Kaarlo Kangasniemi

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 6. elokuuta 2016 kello 11.20 käyttäjän Savir (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kaarlo Olavi Kangasniemi (s. 4. helmikuuta 1941 Kullaa, Leineperi) on entinen suomalainen painonnostaja ja olympiavoittaja.

Kangasniemi voitti Suomen ainoan kultamitalin Méxicon olympialaisissa vuonna 1968. Hän voitti 19. lokakuuta käydyssä kilpailussa 90 kilon sarjan yhteistuloksella 517,5 kiloa. Kangasniemi on Suomen kaikkien aikojen ensimmäinen painonnoston olympiamitalisti. Olympiaedustaja hän oli myös Tokiossa 1964 sijoittuen seitsemänneksi ja Münchenissä 1972 sijoittuen kuudenneksi.

Kangasniemi on yksi neljästä suomalaisesta, jotka ovat saaneet sekä olympia-, MM- että EM-kultaa. Muut ovat Clas Thunberg, Pertti Ukkola ja Thomas Johanson. Hän teki 19 ME-tulosta, joista 17 yleisessä sarjassa. Kangasniemi on valittu painonnoston Hall of Fameen. Hän sai opetusministeriön Pro Urheilu -tunnustuspalkinnon vuonna 2002. Vuoden urheilijaksi hänet valittiin 1968 ja 1969. Hän voitti Suosituin suomalainen -äänestyksen vuosina 1968 ja 1969.

Aktiiviuransa jälkeen Kangasniemi on auttanut taustalla useita urheilijoita ja toiminut muun muassa Porin Pallo-Tovereiden ja Porin Ässien kuntovalmentajana. Tätä nykyä hän valmentaa porilaista painonnostoseuraa, Puntti-Karhuja. Kangasniemi toimii myös painonnostolajien asiantuntijakommentaattorina Eurosport-televisiokanavalla.

Kangasniemi on urheilu-uransa jälkeen kertonut käyttäneensä anabolisia steroideja parantaakseen suorituksiaan. Vuoden 1968 olympialaisten aikaan anaboliset steroidit eivät olleet vielä kiellettyjä ja niiden käyttö oli melko yleistä.

Kangasniemen seurat olivat Porin Pyrintö, Mäntyluodon Kiri ja Porin Herkules. Koulutukseltaan hän on teollisuusasentaja.

Kaarlo Kangasniemen nuorempi veli oli painonnoston viisinkertainen ME-mies Kauko Kangasniemi.[1]

Saavutuksia

  • Olympiakultaa México City 1968 (painonnosto, sarja 90 kg).
  • kaksi maailmanmestaruutta 1969.
  • 18 maailmanennätystä 1968-1971.
  • Maailman paras nostaja 1969.
  • Pohjoismaiden paras urheilija 1969.
  • Suomen paras urheilija 1968 ja 1969.
  • Kansainvälinen lehdistö valitsi 1969, Kangasniemen maailman kahdenneksitoista parhaaksi urheilijaksi kaikki urheilulajit mukaan lukien.
  • Moskova Cup-mestaruus.
  • Nostouransa aikana Kangasniemi saavutti olympiakullan lisäksi 25 maailman- ja euroopanmestaruusmitalia.
  • 63 Suomen ennätystä.
  • Porin paras urheilija 6x.
  • Kangasniemi on ainoa maailmassa joka on tehnyt maailmanennätyksen nuorissa, miehissä ja veteraaneissa.
  • Kulta-Kalle on tehnyt neljässä sarjassa maailmanennätyksiä. Kukaan muu ei ole painonnoston historiassa päässyt samaan määrään.
  • Vuoden painonnostovalmentaja 1979.
  • 1998 Painnoston Kansainvälinen Hall Of Fame.
  • Suomen Olympiakomitea myönsi 2007 Kangasniemelle Suomen Olympiakomitean ansioristin.
  • 2008 Kangasniemi valittiin kaikkien aikojen satakuntalaisurheilijaksi.
  • 2011 Urheilugaalassa valittiin Urheilun Hall of Fameen.
  • 2011 Lounais-Suomen elämäntyö palkinto.

Maailmanennätykset

Nostomuoto Tulos Paikka Huomioitavaa
punnerrus 131,0 kg Oslo, Norja nuorten ME
tempaus 155,5 kg Eräjärvi
yhteistulos 512,5 kg Eräjärvi
punnerrus 175,5 kg Pori
yhteistulos 515,0 kg Pori
tempaus 157,5 kg Helsinki
yhteistulos 522,5 kg Helsinki
tempaus 158,0 kg México
punnerrus 176,5 kg Riihimäki
tempaus 158,5 kg Riihimäki
punnerrus 177,5 kg Pori
tempaus 160,5 kg Pori
yhteistulos 527,5 kg Pori
punnerrus 180,0 kg Lahti
yhteistulos 530,0 kg Lahti
tempaus 161,0 kg Kiiruna, Ruotsi
tempaus 162,0 kg Pori
tempaus 155,5 kg Pori
työntö 136,0 kg Collinwood, Kanada ikämiesten ME
Maailmanennätykset on tehty 82,5 kg, 84,0 kg, 90,0 kg ja 110 kg sarjoissa

Kirjallisuutta

  • Ilmo Lounasheimo: Kaarlo Kangasniemi – Kulta Kalle kertoo. , 1970.

Lehdet

  • Pekka Holopainen: "Joku ampuja saattaa olla puhdas" (Ilta-Sanomat 14.4.2006)

Lähteet

Aiheesta muualla