Keskustelu:Luettelo Nurmijärven julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lähteitä[muokkaa wikitekstiä]

Lähteitä teoksille:

Poisjätetty ja mahdollinen lisättävä[muokkaa wikitekstiä]

Varmistan, että oliko Vuonna 1918 kaatuneen saksalaisen muistomerkki (1923) joka mainitaan Nurmijärven kirkonkylän muistomerkkien listalla, jätetty pois yksittäisen ihmisen hautamuistomerkkinä. Hänet on haudattu samalle hautausmaalle. Vai miksi? --Paju (keskustelu) 3. elokuuta 2018 kello 01.47 (EEST)

Tässäpä taas samankaltainen rajatapaus kuin yhden valkoisen muistomerkki Kangasalan luettelossa. Onkohan kyseessä hautamuistomerkki? Saiskohan muistomerkistä itsestään pääteltyä jotakin, jos joku kävis tuota merkkiä katsomassa. --Aulis Eskola (keskustelu) 6. lokakuuta 2018 kello 22.32 (EEST)

Tunnistamaton, neliosainen, ylhäältä katsottaessa ristin muodostava muistomerkki tai veistos sijaitsee lentokuvien ja Nurmijärven karttapalvelun maastokartan mukaan Nurmijärven hautausmaan eteläosassa (Aleksis Kiven tie 2), Nurmijärven kirkonkylällä koordinaateissa 60.4566°N, 24.8155°E. Muotonsa perusteella (jos vertaa kunnan verkkosivuun kirkonkylän veistoksista ja patsaista) tämä ei vaikuttaisi olevan samalla hautausmaalla sijaitseva Aleksis Kiven vanhempien muistokivi. Mutta mikä teos se on, pitäisi kaivaa lisätietoa / käydä katsomassa ja kuvaamassa. En vielä lisännyt nimetöntä teosta taulukkoon.--Paju (keskustelu) 3. elokuuta 2018 kello 02.54 (EEST)

Tuo oli koruton tuhkattujen vainajien muistelupaikka. Keskellä oli iso kukkaruukku istutuksineen, muttei mitään taideteosta, reliefiä tai vastaavaa. Ei siis tätä julkisten muistomerkkien listalle. --Paju (keskustelu) 6. lokakuuta 2018 kello 20.09 (EEST)
Wilhelm Juslinin muistolaatta löytyy Rajamäen tehdasmuseon seinästä.

Toinen mahdollinen lisättävä: Tohtori Wilhelm Juslinin muistolaatta sijaitsee artikkelin Rajamäen tehtaat mukaan Rajamäen tehdasmuseon seinässä (Patruunantie 17, 05200 Rajamäki), Rajamäen kylällä. Museon luo pääsyn avoimmuus epävarmaa, eli miten julkinen teos on - onko se miltei yhtä rajoitettua kuten pääsy museoonkin? Vielä kohdistamaton paikkalinkkipohja tähän talteen (saatan täsmentää tuonnempana): 60.5348°N, 24.7611°E sijainti osin per Nurmijärven opaskartta. Työstä tulisi hankkia/hakea julkaisu- ja tekijätiedot. Kuva tehdasartikkelissa käytetyn muistolaatan kuvatiedosto löytyy Commonsista. Onko teos niin vanha, että siitä otetun kuvan saa laittaa Commonsiin, on itselleni epäselvä. Turvallisempaa taitaisi olla siirtää kuva toistaiseksi fiwikiin ja käyttää sitä siteerausoikeudella? Kyseessähän ei ole rakennuksen kuva, vaan julkisivuun kiinnitetystä taideteoksesta/ muotokuvareliefistä otettu valokuva. --Paju (keskustelu) 10. elokuuta 2018 kello 19.57 (EEST)

Täydensin koordinaatit ja lisäsin rakennuksen yksilöivän karttalähteen. Valokuva "Patakopiksi" kutsutusta rakennuksen osasta artikkelissa Hiivavierre Rajamäen tehtaat auttoi osaltaan (missä rakennuksen osassa museo toimii; reliefilaatta saattaa näkyä viistosti kuvatun museorakennuksen seinässä). --Paju (keskustelu) 11. elokuuta 2018 kello 03.11 (EEST)

Kuvaamattomat[muokkaa wikitekstiä]

Kuvaamattomat ja kuvatut Kartalla --Aulis Eskola (keskustelu) 5. lokakuuta 2018 kello 14.19 (EEST)

