Karl Isakson

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Karl Isakson, Jeesus herättää Lasaruksen, 1921

Karl Oscar Isakson (16. tammikuuta 1878 Tukholma - 19. helmikuuta 1922 Kööpenhamina Tanska, St. Josephin sairaala) oli ruotsalainen taidemaalari, joka elinaikanaan oli tunnetumpi ulkomailla, erityisesti Tanskassa, kuin synnyinmaassaan.

Elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isaksonin isä oli Tukholmaan 1860-luvulla Huskvarnasta muuttanut lukkoseppä, jolla oli veljensä kanssa Tukholmassa Lukko- ja kassakaappitehdas. Äiti oli tullut Tukholmaan erään aatelisperheen kamarineidoksi vuonna 1875, ja solmi taiteilijan isän kanssa avioliiton pari vuotta myöhemmin. Äidin kerrotaan olleen älykäs ja sanavalmis, isän suvun puolelta taiteilija taasen peri mekaanisen lahjakkuuden ja taiteelliset taipumukset.

Karlin isä kuoli ennen hänen kahta vuotta nuoremman sisaren syntymää ja heidän äitinsä oli selviydyttävä lasten kanssa omin neuvoin. Hän avasi pienen pesu- ja silitysliikkeen köyhemmässä kaupunginosassa. Karlin kouluaikainen elämänympäristö oli tyypillinen kaupungin työväenluokan koti. Poika päätti kuitenkin jo kouluikäisenä ryhtyä taiteilijaksi ja hän olikin taidossa alusta alkaen luokkansa paras. Lasta kutsuttiin kotona pikku professoriksi ja äiti haaveili pojalle opettajan uraa.

Lopetettuaan kansakoulun Karl meni maalarinoppiin, hänen ensimmäinen työnantajansa oli maalarimestari Åkerblad. Ansiotyön ohessa hän kävi Teknisen opiston iltakursseja, tutki Nationalmuseumin kokoelmia ja seurasi Taideakatemian taidehistorian luentoja. Ahkeran harrastamisensa ansiosta Karl pääsi auttamaan Carl Larssonia National museumin freskotöissä, ja sai vähitellen maalata omin päin vähemmän tärkeitä freskon osia. Kun Carl Larsson huomasi, että apulainen antoi suurimman osan palkkarahoistaan äidilleen, hän päätti auttaa lahjakasta poikaa taiteen tiellä eteenpäin ja suositteli häntä eräille mesenaateille, jotka lupautuivat kustantamaan pojan opiskelun taideakatemiassa.

Ruotsin Taideakatemia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isakson aloitti opinnot Taideakatemiassa 1897. Hän arvosti suuresti taidemaalari Ernst Josephsonin töitä ja hän vieraili opiskeluvuosinaan usein Nationalmuseumissa tutkimassa vanhojen mestareiden kuten Egron Lundgrenin, Max Klingerin, Arnold Böcklinin, Rafaelin ja Rembrandtin teoksia. [1]Koulussa opiskelu oli kuitenkin yliherkälle nuorelle miehelle vaikeaa ja hän erosi Akatemiasta 1901, jonka jälkeen mesenaattien antaman tuen ansiosta suuntasi ensimmäiselle opintomatkalleen Italiaan. Vuonna 1905 hän pääsi matkustamaan ensimmäistä kertaa Pariisiin.

Pariisi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkomaanmatkoilla Karl Isakson sai tutustua uusiin suuntauksiin; italialaisiin primitivisteihin, ranskalaisen koulun suuriin nimiin sekä, häneen erityisen suuren vaikutuksen tehneisiin impressioneisteihin. Sanotaankin, että ensimmäisellä Pariisin matkalla Paul Cézannesta tuli hänen taiteellinen epäjumalansa. Isakson kokosi ja kuljetti mukanaan Cézannen töiden väripainosjäljennöksiä ja vertasi usein omaa maalaustaan työn kestäessä Cézannen vastaavanlaisiin maalauksiin.

Isaksonin alkukauden työt Hukkuva ja Puuta istuttava poika edustavat symbolistista linjaa ja jälkimmäisenä mainittu työ on Isaksonin ensimmäisen, niin sanotun harmaan kauden päätyö.

Kööpenhamina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nature morte, noin 1918.

Isakson rakensi itselleen Kööpenhaminaan vanhanpojan asunnon - hän osti huutokaupasta pöydän, pari tuolia ja kaksi aitoa smyrnan mattoa - ja jatkoi intensiivisesti maalaustaan. Hän ei ottanut osaa julkiseen taitelijaelämään ja eli suurimman osan elämästään erakkona. Hänelle työ oli kaikki kaikessa ja lähinnä sitä oli sanomalehtien luku. Taiteilijana Isakson saavutti vähitellen tunnustusta, hän maalasi asetelmia, muotokuvia ja debytoi taiteilijoiden syysnäyttelyssä 1908, jolloin sai hyvät arvostelut. Myöhempinä vuosina häneen kuitenkin kohdistui arvostelua, Isaksonin tapa jättää akateemisen käsityksen mukaan työnsä keskeneräisiksi ei miellyttänyt kaikkia.

