Kleopatran neulat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lontoon ja New Yorkin ”Kleopatran neula”.

”Kleopatran neulat” (engl. Cleopatra’s Needles) on nimitys kahdelle muinaisesta Egyptistä peräisin olevalle obeliskille, joista toinen on nykyisin Lontoossa ja toinen New Yorkissa. Nimestään huolimatta ne eivät liity kuningatar Kleopatraan.[1][2][3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Obeliskit olivat alun perin faarao Thutmosis III:n pystyttämiä. Ne valmistettiin noin vuonna 1450 eaa., ja ne sijaitsivat Heliopoliissa Ralle omistetun temppelin yhteydessä.[1][4][2] Sinne ne kuljetettiin Assuanin kivilouhimoilta Niiliä pitkin. Obeliskeissa olevat hieroglyfikirjoitukset lisättiin 200 vuotta myöhemmin Ramses II:n käskystä muistoksi hänen sotilaallisista voitoistaan.[5]

Roomalaiset siirsivät obeliskit keisari Augustuksen aikana vuonna 12 eaa. Aleksandriaan Kaisareioniin eli temppeliin, jonka Kleopatra oli rakennuttanut alun perin Marcus Antoniuksen muistolle. [3][5][6] Muuta tekemistä Kleopatran kanssa obeliskeilla ei ole. Toinen, Lontooseen myöhemmin viety obeliski kaatui jossakin välissä etusivulleen, minkä ansiosta suurin osa sen hieroglyfeistä säästyi sään, tuulen ja ilkivallan tuhoilta. Britit yrittivät tuloksetta kaivaa sen esiin jo vuonna 1798.[3][5] Toinen, New Yorkiin viety obeliski, oli pystyssä Aleksandriassa vielä vuonna 1880.

Obeliskit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Obeliskit on tehty punaisesta graniitista. Ne ovat korkeudeltaan noin 21 metriä ja painavat noin 225 tonnia, ja niiden halkaisija juuressa on noin 2,44 metriä.[7][8]

”Kleopatran neula” Lontoossa

Lontoon obeliski sijaitsee Victoria Embankmentilla Thamesjoen varrella Westminsterissä. Muhammad Ali lahjoitti sen briteille vuonna 1818. Se pystytettiin Lontooseen vuonna 1878.[1] Useimmiten nimityksellä ”Kleopatran neula” viitataan juuri Lontoon obeliskiin.

”Kleopatran neula” New Yorkissa

New Yorkin obeliski sijaitsee Central Parkissa lähellä Metropolitan Museum of Artia. Se lahjoitettiin Yhdysvaltoihin kiitoksena diplomaattisesta avusta Suezin kanavan avaamisessa, ja pystytettiin Central Parkiin vuonna 1881.[2][8]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joskus myös Pariisissa sijaitsevaa Luxorin obeliskia on virheellisesti nimitetty Kleopatran neulaksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Cleopatra's Needle Ancient Egypt Foundation. Viitattu 7.12.2020.
  2. a b c The Obelisks of Heliopolis Archaeology. Viitattu 7.12.2020.
  3. a b c Smith, William: ”Alexandreia”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio.
  4. Heliopolis Encyclopaedia Britannica. Viitattu 7.12.2020.
  5. a b c Tieteen kuvalehti Historia, 2013, nro 16, s. 32-35.
  6. Pfeiffer, Stefan: ”The Imperial Cult in Egypt”. Teoksessa Riggs, Christina (toim.): The Oxford handbook of Roman Egypt, s. 87. Oxford: Oxford University Press, 2012. Teoksen verkkoversio.
  7. Obelisk (Cleopatra's Needle) Central Park Conservancy. Viitattu 7.12.2020.
  8. a b How the Obelisk Made Its Home in Central Park Central Park Conservancy. Viitattu 7.12.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]