Kari Litmanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kari Kalevi Litmanen (25. syyskuuta 1957 Parikkala5. tammikuuta 2012 Imatra[1]) oli suomalainen iskelmämusiikin säveltäjä, sovittaja, studio- ja tv-muusikko, tuottaja ja kapellimestari.[2] Hänen säveltämiään ja sovittamiaan iskelmiä on levytetty satoja kappaleita.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Litmanen sai kotonaan sähköurut 1960-luvun lopulla, josta hänen muusikonuransa alkoi. Hän kävi soittotunneilla Helsingissä Eeva Sarmannon johdolla. Tanssikeikat Litmanen aloitti 15-vuotiaana, jolloin hän soitti imatralaisessa ravintola Väärässä talossa ja Imatran Valtionhotellissa kuutenakin iltana viikossa. Hän suoritti varusmiespalveluksensa Lappeenrannan varuskuntaorkesterissa klarinetistina, opetti Imatran musiikkiopistossa ja yläasteella sekä toimi kapellimestarina Imatran teatterissa.[3]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teatterissa hän sovitti musikaaleja kulloinkin käytettävissä olevalle kokoonpanolle sekä toimi myös pianistina. Uransa alussa Litmanen ei ollut vielä kiinnostunut iskelmistä, vaan hän teki instrumentaalimusiikkia esikuvinaan Herbie Hancock, Chick Corea sekä Emerson, Lake & Palmer.[3]

1980-luvun alussa Litmanen toimi Tapani Kansan orkesterissa. Hänet tunnettiin yhtenä ensimmäisistä suomalaisista polyfonisen syntetisaattorin soittajista. Hän hankki sellaisen Kansan kiertueelle vuonna 1980, ja jo 1974 hän oli käyttänyt keikoilla kolmi-oskillaattorista isänsä tuttavan rakentamaa syntetisaattoria, mikä oli Suomen oloissa uutta aikanaan.[4]

Tapani Kansan studiosessioiden yhteydessä häntä pyydettiin 1980-luvun alussa myös sovittajaksi. Sovitustyön myötä myös iskelmäsävellys alkoi kiinnostaa, koska erilaisten välikkeiden säveltäminen oli joka tapauksessa tarpeellista.[3]

1990-luvulla Litmanen toimi lähes 10 vuoden ajan TV1:n ”kiinteän viihdebändin” kosketinsoittajana ja hän oli muutoinkin usein televisiotuotannoissa kosketinsoittajana ja kapellimestarina.[4]

Kari Litmasen tunnetuimpia yhteistyökumppaneita olivat sanoittajat Vexi Salmi, Jiri Nikkinen, Jorma Toiviainen ja Turkka Mali. Iskelmälaulajista hänen yhteistyökumppaneitaan olivat muiden muassa Marion Rung, Arja Koriseva, Heidi Kyrö, Janne Tulkki, Tarja Lunnas, Reijo Taipale, Marita Taavitsainen ja useat uudemmat suomalaiset ”tangokuninkaalliset”.[3][4]

Litmanen kuoli kotonaan tammikuussa 2012 kaaduttuaan portaissa.[5]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Litmanen sävelsi ja sovitti satoja levytettyjä iskelmiä sekä toimi studiomuusikkona.[3] Hän käytti myös salanimeä Kalevi Huttu.

Palkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Helsingin Sanomat 15.1.2012, sivu C10
  2. Kari Litmanen pomus.net. Viitattu 8.1.2012.
  3. a b c d e f Juvonen, Päivi: Kari Litmanen – vempainmiehestä iskelmän monitaituriksi 2005. Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus. Viitattu 19.3.2008.
  4. a b c Kaarsalo, Juha: 30-vuotistaiteilijajuhlaa viettävä Kari Litmanen: Parhaat sävellykset syntyvät alle 10 minuutissa. SELVIS, 2002, nro 1. Artikkelin verkkoversio Viitattu 20.3.2008.
  5. Pantsu, Pekka: Hittisäveltäjä kuoli. Ilta-Sanomat, 8.12.2012, s. 13.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]