Kolme sydäntä

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kolme sydäntä
Crimes of the Heart
Crimes of the Heart 1986.jpg
Ohjaaja Bruce Beresford
Käsikirjoittaja Beth Henley
Perustuu Beth Henleyn näytelmään
Tuottaja Freddie Fields
Bill Gerber
Arlene Rothberg
Pääosat Diane Keaton
Jessica Lange
Sissy Spacek
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö De Laurentiis Entertainment Group
Ensi-ilta Yhdysvaltain lippu 12. joulukuuta 1986
Suomen lippu 9. lokakuuta 1987
Kesto 105 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Kolme sydäntä (engl. Crimes of the Heart) on Bruce Beresfordin ohjaama yhdysvaltalainen mustan komedian elokuva, joka sai ensi-iltansa vuonna 1986. Mustan komedian pääosissa ovat Diane Keaton, Jessica Lange ja Sissy Spacek.

Kolme sydäntä perustuu Beth Henleyn samannimiseen näytelmään Crimes of the Heart (1981),[1][2] joka voitti draaman Pulitzer-palkinnon. Henley näytelmänsä pohjalta laati myös elokuvan käsikirjoituksen.[1][2]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Kolme sydäntä kertoo Magrathin siskoksista – Lennystä (Diane Keaton), Megistä (Jessica Lange) ja Babesta (Sissy Spacek) – jotka kokoontuvat takaisin yhteen kotitaloonsa Mississippin Hazlehurstiin oltuaan kauan erossa toisistaan muistelemaan menneitä ja setvimään heidän yhteistä ongelmaansa – miessuhteitaan. Kolmekymppinen Lenny potee ikäkriisiä eikä hänellä ole koskaan ollut miestä ja onkin jäämässä vanhaksipiiaksi. Laulajana toimiva Meg palaa maitojunalla Hollywoodista jätettyään miehensä ja äkillisesti loppuneen uransa takia saatuaan hermoromahduksen. Kolmikon nuorimmainen, kuriton ja impulsiivinen Babe, on juuri ampunut petollisen aviomiehensä. Heidän jälleennäkemisensä saa aikaan paljon iloa, mutta myös paljon henkistä jännitettä.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Diane Keaton  … Lenny Magrath  
 Jessica Lange  … Margaret "Meg" Magrath  
 Sissy Spacek  … Rebecca "Babe" / "Becky" Magrath Botrelle  
 Sam Shepard  … Doc Porter  
 Tess Harper  … Chick Boyle  
 Hurd Hatfield  … vanha isoisä  
 Beeson Carroll  … Zackery Botrelle  
 David Carpenter  … Barnette Lloyd  
 Jean Willard  … Lucille Botrelle  
 Tom Mason  … Watson-setä  

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäinen Broadway-tuotanto Crimes of the Heart avattiin John Golden Theaterissa New Yorkissa 4. helmikuuta vuonna 1981, ja sitä esitettiin yhteensä 535 esitystä. Näytelmä oli ehdokkaana parhaan näytelmän Tony-palkintoon vuonna 1982.

Kolme sydäntä kuvattiin kevätkesän aikaan Technicolor-elokuvausmenetelmällä monissa Pohjois-Carolinan osissa, kuten Wilmingtonissa, Winnabow’ssa, Caswell Beachilla ja Southportissa noin 20 miljoonan dollarin budjetilla.[3] De Laurentiis Entertainment Group toimi elokuvan tuotantoyhtiönä[1] ja levittäjänä.[3]

Jessica Lange oli raskaana kuvauksien aikaan.

Julkaisu ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolme sydäntä sai ensi-iltansa kotimaassaan Yhdysvalloissa 12. joulukuuta vuonna 1986 246:ssa elokuvateatterissa.[3][4][5] Elokuva tuotti 1 402 921 dollaria avausviikonloppunaan.[5] Kolme sydäntä oli kaupallinen menestys tuottaen ainoastaan Yhdysvalloissa ja Kanadassa noin 23 miljoonaa dollaria.[5] Suomessa elokuva sai ensi-illan 9. lokakuuta vuonna 1987.[1]

Kolme sydäntä sai positiivisia arvosteluja kriitikoiden keskuudessa.[4] Elokuvalla on Rotten Tomatoes -sivustolla "tuore" 81 prosentin arvosana, joka perustuu kahteenkymmeneenyhteen arvosteluun, joista neljä ovat negatiivisia.[4]

Muut julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolme sydäntä on julkaistu VHS:lle että DVD:lle. DVD-julkaisuja on julkaistu kolme kappaletta: Momentum Picturesin julkaisu vuodelta 2003, 20th Century Foxin julkaisu vuodelta 2004 ja Trinityn julkaisu vuodelta 2006.[2]

Palkinnot ja palkintoehdokkuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkinnot ja palkintoehdokkuudet
Vuosi Palkinto Kategoria Ehdokas Tulos
1986 Kansas City Film Critics Circle -palkinto Paras naispääosa Sissy Spacek Voitto
New York Film Critics Circle -palkinto Paras naispääosa Sissy Spacek Voitto
1987 Oscar-palkinto Paras naispääosa Sissy Spacek Ehdokkuus
Paras naissivuosa Tess Harper Ehdokkuus
Paras sovitettu käsikirjoitus Beth Henley Ehdokkuus
Golden Globe Paras naispääosa musikaali- tai komediaelokuvassa Sissy Spacek Voitto
Paras musikaali- tai komediaelokuva Ehdokkuus

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Crimes of the Heart (1986) Elonet.fi. Viitattu 18.3.2014. (suomeksi)
  2. a b c Crimes of the Heart (1986) Allmovie.com. Viitattu 18.3.2014. (englanniksi)
  3. a b c CRIMES OF THE HEART (1986) TCM.com. Viitattu 18.3.2014. (englanniksi)
  4. a b c Crimes of the Heart (1986) Rottentomatoes.com. Viitattu 18.3.2014. (englanniksi)
  5. a b c Crimes of the Heart Boxofficemojo.com. Viitattu 18.3.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]