Keilakrunni

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Keilakrunni
Sijainti
Merialue
Pinta-ala
0,15 km²
Väestö
Asukasluku
asumaton
Kartta

Keilakrunni on Perämeren kansallispuiston rajoitusosaan kuuluva luoto Kemin edustalla, noin 15 kilometriä eteläkaakkoon Tornion Röyttästä ja noin 10 kilometriä länsilounaaseen Kemin Ajoksesta. Saari sijaitsee Sarvenselällä, Maa- ja Selkä-Sarven saarten itäkoillispuolella Tornioon johtavan laivaväylän varrella. Saaren läheisyydessä sijaitsee pienempiä luotoja, joista suurimmat ovat Ylä-Keila pohjoisessa ja Ala-Keila eli Eteläkrunni etelässä.

Keilakrunni on pinta-alaltaan 1,5 hehtaarin kokoinen kivikoinen ja louhikkoinen luoto, jonka keskiosissa kasvaa pihlajaa. Saaren keskustassa on myös merimerkki. Saaren linnusto on runsas, ja se on kansallispuiston parhaita lintujen pesimäpaikkoja. Linnusto on ollut monipuolisimmillaan 1980–1990-luvuilla. Saarella pesiviin lajeihin kuuluvat mm. harmaalokki, lapintiira, naurulokki, kalatiira sekä västäräkki.[1] Saarta on 1970-luvulle saakka käytetty kalastajien leiriytymispaikkana.[2]

Saari on maihinnousukiellossa 1.5.–31.7. välisenä aikana.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rauhala, s. 14.
  2. Rauhala, s. 11.
  3. Rauhala, s. 35.