Häneen kohdistuva arvostelu ja erääseen Isaksonin mukaan kansalliskysymykseen liittyvät kiistat, jotka eivät hänen mielestään koskeneet taiteen peruskysymyksiä väsyttivät ja kyllästyttivät häntä. Päästääkseen kaikesta taiteellisesta latteudesta hän matkusti Berliiniin. Sieltä hän kirjoitti:

»Näin myös van Goghin näyttelyn. Hän osoitti, missä on taiteen todellinen voima. Miten se mies onkaan kärsinyt ja palannut toteuttamaan tahtoaan! Usko minua, hänen töidensä edessä todella heräsin! Hän näyttää selvääkin selvemmin että taiteessa on kysymys kaikesta tai ei mistään.»

Isakson teki kokemuksistaan selvät johtopäätökset. Vuodesta 1910 lähtien hän kieltäytyi kaikista julkisista näyttelyistä ja aloitti kahdenkeskisen kamppailun taiteensa kanssa. Kuuluisuus, maine, ystävät ja rikkaus eivät merkinneet hänelle mitään. Työ ja taide olivat kaikki kaikessa.

Etsintää ja arvostusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isakson aloitti elämän loppuun asti kestävän kamppailun taiteen kanssa, seuraavat kolme vuotta olivat hänelle etsinnän, levottomuuden ja matkustelun aikaa. Hän matkusti lakkaamatta paikasta toiseen, ilmoittamatta kenellekään matkojensa tarkoituksia. Joka paikassa hän maalasi, tutki kokoelmia tai näyttelyitä.

Syksyllä 1912 hänen lääkärinsä kielsi häneltä maalaamisen vuodeksi, hän vietti ajan leväten Göteborgin lähellä olevassa parantolaassa kevääseen 1913 asti, jonka jälkeen hän oli taas niin voimissaan että saattoi aloittaa maalaamisen. Hän matkusti Pariisiin tutkimaan kubistien teoksia, opiskeli siellä Henri Le Fauconnier'n oppilaana. Pariisista Isakson matkusti Italiaan tutkimaan Pompeijin seinämaalauksia. Matkallaoloaikana hänelle oli myönnetty Tanskassa harvinainen kunnianosoitus, Hartmannin stipendi, 600 kruunua, jota sääntöjen mukaan ei olisi saanut jakaa muille kuin tanskalaisille.

Viimeiset ajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1922 Isaksson anoi ruotsalaista stipendiä, joka häneltä evättiin. Syynä se, että Isaksonin taide oli jokseenkin tuntematonta Ruotsissa. Stipendin jakoon vaikuttaneiden hämmästys oli suuri, kun Isaksonin muistonäyttely samana vuonna avattiin - vasta tuolloin ymmärrettiin että Isakson oli tosiaankin ollut ansioitunein stipendinhakijoista. Keuhkokuume oli katkaissut taiteilijan työnteon yllättäen ja kun häntä ei ollut moneen päivään kuulunut tuttuun kahvilaan, olivat hänen taiteilijaystävänsä tunkeutuneet taiteilijan ateljeeseen ja vieneet kuolemansairaan taiteilijan hoitoon.

Karl Isaksonin sanotaan päässeen erityisen pitkälle laajoissa taiteen tutkimuksissaan sekä hellittämättömissä kokeiluissaan erityisesti väritaiteilijana. Erikoisen osan Eriksonin tuotannossa muodostavat hänen parina viime vuotena maalaamansa uskonnolliset sommitelmat. Taiteilija itse kieltäytyi julkisuudesta - muun muassa hänelle tarjotusta Tanskan Akatemian opettajanpaikasta - eikä antanut edes maalauksiaan näytteille. Monet hänen läheisistä ystävistäänkin olivat sitä mieltä, että Isaksonin maalauksia ei olisi saanut laittaa näytteille, koska hän piti ne itse niin salassa.

Karl Isakson kuoli 19. helmikuuta 1922 Kööpenhaminassa St. Josephin sairaalassa. Pari tanskalaista taiteilijaystävää oli läsnä hänen hautajaisissaan. Isaksonin arkku oli kiedottu Ruotsin lippuun ja sitä koristivat Isaksonin paletti ja siveltimet.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sakari Saarikivi: Suuret taiteilijat, Kuvataiteen mestarien elämäkertoja II osa, s. 570-584

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • (ISAKSON, KARL) - ENGWALL, GUSTAF: Karl Isakson. Stockholm 1944.
  • Annika Gunnarsson: Karl Isakson, Malaren 1878-1922, ISBN 9789171007094, 2004
  • Karl Isakson: Tegninger Og Akvareller, ISBN 9788787273039, 1974

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]