Kallioperä

Rantakallioita Suomenlinnassa Helsingin edustalla.

Kallioperä on maapallon kiinteä ”kuori”, joka koostuu erilaisista kivilajeista. Kivilajit vaihtelevat sekä alueellisesti että syvyyssuunnassa muodostaen lohkoja ja kerroksia. Pinnalla kallioperä on yleensä rapautuneempaa ja rikkonaisempaa kuin syvemmällä emo- eli emäkalliossa. Kallioperä on monin paikoin paksuudeltaan vaihtelevan maaperän peitossa. Kohtia, joissa kallioperä ei ole peitossa, kutsutaan kalliopaljastumiksi. Iältään kallioperän kivilajit voivat vaihdella suuresti. Vanhimmat tunnetut kivet ovat noin neljä miljardia vuotta vanhoja. Vanhimmat kivet löytyvät kratoneilta eli geologisesti stabiileilta alueilta.

Paikallisesta kallioperästä voidaan tehdä kallioperäkarttoja, joista selviävät alueellisesti (ylimmän kerroksen) kivilajit sekä merkintöjä kallioperän rakenteista.

Monet luonnonvarat, kuten malmit, liittyvät kallioperään. Kallioperästä käytetään usein nimitystä peruskallio, vaikka peruskallion tarkempi merkitys on kallioperän vanhin eli prekambrinen osa.

Suomen kallioperä

Pääartikkeli: Suomen kallioperä

Suomen kallioperän yleisin kivilaji on graniitti. Suomi sijaitsee prekambrisen Fennoskandian kilven keskellä, missä maapallon kuoren liikkeet ovat vähäisiä. Tämä on mahdollistanut sen, että Suomen kallioperä on maapallon vanhimpia. Se on syntynyt eri vaiheissa 1 600 – 3 000 miljoonaa vuotta sitten vaihtelevissa geologisissa olosuhteissa. Nuorimmat Suomen kallioperän osat ovat Kaakkois-Suomessa, vaikkakin kaikkein nuorin kallioperä löytyy Oulun alueelta. Kallioperän ikä näkyy muun muassa siinä, että alueella muinoin taivaita kurotelleet korkeat poimuvuoretkin ehtivät eroosion vaikutuksesta tasoittua lähes nykyiselleen jo prekambrisella maailmankaudella, joka päättyi noin 540 miljoonaa vuotta sitten. Kulutusta kestäviä niin sanottuja jäännösvuoria on kuitenkin säilynyt muutamia, muun muassa Koli ja Ylläs.

Suurinta osaa kallioperästä peittää viimeisimmän jääkauden synnyttämä, muutamasta metristä jopa sataan metriä paksu maaperä, mutta paikoitellen kallioperä on näkyvissä. Jääkaudet ovat muutenkin jättäneet paljon merkkejä Suomen kallioperään. Jäätiköt ja niiden sulamisvedet ovat hioneet ja kuluttaneet kallioperää. On arvioitu, että mannerjäätikön toiminta irrotti kallioperästä vähintään seitsemän metrin paksuisen kerroksen niin kutsuttua tervettä kalliota.

Suomen kallioperä ei ole yhtenäinen kokonaisuus; kallioperä on aikojen saatossa pirstoutunut useiksi lohkoiksi. Suomen kallioperässä on myös merkkejä kahden muinaisen mantereen törmäyksestä. Mannerten törmäyslinja kulkee Mikkeli–Mäntyharju–Valkeakoski–Vammala–Pori-linjalla. Kallioperä Suomessa on maapallon mittapuussa paksua.

Lähteet

• Jokamiehen geologia, Taipale K. & Parviainen J.T.
• Geologian tutkimuskeskus (Arkistoitu – Internet Archive)
• Suomen pinnanmuodot, Tikkanen M.
• IGCP projekti No. 426
• Martti Lehtinen, Pekka Nurmi ja Tapani Rämö, 1998: Suomen kallioperä, 3000 vuosimiljoonaa (Arkistoitu – Internet Archive). Suomen Geologinen Seura.

Aiheesta muualla

• Geologian tutkimuskeskuksen karttoja (Arkistoitu – Internet Archive)
• Kallio- ja maaperä (www.ymparisto.fi)