Kai Ekholm

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kai Ekholm vuonna 2010.

Kai Rauno Ekholm (s. 15. lokakuuta 1953 Salo)[1] oli Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja vuoteen 2018 saakka, jolloin hän jäi tehtävästä eläkkeelle.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ekholm valmistui humanististen tieteiden kandidaatiksi 1975 ja filosofian kandidaatiksi 1978 Tampereen yliopistosta. Vuonna 1985 hän valmistui lisensiaatiksi ja väitteli tohtoriksi Oulun yliopistosta 2000.[1] Ekholmin väitöskirjan aiheena olivat kielletyt kirjat yleisissä kirjastoissa 1944–1946.[2] Vuodesta 2000 Ekholm on ollut Oulun yliopiston tiedon saatavuuden dosentti.[1]

Vuoteen 1996 Ekholm työskenteli lehtorina Tampereen yliopistossa. Hän oli Jyväskylän yliopiston kirjaston ylikirjastonhoitaja 1996–2001 ja Kansalliskirjaston (vuoteen 2010 Helsingin yliopiston kirjaston) ylikirjastonhoitaja 2001–2018[3] eläkkeelle jäämiseensä saakka.[1]

Ekholm toimi kirjastojen kansainvälisen kattojärjestö IFLA:n tiedon saatavuuteen ja ilmaisunvapauteen keskittyvän FAIFE-komitean (Freedom of Access to Information and Freedom of Expression) puheenjohtajana 2009–2013.[4] Hän toimi myös Conference of Directors of National Libraries CDNL:n puheenjohtajana 2015–2017.[3]

Tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ekholmille myönnettiin professorin arvonimi vuonna 2006 ja Valkoisen Ruusun 1. luokan ritarimerkki vuonna 2011.[5] Hänelle myönnettiin myös Suomen Leijonan komentajamerkki 2018.[6]

Ekholmin johtamalle monivuotiselle Tiellä sananvapauteen -hankkeelle myönnettiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinto 2017.[7] Vuonna 2018 Ekholm sai Suomen PENin sananvapauspalkinnon 2018.[8] Hän sai IFLA:n ansiomitalin 2019.[9]

Esa Väliverrosen ja Kai Ekholmin toimittama kokoelmateos Tieteen vapaus & tutkijan sananvapaus sai Vuoden tiedekirja 2020 -palkinnon.[10]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 96. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
  2. Ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm väittelee Oulun yliopistossa 30.8.2000. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 8.1.2016. [vanhentunut linkki]
  3. a b Kansalliskirjaston johtaja ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm eläköityy syyskuun 2018 alussa 6.6.2018. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.12.2021.
  4. Kai Ekholmille IFLAn ansiomitali 29.8.2019. Kansalliskirjasto. Viitattu 26.12.2021.
  5. Ollikainen, Milla: Tämä mies suojelee kansakunnan muistia – ja siihen kuuluvat myös merkityksettömät mainoslehtiset Seura.fi. 19.4.2016. Viitattu 26.12.2021.
  6. Salokorpi, Jussi: Lähes 3 800 saa kunniamerkin: Suomen Valkoisen Ruusun I luokan komentajamerkin saa Antti Aarnio-Wihuri – katso listasta kaikki kunniamerkkien saajat Yle Uutiset. 3.12.2018. Viitattu 26.12.2021.
  7. Myönnetyt palkinnot Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta. 15.1.2018. Viitattu 18.10.2018.
  8. Sananvapauspalkinto Archives - Suomen PEN Suomen PEN. Viitattu 18.10.2018.
  9. IFLA -- Honours and Awards at the IFLA WLIC 2019 Closing Session www.ifla.org. Viitattu 14.10.2019.
  10. Vuoden tiedekirja 2020 on Tieteen vapaus & tutkijan sananvapaus 15.3.2021. Suomen tiedekustantajajien liitto ry. Viitattu 26.12.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]