Kalle Kurg

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kalle Kurg vuonna 2014.

Kalle Kurg (s. 25. toukokuuta 1942 Tartto, Viro[1]) on virolainen kirjailija, kirjallisuus- ja teatterikriitikko, kääntäjä ja toimittaja. Kurg on toiminut myös taidealalla sekä ohjaajana. Hän julkaisi ensimmäisen taiteellisen tekstinsä vuonna 1958 ja on sen jälkeen julkaissut runoutta, proosaa, esseitä, kirjallisuustutkimuksia, satiireja, teatterikritiikkiä ynnä muuta. Kurg on ollut Viron kirjailijaliiton jäsen vuodesta 1975 lähtien.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalle Kurg opiskeli vuosina 1961–1966 Tarton yliopistossa viron kieltä ja kirjallisuutta, työskenteli vuosina 1967–1969 tieteellisen aikakauslehti Eesti Loodusin taiteellisena toimittajana, 1969–1971 Viron televisiossa kirjallisuus- ja taideohjelmien toimittajana ja vuodesta 1971 alkaen kirjallisuuslehti Loomingin toimituksessa osastonjohtajana, vuodesta 1975 alkaen varapäätoimittajana. Viron Kirjailijaliiton johtokunta valitsi Kalle Kurgin vuonna 1976 Loomingin päätoimittajaksi, ja hän toimi ammatissa vuoden 1988 alkuun.

