Koutokeinon kansannousu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Koutokeinon kansannousu
Koutokeino 1800-luvulla
Koutokeino 1800-luvulla
Paikka  Norja, Koutokeino
Ajankohta 7.–8. marraskuuta 1852
Kuolleita 4
Epäilty/epäillyt

Koutokeinon hurmos

Tekoväline Nuijat ja halot

Koutokeinon kansannousu oli Pohjois-Norjan Koutokeinossa (norjaksi Kautokeino, pohjoissaameksi Guovdageaidnu) 8. marraskuuta 1852 tapahtunut saamelaisten kansannousu. Kansannousu alkoi, kun joukko saamelaisia tappoi paikallisen kauppiaan ja nimismiehen, ja loppui toisen saamelaisjoukon vangittua kapinoitsijat.

Kansannousun päätekijät Aslak Hætta ja Mons Somby tuomittiin kuolemaan kansannousun aikana tapahtuneista kahdesta taposta, tuhotöistä ja pahoinpitelystä. Näkemykset kapinasta vaihtelevat: jotkut väittävät sitä yksinomaan radikaalin uskonnollisen liikkeen aiheuttamaksi, mutta jotkut pitävät sitä osana suurempaa saamelaisten kansallista heräämistä.[1]

Saamelainen Nils Gaup ohjasi vuonna 2008 ensi-iltaan tulleen elokuvan Kautokeinon kapina, joka kuvaa kansannousua kapinoitsijoiden näkökulmasta.[2]

Kansannousun tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kapinan taustalla oli useita tekijöitä. Saamelaistan olot Koutokeinossa olivat vaikeat. Poronhoito oli vaikeutunut huomattavasti norjalaisten uudisasukkaiden tultua alueelle. Perinteiset talvilaidunnusalueet jäivät monien ulottumattomiin kun Suomen ja Norjan raja suljettiin 1852. Venäjä lakkautti syksyllä 1852 Norjan saamelaisten oikeudet talvilaiduntamiseen ja kalastukseen Suomen puolella. Norjassa jokivarsille muuttaneet talonpojat estivät saamelaisia kalastamasta Jäämereen laskevien jokien parhailla kalapaikoilla. Porvarien ja talonpoikien harjoittama viinakauppa aiheutti sosiaalisia ongelmia ja saamelaisten yhteisöt kärsivät pahasta alkoholismista. Tilanne herätti ja provosoi Koutokeinon saamelaisissa hurmahenkisyyttä ja aggressiota.[3][4]

Lestadiolaisuus sai jo vuonna 1847 paljon saamelaisia kannattajia myös Koutokeinossa Norjassa. Keväällä 1849 Laestadius muutti Kaaresuvannosta Pajalaan, joka oli paljon kauempana Koutokeinosta. Koutokeinolaiset lestadiolaiset alkoivat käydä kuuntelemassa juuri lestadiolaistuneen Muonion kirkkoherran J. F. Liljebladin saarnoja. Jo talvella 1849–1850 Koutokeinon saamelaisten lestadiolaisten käytöksessä ja uskonelämässä alkoi näkyä huolestuttavaa hurmahenkisyyttä, röyhkeyttä ja aggressiivisuutta. Ilmiötä esiintyi myös Kuttasen kylässä.[5] Saamelaisten keskuudessa alkoi esiintyä kolmen kyynärän jumalan oppia, jonka mukaisesti osa piti itseään kristuksena ja jumalana sekä niin pyhinä, etteivät he tarvinneet enää synninpäästöä.[6][7]

1850-luvun alussa syntyi lestadiolainen äärilahko Koutokeinon hurmos, joka asettui vastustamaan Norjan hallitusta ja paikallista kirkkoa. Ensimmäiset levottomuudet alkoivat jo kesällä 1851, kun joukko Koutokeinon hurmoksen jäseniä kävi Kieruassa ja Koutokeinossa jumalanpalvelukseen osallistuneiden kimppuun. 22 saamelaista tuomittiin rangaistuksiin, jotka vaihtelivat kahden vuoden pakkotyöstä viiden päivän arestiin sekä sakkoihin. Pidätettyjen joukossa olivat tulevan kapinan johtajat Aslak Jakobsen Hætta (1825–1854) ja Mons Somby. Raskaimmat tuomiot saaneita pidettiin selleissä kuukausia ennen tuomioita.selvennä Erityisesti katkeruutta herätti se, että tuomittujen piti maksaa sakkojen lisäksi kaikki oikeudenkäynnin kustannukset, mikä ajoi monet perheet vararikkoon.[1][8]

Kapina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1852 Hættan, Somby ja joukko Koutokeinon hurmosliikkeeseen kuuluneita saamelaisia kokoontui paikalliseen siidaan aiemmissa levottomuuksissa pidätettyjen perheiden kanssa. Sunnuntaina 7. marraskuuta 35 aikuisen ja 22 lapsen joukko lähti kohti Koutokeinoa. He pysähtyivät Mortasin kylässä, jonka asukkaita he yrittivät saada mukaan kapinaan.

