Kosti Palmqvist
Kosti Harald Palmqvist (5. marraskuuta 1890 Kalajoki – 13. maaliskuuta 1961) oli suomalainen jääkärimajuri. Hän oli Saksassa sotilaskoulutuksensa saanut jääkäri, joka taisteli ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla ja sai tulikasteensa Misse-joella. Hän osallistui myöhemmin myös Suomen sisällissotaan sekä talvi- ja jatkosotaan.[1][2]
Perhe ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palmqvistin vanhemmat olivat henkikirjoittaja Gustaf August Palmqvist ja Selma Katarina Ingman. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Kerstin Holmbergin kanssa. Palmqvist kirjoitti ylioppilaaksi Jyväskylän klassillisesta lyseosta vuonna 1912 ja liittyi Hämäläisosakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Teknillisen korkeakoulun arkkitehtuuriosastolla vuosina 1912–1915 ja toimi samalla maanmittausharjoittelijana vuosina 1908–1913 sekä otettiin vuonna 1909 maanmittausoppilaaksi ja sai täten vanhemman maanmittausoppilaan oikeudet vuonna 1911. Opintoihinsa liittyen hän oli vuonna 1915 korjaustöiden valvojana Vaasan läänin rakennuskonttorin piiriin kuuluvalla Tarvaalan koulutilalla Saarijärvellä. Palmqvist suoritti Hyökkäysvaunukurssin vuonna 1922 ja sotilaspedagogisen kurssin vuonna 1924 sekä topografiupseeritutkinnon vuonna 1928. [1][2]
Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palmqvist liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 12. helmikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 10. heinäkuuta 1917 alkaen 2. konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aajoella.[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Suomen sisällissota
Palmqvist astui Suomen armeijan palvelukseen vänrikiksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Vaasaan 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 10. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan, josta hänet siirrettiin 26. huhtikuuta 1918 alkaen pataljoonan adjutantiksi. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Tampereella ja Viipurin ympäristössä.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palmqvist siirrettiin sisällissodan jälkeen 5. heinäkuuta 1918 alkaen Pioneerikoulutuspataljoonan adjutantiksi, josta hänet siirrettiin edelleen 11. huhtikuuta 1919 alkaen 2. Divisioonan adjutantiksi sekä 4. helmikuuta 1920 alkaen toimistoupseeriksi Yleisesikuntaan. Yleisesikunnasta hänet siirrettiin 11. marraskuuta 1920 alkaen Uudenmaan rykmentin 3. konekiväärikomppanian päälliköksi. Komppanianpäällikön tehtävien lisäksi Palmqvist hoiti II pataljoonan komentajan tehtäviä 29. tammikuuta – 15. huhtikuuta 1921 välisen ajan. Uudenmaan rykmentistä hänet siirrettiin 22. joulukuuta 1926 alkaen topografiupseeriksi Yleisesikunnan topografikuntaan, josta hänet siirrettiin 24. helmikuuta 1934 alkaen toimistoupseeriksi jalkaväen tarkastajan toimistoon. Esikunta tehtävistä hänet siirrettiin 6. lokakuuta 1934 alkaen Savon jääkärirykmentin aliupseerikoulun johtajaksi. Lopulta hänet nimitettiin 6. lokakuuta 1936 Pohjan rykmentin II pataljoonan komentajaksi, josta tehtävästä hän erosi 11. tammikuuta 1937. Eronsa jälkeen hänelle myönnettiin palkkiovirka 1. helmikuuta 1937 – 1. kesäkuuta 1938 väliseksi ajaksi Yleisesikunnan topografikuntaan, jonka jälkeen hän toimi rakennus- ja liikealalla vuosina 1938–1939 sekä Olympia Helsinki 1940 Järjestelytoimikunnassa hankintapäällikkönä vuonna 1939. [1][2]
Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palmqvist osallistui talvisotaan YH:n aikana toimistoupseerin apulaisena IV Armeijakunnan esikunnassa ja myöhemmin T-Jalkaväkirykmentti 9 I pataljoonan komentajana, jonka jälkeen hän toimi Jalkaväen koulutuskeskus 5:n komentajana sekä pataljoonan komentajana sodan loppuun saakka. Välirauhan aikana hän toimi aluksi samassa tehtävässä, kunnes hänet siirrettiin Päämajan Rajankäyntikomitean käyttöön sekä myöhemmin Puolustusvoimain Pääesikunnan Linnoitusosaston kartoitustoimiston kenttätöiden johtajaksi. [2]
Jatkosodan puhjettua hän toimi Helsingin suojeluskuntapiirin esikunnassa, josta hänet siirrettiin vanhemmaksi koulutusupseeriksi Jalkaväen Koulutuskeskus 9:ään ja edelleen pataljoonankomentajaksi Jalkaväen Koulutuskeskus 11:een. Samaisessa koulutuskeskuksessa hän toimi myöhemmin vanhempana koulutusupseerina, huoltopäällikkönä sekä koulutusupseerina ja kartoittajana vuoteen 1942 saakka, jolloin hänet vapautettiin palveluksesta ja työskenteli sen jälkeen toimitusjohtajana Oy Rapid Ab:ssa vuonna 1943 ja Sukosa-Suomalainen Ulkomaankauppa Oy:ssä samana vuonna.[2]
Sotien jälkeen hän työskenteli Helsingin veroviraston ylimääräisenä verovirkailijana vuosina 1944–1951. Vuosina 1951–1952 hän työskenteli Helsingin olympialaisten parissa. Hänet haudattiin Helsingin vanhalle hautausmaalle.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
      |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.