2012.
- ↑ Kastemaa, Heikki: Maalaus toimii kuin kone (Kaleva-lehdessä julkaistu arvostelu, Internet Archive) Arsnet – Tekstiarkisto. Arkistoitu Viitattu 1.2.2012.
- ↑ Kaltio – Arkisto (Lehden sisällysluetteloja vuodesta 1998) Kaltio. Viitattu 30.9.2008.
- ↑ Heinänen, Kaisa: Tutkija: Ars-näyttelyt nostivat Suomen taiteen umpiosta Helsingin Sanomat. 7.12.2009. Viitattu 18.6.2010.
- ↑ Kulttuurinavigaattori Heikki Kastemaa. Viitattu 30.9.2008.
- ↑ Taiteilijaeläke 63 taiteilijalle Taiteen edistämiskeskus Taike. 4.3.2022. Viitattu 5.3.2022.
- ↑ Kirstinä, Väinö: Uusi taiteen alue Kaapelisolmu. Arkistoitu 5.2.2008. Viitattu 30.9.2008.
- ↑ Kastemaa, Heikki: Introduction: Eeli Aalto in Internet Eeli Aalto, Oulun kaupunki. Arkistoitu 8.8.2007. Viitattu 30.9.2008.
- ↑ Kastemaa, Heikki: Mitä on kontrasti? (Veikko Törmäsen Kontrasti-näyttelyyn liittyvä sivu) Arthouse Oulu. Arkistoitu 23.11.2004. Viitattu 30.9.2008.
- ↑ Kölle, Brigitte (toim.): The North as Arcadia. (Kirjoittajat Heikki Kastemaa ja Rudolf Schmitz. Heikki Kastemaan essee Esko Männikön näyttelykirjassa) Frankfurt am Main ja Köln, Saksa: Portikus Frankfurt am Main und Oktagon Verlag, 1996. ISBN 3-89611-020-9. (englanniksi, saksaksi)
- ↑ Mäkinen, Päivi: Kulttuuria kaupungin täydeltä Kuulumisia. Numero 22.5.2001. Oulun seudun ammattikorkeakoulu. Viitattu 22.5.2001.
- ↑ Kastemaa, Heikki: Veikko Törmänen, Kontrasti (lehdistötiedote) 24.3.1999. Arthouse Oulu. Arkistoitu 23.11.2004. Viitattu 30.9.2008.
- ↑ Taideneuvosto valitsi uudet jäsenet taidetoimikuntiin (Tiedote) Taiteen edistämiskeskus. 6.10.2014. Taiteen edistämiskeskus. Arkistoitu 9.10.2014.
- ↑ Junttila, Marja (toim.): Vilho Lampi: 1898–1936. (Ars Nordica 11) Oulu: Pohjoinen, 1998. ISBN 951-749-312-6. Sisältää lainauksia Heikki Kastemaan arvosteluista.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kotisivu. Kulttuurinavigaattori-blogi.
- Heikki Kastemaa: Mitä on kontrasti? (Arkistoitu – Internet Archive) Oulun taidemuseon sivut.
- Kuusi kuvaa opettaja ja toimittaja Heikki Kastemaan elämästä (haastattelu) Yle / Kuusi kuvaa. 6.8.2020.
|