  • Kulttuurilehden johtaja. Kalle Kurg oli tiukan sensuurin oloissa lehden aktiivinen suunnittelija sekä johtaja, joka antoi lehdelle ”omat kasvonsa”.[2]. Hänen aikanaan lehden näköpiiri avartui länsimaailman sekä tieteellisen tutkinnan suuntaan. Kirjallisuustutkijan Maie Kaldan mukaan Kurg toi Loomingiin avaruutta, julkaisten esseitä ja katsauksia, jotka käsittelivät uutta ulkomaista kirjallisuutta sekä avasivat tieteen uusia näkökulmia.[3]
  • Kommunistipuolueen valvontaa sekä sensuuria uhmaten Kurg ajoi Friedebert Tuglasin kehittämää linjaa, jossa yhdistyivät esteettinen laatuvaatimus sekä demokraattisuuden periaate, jonka mukaisesti kirjailijoita tuli julkaista ”seinästä seinään”, välttäen nurkkakunta-kirjallisuuspolitiikkaa, ja se takasi Loomingille hyvään maineen.[4] Loomingissa julkaistuissa kaunokirjallisissa sekä muissa teoksissa löytyi usein kansallismielistä sekä yhteiskuntakriittistä vihjailua. Vuonna 1981 Loomingissa ilmestyi runo, jonka rivien ensimmäisistä kirjaimista muodostui sana ”sinimustavalkoinen”, ja päätoimittaja Kurg sai rangaistuksen kirjailijaliitossa sekä paikallisen puolueen johtokunnan korkeimmalta taholta.
  • Poliittisen puristuksen oloissa,[5] kun Looming-lehden merkkipäiviä puolueen kiellon takia ei suuremmalti vietetty, Kurg käytti poliittisena keinona kansainvälisen huomion tavoittelua. Hän pyysi suomalaisia kulttuurihenkilöitä osallistumaan lehden 60-vuotispäivän ohjelmaan, ja niin merkkipäivää vietettiin ensimmäistä kertaa neuvostoaikana julkisesti.[6] Merkkipäivän yhteydessä Kurg saavutti myös aikaisemmin kielletyn Loomingin bibliografian julkaisemisen.
  • Perestroikan aikanakin paikallinen sensuuri ei hellittänyt otettaan.[7] ja pitkäaikainen ristiriita paikallisen kommunistipuolueen johtokunnan kanssa kärjistyi äärimmilleen. Keväällä 1987 NKP aloitti Moskovasta lähtevän kampanjan Baltian ”nationalisteja sekä separatisteja” vastaan ja paikalliset puoluejohtajat Karl Vaino sekä Rein Ristlaan eivät pitkään antaneet lupaa kansallisia kysymyksiä ja repressioita käsitteleville teoksille, joita Looming julkaisi ja halusi julkaista. Mati Unt kirjoitti vuoden 1987 viidennessä Loomingin numerossa, että kansallisuuskysymystä ylhäällä pelätään. Karl Vainon käskystä pysäytettiin kesällä 1987 painokone, jolla painettiin romaania, joka kertoi virolaisten kyydityksestä Siperiaan. Viron Kirjailijaliiton johtokunta, joka osittain toimi kirjailijakunnan itsenäisyyttä tavoittelevan linjan mukaisesti, mutta liiton puolueenjäsenistä koottun korkeimman johdon tasolla myös tiukassa yhteistyössä NKPn paikallisen keskuskomitean kanssa, tiedotti äänenkannattajansa uuden perussäännöksen voimallepanosta. Se toi mukaan kysymyksen päätoimittajan vaaleista. Pitkään keskuskomitean paineen alla ollut Kurg kritisoi kulttuurielämän puolueellista johtamistapaa sekä epäeettisyyttä ja otti syyskuussa 1987 Viron Kirjailijaliiton kokouksessa virkaeron. NKPn paikallinen johtokunta, jolla oli tämmöisissä asioissa lopullinen sana, omalta osaltaan poisti Kurgin päätoimittajan paikalta,[8] mikä merkitsi, että näin piti toimia myös kustantamo, jonka avustuksella lehteä julkaistiin. Vuoden 1987 lopulla NKPn äänenkannataja Pravdassa julkaistiin artikkeli, tiedottaen lukijaa, että virolaiset kulttuurilehdet Vikerkaar sekä Looming ovat pitäneet ”neuvostovastaista bakkanaalia”.[9]
  • Kustantaja. Itsenäisyyden palauttamisen jälkeen Kurg perusti vuonna 1992 ensimmäisen uuden ajan kulttuuri-aikakauslehden nimeltään Sina ja Mina ja toimi sen päätoimittajana. Välillä johtavissa ammateissa lehtialalla, televisiossa sekä taiteellisen suunnittelun alalla, Kurg työskenteli 1990-luvun toisella puoliskolla kustantamo Ilon johtajana sekä kustantamo Kunstin kirjallisena johtajana. Vuonna 2000 hän jäi vapaaksi kirjailijaksi sekä kääntäjäksi.
  • Demokratisoinnin kehittäjä. Kalle Kurg on vuonna 2005 syntynyt kansalaisyhdistyksen Viron Demokratian Uudistaminen (Eesti Demokraatia Uuendamine, E-D-U) alullepanijoita. Yhdistyksen tavoitteena on tukea kansalaisaloitteellisuutta, niin että kansalaisten mahdollisuudet vaikuttaa poliitikkojen tekemisiin ja luottamus poliitikoja kohtaan lisääntyisivät.[10]
  • Heimosuhteiden edistäjä. Kurg osallistui järjestäjänä sekä johtajana vuosina 1982, 1983 sekä 1984 Helsingissä, Tampereella ja Tallinnassa Friedebert Tuglas -seuran aloittaman suomalais–virolaisen runoiltasarjan järjestelyissä sekä radio-ja televisio-ohjelmissa. 1980-luvun lopulla, 1990-luvun alkupuoliskolla Kurg toimi Viron edustajana Yleisradion kulttuurilähetyksissä.[11]
  • Kääntäjä. Kurg on kääntänyt muun muassa suomalaista kauno- sekä tietokirjallisuutta: Lassi Nummea, Daniel Katzia, Pekka Himasta, Eero Paloheimoa ym. Hän on myös kirjoittanut esseitä suomalaisista kirjailijoista, esimerkiksi Antti Tuurista. Vuodesta 1972 Kalle Kurg on luennoissaan esitellyt Suomessa uutta virolaista kirjallisuutta, Viron kansallisen kehityksen peruskysymyksiä ja yhteiskunnallisen kehityksen peruslinjoja, kulttuuritrendejä sekä omaa tuotantoa, joka mm. on osittain kirjoitettu suomeksi. Hän on Virossa myös esitellyt suomalaisille kulttuuripaikkoja sekä kulttuurivaikuttajia.[12]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runoutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoaikana Kurg oli runoilijana enimmäkseen vaiti, vaikka julkaisikin runojaan lehdissä. Vuonna 1999 julkaistussa runokokoelmassa ”Pimeyden värit” löytyy runoja, runoelmia ja teatteritekstejä vuosilta 1960–1990. ”Taiturimaista runoutta” [13] sisältävä kokoelma on merkitykseltään ihmisen poeettinen tarina neuvostookupaation ajalta ja kätkee ironiaa sekä traagisuutta. Kokoelmassa lukija tajuaa ”vihaa sortajia vastaan” [14] sekä desperadomaista pyrkimystä päästäkseen vallan alta, mm myös heittäytyäkseen laulavan vallankumouksen muutostenajan aallokkoon. Toisaalta absurdista sosiaalisesta elämänpiiristä itsensä etäännyttävä runoilija näyttää myös lyyrisiä kasvojaan, puhuen rakkaudella kotista sekä läheisistä, rakkaudesta, elämän perusarvoista ja pystyttää eksistentiaalisia kysymyksiä. Osittain runot on kirjoitettu suomeksi, ja niitä on esitetty Kuopiossa sekä Lappeenrannassa Kurgin teatteriohjelmien osana. Kurgin runoja löytyy erikielisissä antologioissa ja hänen runoutta on käännetty toisille kielille.

Proosaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalle Kurg luki novellejaan vuosina 1990–1992 Eestin Radion keskiyölähetyksissä sarjassaan ”Merkillisiä tarinoita”, joka kertoi iroonisesti lähimenneisyydestä. Vuosina 2000–2005 hänella oli Klassikaraadiossa oma lähetys ”Sano, mikä sulle tuli”, jossa hän luki joka kuukausi kaksi uutta nimenomaan lähetystä varten kirjoitettua novellia. Niissä hän kertoi uuden elämän eettisistä sekä filosofisista kysymyksistä. Hän on novelleissaan seurannut mm myös suomalaisten tekemisiä 1970-luvulta nykypäivään saakka [15] Kurg on julkaissut mm omintakeisia filosofisia etydejä, joita nimittää ”provokatiiveiksi”,[16] satiireja ym.

Teatteriesityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1981 Vanemuine-teatterissa ensi-illan saanut ”Mimeskit” oli ensimmäinen alkuperäinen ja täyspitkä moderni pantomiimiesitys viron teatterin historiassa. Kyseessä oli kolme itsenäistä tanssielementeillä rikastettua musiikkillista esitystä, ”Valo”, ”Seppeleballadi” ja ”Muuttolinnun lento”, joissa osallistui solistien lisäksi myös teatterin balettikuoro. Kalle Kurgilta olivat käsikirjoitus, lavasteet ja ohjaus, musiikin olivat ”Mimeskeille” kirjoittaneet säveltäjät Sven Grünberg ja Lepo Sumera.[17] Esityksen ensimmäinen osa keskittyi sokean ja näkijan suhteelle, toisen pantomiimin keskeinen teema oli pelihenginen ihmisen ”kuolleeksitanssittaminen” ja kolmannes nosti näkyville elävän olennon eksistentiaaliset perusongelmat. Käsitteen mimesk loi eritysesti esityksen genreä silmällä pitäen kirjailija Ain Kaalep. ”Mimeskejä” esitettiin paitsi Viroa myös Venäjällä, Latviassa, Liettuassa, Suomessa sekä Belgiassa.

Kohua herättänyt näytelmä ”Liigvesi” (Liikavesi) Tallinnan Draamateatterissa (1986, ohjaaja Raivo Trass) lähti liikkeelle Anton Hansen Tamsaaren romaanin ”Totuus ja oikeus” I ja V osan pohjalta ja toi esiin uusia näkökulmia Tammsaaren interpretoinnissa. Keskeiseksi nostettiin ihmisenä olemisen mysteeri ja hänen henkiset ristiriidat ajan muutoksissa. Kurg lisasi Tammsaaren tekstiin omaa tekstiä ja toi peliin uusia henkilöitä, ärsyttäen tavanmukaisten kuvitelmien sekä koulu-Tammsaaren ihailijoita, vaikka näytelmää esitettiinkin pitkään.

Esseitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esseissään Kurg nostattaa kulttuurin peruskysymyksia. Hänta pidetään kirjallisuustutkijana filosofisvaikutteiseksi, ja hän onkin julkaissut monien kirjailijoiden tuotannon analyysin ohella teoreettisiä artikkeleita, kiinnostuen mm kirjallisuuden kehityslinjoista sekä taustavaikutteista kiirellisissa muutoksissa.[3] Vuonna 1999 hän ehdotti verkkoyliopiston perustamista Viroon,[18] vuonna 2001 hän esitti Viron kehittämistä ekotasavallan suuntaan,[19] vuonna 2005 yhdessä Eero Paloheimon kanssa hän toi julkisuuteen Viroon ekokaupungin rakentamisen idean. Kurg on tunnettu myös eläinystävänä.[20] Kurg on toiminut luennoitsjana mm. Suomessa, Yhdysvalloissa, Bulgariassa, Venäjällä ja muualla.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Eesti biograafiline andmebaas ISIK, viitattu 27.2.2018
  2. ↑ Kirjailija Veiko Märkan mukaan: ”Meillä on aihetta puhua Semperin Loomingista, Tuglaksen Loomingista ja miksi ei myös Kalle Kurgin Loomingista.” Veiko Märka. ”Vikerkaarelviibija käekõrval”. [1] – Eesti Ekspress 14.12.2006
  3. ↑ a b Eesti kirjanike leksikon. Toim. Oskar Kruus ja Heino Puhvel. Tallinna, Eesti Raamat 2000, s. 243.
  4. ↑ Pärt Lias. ”Kultuuriajakirjadest”. – Postimees 19.01.1996
  5. ↑ Kalle Kurg, ”Lendav Looming”. (Looming: 1000 numeroa. Poliitinen sekä kulttuuripoliitinen taistelu 1970 –1980-luvulla.) [2] – Sirp 14. detsember 2012
  6. ↑ Eva Lille. ”Löytöretkiä Viroon”. [3] – Tuglas-seuran jäsenlehti 2007, nr. 3, s. 18. Heikki Rausmaa, "Looming-aikakauslehden 60-vuotisjuhla”. Heikki Rausmaa. ”Tuglaksen tuli palaa. Tuglas-seuran ja suomalais-virolaisten suhteiden historiaa”. Helsinki, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2007, s. 72–74.
  7. ↑ Kalle Kurg. ”Viimne panoptikonlane”. Looming 80. (Sensuurista perestroikan aikana.) – Keel ja Kirjandus 2003, nr 4, s. 281–284.
  8. ↑ Mart Laar, Urmas Ott, Sirje Endre. ”Teine Eesti. Eesti iseseisvuse taassünd 1986–1991." Teine trükk. Tallinna, SE&JS 2000, s. 144. ISBN 9985-854-27-6. Mati Graf. ”Kalevipoja kojutulek. 1978. aasta poliitilisest pööripäevast 1988. aasta suveräänsusdeklaratsioonini.” Tallinna, Argo, 2008, s. 253. ISBN 978-9949-438-53-2.
  9. ↑ Mati Graf. ”Kalevipoja kojutulek. 1978. aasta poliitilisest pööripäevast 1988. aasta suveräänsusdeklaratsioonini.” Tallinna, Argo, 2008, s. 377.
  10. ↑ Seminaari luottamuskysymyksestä Tallinnan Yliopistossa 24.09.05 [4]. – E-D-U, kotisivut.
  11. ↑ Eesti Elulood. Eesti Entsüklopeedia 14. Tallinna, Eesti Entsüklopeediakirjastus 2000, s. 197. ”Eesti kirjanike leksikon”. Toim. Oskar Kruus ja Heino Puhvel. Tallinna, Eesti Raamat 2000. s. 243. ”Eesti kirjarahva leksikon”. Toim. Oskar Kruus. Tallinna, Eesti Raamat 1995, s. 243–244. Kalle Kurg. ”Kahekõne tuule valgel”. (Suomalais-virolaisten kulttuurisuhteiden sekä runosillan historiasta.) ”Kirjanduse jaosmaa ’84”. Toim. Endel Mallene. Tallinna, Eesti Raamat 1987, s. 68–76.
  12. ↑ Ritva Liisa Snellman, [5] – Helsingin Sanomat (Sunnuntailiite), 9.10. 2005
  13. ↑ Märt Väljataga. ”Eesti luuleraamat 2000” – Looming 2001, 3, s. 425.
  14. ↑ Peeter Künstler. ”Perfektsionist, romantik ja boheem Kalle Kurg” – Keel ja Kirjandus 2002, 5. s. 359.
  15. ↑ (mm. "Professori Eloheimo eli Ekologia ei tunne rajoja" [6] ym.)
  16. ↑ ”Provokatiive” – Looming 2002, 5, s. 696–699.
  17. ↑ ”Mimeskit” Tartossa Vanemuine-teatterissa vuonna 1981
  18. ↑ Kalle Kurg. ”Kordamistunni teema on võrkõpe. Tuleb õppida elama teadmatuses.” – Postimees 23.08.1999. [7]; Kalle Kurg. ”Õppimisühiskonnast” – Eesti Ekspress (Areen) 26.08.1999 [8]
  19. ↑ Kalle Kurg. ”Loodusvabariigi idee – kas utoopia?” – Postimees 28.04.2001. Ks myös: Tiit Lepik. ”Kommentaar: Loodusvabariigi idee – kas utoopia?” [9] – Roheline Värav 14.12.2007.
  20. ↑ Kalle Kurg.”Stalin, koht! ehk Sündinud inimeseks”. (Eläimen ja ihmisen suhde sosiaalisena ongelmana.) – Eesti Loomaarstlik Ringvaade. Eesti Loomaarstide Ühingu ajakiri 2001, 2, s. 86–87. [10]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lehte Hainsalu. ”Kellakuuljad”. (Kellonkuulijoita. Romaani viron kirjallisuuden tärkeistä vaikuttajista 200 vuoden ajalta, myös: Kalle Kurg) Tallinna, Eesti Raamat 2001, s. 408–409, 421– 425.
  • Karl Toepfer. Pantomime in Cold War Eastern Europe. Estonia. – In: Pantomime: The History and Metamorphosis of a Theatrical Ideology, pp. 1100–1121. (Mimesques, pp.1114–1121). Published by Karl Toepfer August 31, 2021. Viron pantomiimitaiteen tärkeistä vaikuttajista. Myös: Kalle Kurg. [11]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainväliset
Kansalliset
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kalle_Kurg&oldid=21499440”