Seuraavana aamuna maanantaina 8. marraskuuta 1852 saamelaisten hurmahenkisyys ja vihamielisyys kärjistyivät, kun kapinalliset saapuivat Koutokeinon kirkonkylään. Hyökkääjät surmasivat viinakauppias Carl Johan Ruthin (1818–1852). Kun nimismies Lars Johan Buchtin (1813–1852) tuli apuun hänetkin tapettiin.[9] Väkijoukko sytytti Ruthin talon tuleen. Talon muut asukkaat vietiin paikalliseen pappilaan, jossa myös pastori Fredrik Waldemar Hvoslef ja pappilan henkilökunta otettiin kiinni. Vangit piestiin lukuun ottamatta pastorin vaimoa.

Koutokeinon asukkaita oli sillä välin paennut läheiseen kylään, josta 19–20 lähti hengen saamelaisjoukko torjumaan kapinallisten hyökkäystä. Joukko kokoontui Koutokeinon läheiselle myllylle ja jatkoi opettaja Klemet Gundersenin johtamana kukistamaan kapinallisia. Aslak Hætta yritti saada joukkojaan osallistumaan taisteluun, mutta lopulta vain 15 lähti mukaan. Nuijin ja haloin käydyssä tappelussa kuoli kaksi kapinallista. Loput otettiin kiinni ja sidottiin.[1]

Lopputulos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kapinallisista saamelaistyttö Maarit Spein kuoli hyökkäyksessä ja Ole Somby pakoyritystensä yhteydessä saamiinsa vammoihin. Suuri osa hyökkäykseen osallistujista oli käytännössä pakotettu mukaan väkivallalla ja uhkauksilla johtajien taholta.

Korkein oikeus tuomitsi 14. helmikuuta 1854 viisi kapinallista kuolemaan. Lisäksi kahdeksan kapinallista tuomittiin elinkautiseen pakkotyöhön ja viisitoista sai lyhyemmät pakkotyötuomiot, joiden pituus vaihteli alle vuodesta kahteentoista vuoteen. Tuomituista 17 oli naisia ja 11 miehiä. Neljä syytettyä vapautettiin ja yksi kuoli kesken oikeudenkäynnin.

Aslak Hætta ja Mons Somby mestattiin 14. lokakuuta 1854 Alattiossa. Heidän päänsä lähetettiin tutkittaviksi Osloon, mistä ne palautettiin haudattaviksi vasta 1990-luvulla. Kolmen kuolemaan tuomitun kolmen rangaistukset muutettiin elinkautiseksi pakkotyövankeudeksi. Elinkautisvangeista Henrik Skum kuoli vankeudessa vuonna 1858. Ellen Skum ja Lars Hætta armahdettiin vuonna 1867. Lievemmän tuomion saaneista kolme kuoli vankeudessa, mutta muut vapautuivat tai armahdettiin viimeistään vuonna 1865.[10][11]

Kapinan jälkeen saamelaisiin kohdistetut norjalaistamistoimet kovenivat.[1] Myöhemmin yksi hyökkääjistä, 15 vuotta vankilassa istunut Aslakin veli Lars Hætta (1834–1896) käänsi Uuden testamentin saamen kielelle.[12]

Lestadiolaisuuden osuus kansannousuun[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapauksesta syytettiin yleisesti Lars Levi Laestadiusta ja hänen levittämiään oppeja, vaikka on ilmeistä, etteivät Koutokeinon tapahtumiin johtaneet mitkään Laestadiuksen antamat opetukset.[13] Laestadiusta syyttivät tapauksesta mm. Tromssan piispa Daniel Bremer Juell ja Norbottens-Posten-lehti.[14]

Aslak Hættan johtama hurmahenkinen saamelaisryhmä oli ennen Koutokeinon murhatöitä selvästi erkaantunut Laestadiuksen opista ja myös lestadiolaisesta seurakuntayhteydestä omaksi uskonnolliseksi ryhmäkseen, jolla oli lähemmät suhteet kirkkoherra Liljebladiin kuin Laestadiukseen.[15] Aslak Hætta oli jopa suunnitellut Lars Levi Laestadiuksen surmaamista, mikä on yksi todiste siitä, että hänen johtamansa lestadiolaissuuntaus oli erkaantunut muusta lestadiolaisuudesta erilliseksi hurmahenkiseksi lahkokseen, vaikka sen kannattajista arvostikin yhä Laestadiusta ja jopa vetosi häneen oikeudenkäynnissä.[16] Laestadius puolestaan syytti Koutokeinon ristiriidoista muun muassa välinpitämättömiä pappeja, viranomaisia ja Norjan kielipolitiikkaa saamelaisalueilla.[17][18]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Lehtola, Veli-Pekka. Saamelaiset : historia, yhteiskunta, taide. Jyväskylä : Gummerus, 1997
  2. http://www.bt.no/kultur/film/En-samisk-tragedie-474144.html
  3. Pursiainen 2001. s. 8, 11-12
  4. Lohi 2007. s. 75
  5. Lohi 2007. s. 94
  6. Pursiainen 2001. s. 9
  7. Lohi 2007. s. 73, 89-90
  8. http://www.snl.no/.nbl_biografi/Aslak_H%C3%A6tta/utdypning
  9. Lohi 2007. s. 75-76, 81-84
  10. Pursiainen 2001. s. 6-7
  11. Lohi 2007. s. 84-85
  12. Lohi 2007. s. 85, 93
  13. Lohi 2007. s. 92-95
  14. Lohi 2007. s. 92-95
  15. Lohi 2007. s. 73, 86-91, 94-95
  16. Lohi 2007. 96-97
  17. Pursiainen 2001. s. 11
  18. Lohi 2007. s. 97

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]