Kultatöyhtökakadu
| Kultatöyhtökakadu | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Papukaijalinnut Psittaciformes |
| Heimo: | Kakadut Cacatuidae |
| Suku: | Töyhtökakadut Cacatua |
| Laji: | galerita |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Cacatua galerita |
|
 Kultatöyhtökakadun levinneisyys |
|
| Katso myös | |
|
|
|
Kultatöyhtökakadu (Cacatua galerita) on papukaijalintu, jota pidetään yleisesti myös lemmikkinä.
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kultatöyhtökakadun höyhenpeite on kokonaan valkoinen. Sillä kuitenkin on keltainen töyhtö, joka sojottaa yleensä supussa päälaella. Kakadu levittää sulkapäähineensä koko komeuteensa kosiskellessaan ja reviirinäytösten yhteydessä. Se kohottaa töyhtönsä myös tekeytyäkseen todellista isommaksi ja pelästyttääkseen vihollisensa. Pystyssä oleva töyhtö saattaa olla jopa 14 senttimetriä korkea.
Aikuisen linnun pituus on 45–55 senttimetriä ja paino 815–975 grammaa.
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kultatöyhtökakadu elää Australiassa ja Uudessa-Guineassa sekä läheisillä Arusaarilla. Se on istutettu myös Uuteen-Seelantiin ja useille Indonesian saarille. Australiassa sitä tavataan pohjois-, itä- ja kaakkoisrannikon osavaltioissa Fizroy-joelta Tasmaniaan. Lajin esiintymisalueen pinta-ala on 1–10 miljoonaa neliökilometriä ja sen kokonaispopulaatio on noin 500 000 yksilöä.
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kultatöyhtökakadun elinympäristöä ovat trooppiset metsät, savannimetsät ja maanviljelysseudut.
Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhteen lyöttäytyneen kultatöyhtökakaduparin suhde on yleensä elinikäinen. Myöhään keväällä tai kesällä parven parit siirtyvät pesimään yksikseen vähän matkan päähän toisistaan. Pari vahvistaa siteensä hieromalla nokkiaan yhteen ja sukien toisiaan. Pariteltuaan linnut rakentavat pesän puunkoloon, jonne naaras munii 2–3 valkeaa, soikeaa munaa. Molemmat emot hautovat yhteensä noin kuukauden. Poikaset pysyvät pesässä jopa kolme kuukautta molempien emojen kantaessa niille syötävää. Vielä pesästä lähdön jälkeenkin poikaset liikkuvat yksissä emojen seurassa ja liittyvät pääparveen. Ne ruokailevat emojensa rinnalla, kunnes ovat oppineet etsimään ravintoa omin päin.
Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kultatöyhtökakadu syö enimmäkseen siemeniä. Se koluaa maata ja puita tuntien ajan päivässä löytääkseen heinien ja hedelmien siemeniä. Parvet hakeutuvat aterioimaan sopivina hetkinä metsiin ja viljelysmaille. Yksittäisistä siemenistä ei juuri ole ravintotarpeen tyydyttäjiksi, mutta vahvalla nokallaan ja kätevällä kielellään kakadut rikkovat siemenkuoren nopeasti ja näin ne pystyvät käsittelemään suuren määrän siemeniä lyhyessä ajassa. Ne syövät myös hedelmiä, marjoja, pähkinöitä, kukkia, silmuja, juuria sekä hyönteisiä ja niiden toukkia. Linnut siirtyvät ruokailumailleen aamulla, syövät useita tunteja ja lentävät sitten sulattelemaan ateriaansa. Myöhään iltapäivällä ne jatkavat ruokailua. Talvisin ne joutuvat syömään myös vihreitä kasvinosia.
Historiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kultatöyhtökakadun tai celebesinkakadun alalajin lahjoitti sulttaani al-Kamil keisari Fredrik II:lle. Tieto on peräisin Fredrik II:n teoksesta De arte venandi cum avibus. Lajia ovat selvitelleet suomalaiset tutkijat, ja tutkimuksen perusteella on voitu osoittaa varhaisin kulttuuriyhteys Euroopan ja Wallacen linjan itäpuolisten alueiden välillä.[2]
Lemmikkinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kultatöyhtökakadu ei ole Suomessa kovin yleinen lemmikki, mutta sitä tavataan kuitenkin jonkin verran.
Kultatöyhtökakadun hoito ei eroa juuri lemmikkilintujen perushoidosta. Voidakseen hyvin se tarvitsee omanlajisen tai vähintään samaa sukua olevan lintutoverin, runsaasti tilaa, lajityypillisiä tarpeita tyydyttävän ruokavalion, riittävästi virikkeitä, lintulähtöiset käsittely- ja koulutustavat sekä päivittäistä vapaanaoloa häkistä turvalliseksi tehdyssä sisätilassa.
Isojen kakadujen ominaispiirteitä lemmikkinä ovat niiden kova ääni, aktiivisuus, älykkyys ja loputon tuhovimma. Linnut tarvitsevat paljon aktiviteettaja, sallittua tuhottavaa (kuten puuleluja ja oksia) sekä omistajan, joka on valmis sietämään niiden kaikki lintumaiset puolet. Kakadut eivät ole tunnettuja puhuja- tai matkijalajeja. Kultatöyhtökakadu on lemmikkinä pitkäikäinen, todistettu ikäennätys vankeudessa on 57 vuotta.[3]
Laji kuuluu CITES II/B-liitteeseen, jonka vuoksi lajilla kauppaa käytäessä on yksilöllä oltava vähintään lintuun liitettävä alkuperätodistus. Myös lajia pesittäessä on molemmilla vanhemmilla oltava alkuperätodistukset.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Forshaw, Joseph M. & Cooper, William T. 1977: Parrots of the World. - T.F.H. Publications, Inc. New Jersey. ISBN 0-87666-959-3
- World Parrot Trust
- Kakadut - lajiesittely - Lemmikkilinnut Kaijuli ry
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ BirdLife International: Cacatua galerita IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 2.5.2014. (englanniksi)
- ↑ Antti Kivimäki: Rauhan kakdu tuli Fredrkin hoviin kaukaa. Helsingin Sanomat, 21.6.2018, s. B 14 – B 15.
- ↑ Sulphur-crested cockatoo (Cacatua galerita) longevity, ageing, and life history AnAge Database of Animal Ageing and Longevity. Viitattu 16.4.2022.