Kallansillat

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kallansillat
Kallansiltojen tietyömaa lokakuussa 2010

Kallansillat on noin 4 200 metrin pituinen pengertie ja siltaketju, jonka kautta valtatie 5 ja valtatie 9 sekä Savon rata ylittävät Kallaveden. Sillat yhdistävät Kuopion Päivärannan, Suosaaren, Tikkalansaaren, Sorsasalon ja päättyvät Siilinjärven Vuorelaan. Vaikka valtaosa reitistä on pengerrettyä, on siltojen alitus mahdollista vesiliikenteelle kaikkiaan viidestä silta-aukosta. Niistä eteläisin, Päivärannan läppäsilta (ns. Saksan seisoja), oli myös avattavissa kokonaan korkeillekin aluksille. Siltojen kautta kulki vuonna 2004 keskimäärin 28 000 ajoneuvoa vuorokaudessa.[1]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kallaveden ylitys tapahtui vielä 1800-luvulla käyttäen laivoja, veneitä ja Kelloniemestä Toivalaan kulkeneita lauttoja. Päätös Savon radan jatkamisesta Kuopiosta Iisalmeen johti myös kiinteän penger- ja siltayhteyden rakentamiseen järven yli Suosaaren, Tikkalansaaren ja Sorsasalon saarien kautta. Rautatie siltoineen otettiin käyttöön aivan 1900-luvun alussa. Samalla lauttayhteys lakkautettiin.[2]

Maantietä ei Kallansiltojen ensimmäisinä vuosikymmeninä ollut rakennettu näiden yhteyteen. Vuosina 19221932 autoja kuljetettiin junanvaunuissa Kallaveden yli, kunnes maantieyhteys valmistui radan viereen 1932. Aina 1960-luvun alkupuolelle asti Päivärannan silta oli sekä auto- että junaliikenteen käytössä. Nelikaistainen maantie Kuopion keskustan ja Vuorelan välille valmistui 1960-luvun puolivälissä, jolloin myös vanhat siltarakenteet Kallansilloilla korvattiin uusilla.[2] Vanhat kaarisillat (2 kpl) on varastoituna nykyisten läppäsiltojen läheisyydessä Suosaaressa. Varastoidut siltarakenteet ovat vuodelta 1932 ja ne ovat peittyneet kasvillisuuden sekaan.

Tiehallinto käynnisti lokakuussa 2009 hankkeen valtatie 5:n parantamiseksi moottoritieksi Kallansiltojen kohdalla noin viiden kilometrin matkalta. Lisäksi tieosuuden itäpuolelle rakennettiin rinnakkaistie, joka otettiin käyttöön heinäkuussa 2013. Päivärannan läppäsillat korvataan kiinteillä silloilla. Toukokuussa 2013 Kuopion ja Iisalmen välinen laivaväylä siirrettiin Suosaaren ja Tikkalansaaren väliin. Ajoneuvoliikenteelle rakennettiin kiinteä silta, jonka alikulkukorkeus on 12,5 metriä, sekä rautatielle nostosilta. Hankkeen kustannusarvio on noin 90 miljoonaa euroa. Hanke valmistui kesällä 2014.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Valtatie 5:n välin Päiväranta-Vuorela tiesuunnittelu on käynnistynyt 12.12.2005. Tiehallinto. Viitattu 4.9.2008.
  2. a b Liikenneväylien kehitys Pohjois-Savon muisti. 28.2.2005. Pohjois-Savon museoverkko. Viitattu 4.9.2008.
  3. Rakenteilla: Päiväranta-Vuorela 25.3.2014 (päivitetty). Liikennevirasto. Viitattu 14.4.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]