Kävin kirkonkylällä la 6.10. iltapäivän lopun ja alkuillan kävelyllä. Kirkonkylän kohteet kuvattu. Purku ja koordinaattien täsmennys jäänee ainakin osin seuraavalle viikolle. Kierroksella löytyi useita uusiakin muistomerkkejä/-laattoja, ainakin jos kyltillä varustetut muistopuut otetaan laskuihin. --Paju (keskustelu) 6. lokakuuta 2018 kello 19.50 (EEST)
Osa kirkonkylän nimikkeistä ladattu (taulukossa ennestään mainitut). Täydennän uusia jo kuvattuja löydöksiä toisena päivänä paikannustietoineen. Täsmennän samalla joitain aiempia paikannuksia, teoskuvauksia (kirjaan esimerkiksi veistosten sivustoissa tai toisella puolella olevia tekstejä) ja saatan ladata jonkun paremman kuvan entisen tilalle. Muutamia Nurmijärven kirkonmäen muistomerkkejä ei ollut kunnan tai wikipedian listalla ennestään. Muistopuitakin oli kirkkomäellä ainakin viisi, josta neljä kuvasin. Viidennen kohdalla (muistaakseni kirkon kellotapulin vieressä oleva tammi) oli jo niin pimeää (kello oli reilusti yli 19), että se jää toiseen kertaan.--Paju (keskustelu) 7. lokakuuta 2018 kello 03.00 (EEST)
Liikuin minäkin Nurmijärvellä: kuvasin Klaukkalan, Rajamäen ja Perttulan kohteita. Tallennan kuvia myöhemmin... --Aulis Eskola (keskustelu) 7. lokakuuta 2018 kello 22.34 (EEST)

Aleksis Kiven patsaan alkuperäinen sijainti[muokkaa wikitekstiä]

Kunnan luettelon mukaan patsas on siirretty nykyiselle paikalleen vasta vuonna 2000, ja alkuperäinen paikka on ollut Aleksis Kiven puisto. Tämä tarkoittaa todennäköisesti Aleksis Kiven tien varrella, kouluja vastapäätä olevaa aluetta (likimääräiset koordinaatit N 60.46114 E 24.80041, eli noin puoli kilometriä nykyisestä paikasta lounaaseen). Sinne on merkitty muistomerkki vanhemmissa peruskartoissa 1957-1969, mutta ei enää 1978. Toisaalta nykyinen paikka on ollut silloin vielä peltoa, katu ja lähimmät rakennukset eli kunnantalo ja linja-autoasema ovat ensimmäisen kerran 1969 kartassa. Epäselväksi jää, missä patsas on ollut 1978-2000, mutta joka tapauksessa nykyinen paikka on aika kaukana alkuperäisestä. --AB (keskustelu) 19. huhtikuuta 2019 kello 00.10 (EEST)

No luetteloon ei tarvitse merkitä aikaisempaa sijaintipaikkaa, nykyiset koordinaatit näyttävät olevan oikein. Ja vuosiluvutkin on oikein merkitty.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 19. huhtikuuta 2019 kello 00.38 (EEST)

Suomen ensimmäisen pyhäkoulun muistokiven sijainti[muokkaa wikitekstiä]

Laitoin kohteelle tarkemmat todennäköiset koordinaatit. Paikastahan sanotaan lähteessä, että "Muistokivi on Eskolan talon maalla, silloinen Paakan talo on purettu" (ja pyhäkoulua oli siis aikoinaan pidetty Yli-Paakan talossa). Vanhalle kylämäelle, Eskolan tontin ja Paakan kantatilaan (N:o 7) kuuluvan omakotitontin rajalla, on vuosien 1957 ja 1964 (mutta ei enää 1972) peruskartoissa merkitty muistomerkki. Peruskartoissa varsinaiset Paakan talon osat Yli-Paaka ja Ali-Paaka sijaisevat vanhan kylämäen ulkopuolella, joten paikalla ei tosiaankaan ole enää "Paakan maata". Kartoissa oleva muistomerkin paikka on nykyisinkin tontin rajalla, pihapiirien välissä, ja ehkä siksi jätetty pois kartasta. Paikalla näkyy kuitenkin ilmakuvissa varjon aiheuttava möhkäle, joten muistomerkki lienee siellä edelleen (muistomerkkihän on aika massiivinen, kuva lähteessä). Sitä voi pohtia onko paikka riittävän julkinen. --AB (keskustelu) 19. huhtikuuta 2019 kello 00.34 (EEST)

Joo niinpä näyttää olevan. Koordinaattien tarkkuudesta on oltu kahta mieltä, toiset haluaisivat mahdollisimman tarkan paikannuksen. Minä olen sanonut, että eikös se ole vain hyvä, jos ihmiset joskus irrottavat katseensa siitä kännykästä.;) Olen joskus tehnyt tarkennuksen sillä tavalla, että kuvaan kännyällä ja katson siitä koordinaatit. Paikalla näyttää olevan useita taloja ainakin Nummenpääntien suunnasta tultaessa. Sanoisin että jos paikalle menoa ei jotenkin estetä, se on tarpeeksi julkinen.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 19. huhtikuuta 2019 kello 00.49 (EEST)

Julkisivutaidetta Urheilupuiston koulun julkisivussa, vaan ovatko teoksia ja kuuluvatko listallemme?[muokkaa wikitekstiä]

Eli kävelyllä pari seinänkorkuista julkisivun osaa pisti silmään Nurmijärven Klaukkalassa, Urheilupuiston koulun seinästä. Ohessa otoksia - ensimmäinen kontekstin kanssa eli kertoo mistä se oli peräisin. Tästäkin kohteesta on olemassa erilliskuva. Tarttis ottaa yhteyttä kouluun tai kuntaan ja selvitellä, kuka nämä on tehnyt ja onko ne nimetty teoksina. Koska ovat osa julkisivua veikkaisin, että ovat olleet paikallaan koulun rakennusvaiheesta lähtien. --Paju (keskustelu) 29. elokuuta 2019 kello 23.42 (EEST)