Kaamosmasennus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kaamosmasennus (lat. depressio hiemalis) on pimeään vuodenaikaan toistuvasti esiintyvä masennustila.[1] Oireet esiintyvät yleensä vuosittain aina samaan aikaan.[2] Kaamosmasennuksesta kärsivillä masennusoireet tyypillisesti rajoittuvat syksyyn tai talveen ja helpottavat kevään ja kesän aikana, ja masennus uusiutuu seuraavana vuonna. Niidenkin masennusta sairastavien keskuudessa, joiden oireet eivät rajoitu syksyyn ja talveen, on varsin yleistä, että oireet pahenevat loppusyksyllä ja talvella.[3] Kaamosmasennusta on vähemmän maissa, joissa auringonvaloa on ympärivuotisesti.[4]

Toistuvaa kaamosmasennusta potee Suomessa prosentti väestöstä. 10-30% kärsii lievemmistä kaamosoireista ilman masennustilaa.[1] Lievempiä oireita on 20 prosentilla naisista ja 12 prosentilla miehistä.[5] Kaamosmasennus on naisilla miehiä yleisempää. Joillain oireet ovat lievempiä, kuten ärsytystä, kun taas toisilla vakavampia, jotka vaikuttavat ihmissuhteisiin ja työelämään.[4] Kaamosmasennus yleensä voimistuu ihmisen vanhetessa.[1]

Lievempiä oireita kutsutaan kaamosrasitukseksi. Sen yleisiä oireita ovat esimerkiksi makeannälkä, liikaunisuus, lihominen ja väsymys.[1]

Myös vastaavanlainen kesämasennus on olemassa, joskin se on harvinaisempi. Siinä missä kaamosmasennuksessa henkilön paino yleensä kasvaa, kesämasennuksessa henkilö voi laihtua.[4] Kevät- ja kesämasennukseen liittyy usein unettomuutta.[2] Englannin kielessä vuodenaikoihin liittyvää masennusta kutsutaan käsitteellä seasonal depression (suom. vuodenaikamasennus) tai seasonal affective disorder (suom. vuodenajan aiheuttama häiriö).[4]

Tiedeyhteisössä on erimielisyyttä siitä, ovatko kesä- ja kaamosmasennus masennuksesta erillisiä häiriöitä. Tautiluokitukset kuitenkin luokittelevat sen masennuksen alamuodoksi.[3]

Oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaamosmasennuksen oireita on yleensä lokakuusta helmi-maaliskuuhun, ja voimakkaimmillaan ne ovat marras-tammikuussa. Oireet toistuvat vuosittain samaan aikaan. Toisin kuin tavanomaisessa masennuksessa, kaamosmasennuksessa oireet voimistuu iltapäivisin. Kaamosmasennuksen oireita ilmestyy yleensä ensimmäistä kertaa 20-30–vuotiaana.[1]

Kaamosmasennuksen oireet muistuttavat muiden masennustilojen oireita. Näitä ovat surullisuus, alentunut mieliala, ahdistuneisuus ja ärtyneisyys. Kaamosmasennuksesta kärsivä voi kokea arvottomuuden, toivottomuuden ja syyllisyyden tunteita. Usein myös mielihyvän ja mielenkiinnon kokeminen vähenee tai häviää.[1] Henkilö voi olla tarmoton[5] ja hänellä voi olla keskittymisvaikeuksia.[4]

Yleista kaamosmasennuksessa on unentarpeen, väsymyksen ja ruoanhalun lisääntyminen, sekä fyysisen aktiivisuuden ja seksuaalisten halujen heikentyminen.[1] Kaamosmasennukseen liittyy hiilihydraattipitoisen ravinnon himoa sekä painonnousua.[3] Myös unensaamisen vaikeudet ovat mahdollisia, sekä ajatukset itsemurhaan ja kuolemaan liittyen.[2]

Myös sukurasite voi altistaa kaamosmasennukselle. Kaamosmasennusta tutkittaessa voidaan ottaa verikokeita, jotta saadaan selville, ettei kyse ole kilpirauhasen toimintahäiriöstä.[2]

Aiheuttajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaamosmasennuksen aiheuttajaa ei tiedetä tarkasti. On arveltu, että kaamosmasennus johtuu aivon hormonitoiminnasta ja välittäjäaineiden tuotannon vaihtelusta talvisin. Erään näkemyksen mukaan aivot tuottavat pimeään vuodenaikaan vähemmän seratoniinia, joka vaikuttaa tunteiden säätelyyn, väsymykseen ja painonhallintaan.[4]

Auringonvalon puute[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Auringonvalon puute talvisin on linkittynyt kaamosmasennukseen.[4]

Kaamosmasennus saattaa johtua siitä, että ihmiset heräävät talvella liian aikaisin, jolloin on vielä pimeää. Pohjois-Norjassa eletään Keski-Euroopan aikaa, mikä saattaa selittää sen, ettei siellä esiinny kaamosmasennusta. Lisäksi aikavyöhykkeiden itälaidalla asuvilla ihmisillä on vähemmän kaamosoireita kuin länsilaidan asukkailla.[5] Toisaalta Islannissa, joka on äärimmäisen lännessä aikavyöhykkeehensä nähden, ei tavata juuri lainkaan kaamosmasennusta.[6] Oireyhtymän aiheuttajaksi on todettu luonnollisen valon puute talvellalähde?.

Välittäjäaineiden toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Auringonvalon vähentyminen voi johtaa serotoniinin vähäisempään erittymiseen.[2] Kaamoksen on todettu vaikuttavan aivojen välittäjäaineisiin hyvinkin voimakkaasti. Kanadalaiset tutkijat ovat osoittaneet, että kaamosmasennuksesta kärsivillä on normaalia vähemmän aivojen välittäjäainetta serotoniinia, joka säätelee tunnetiloja ja energiatasapainoa. Serotoniinin kuljettajamolekyyli siivoaa ylimääräisen serotoniinin pois aivoista. Mitä aktiivisemmin kuljettajamolekyylit toimivat, sitä vähemmän aivoissa on serotoniinia. Kuljettajan aktiivisuus oli huomattavasti korkeampi talvella kuin kesällä. Tämä johtaa siis serotoniinivajeeseen, joka saattaa selittää, miksi terveetkin ihmiset kokevat alakuloisuutta ja voimattomuutta talven kynnyksellä. Vaikka kaamosmasennus on tunnettu jo kauan, sen biologinen syy on ollut epäselvä.[7]

Luonnollinen rytmi ja melatoniinin eritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Auringonvalon vähentyminen saattaa sotkea kehon sisäisen kellon ja johtaa masennukseen.[2] Jotkin tutkijat ajattelevat, että kaamosmasennus liittyy melatoniinin eritykseen, sillä se säätelee ihmisen luonnollista unirytmiä.[4] Vuodenajan muutos vaikuttaa melatoniinin määrään, joka voi vaikuttaa kehon toimintaan.[2]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hoitamaton kaamosmasennus pahentuu ajan myötä. Kaamosmasennus voi johtaa sosiaaliseen eristäytymiseen, ongelmiin koulussa ja työelämässä, päihteidenkäyttöön, itsemurha-ajatuksiin sekä muihin mielenterveyden ongelmiin, kuten syömishäiriöön.[2]

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaamosmasennuksesta kärsivän tulisi keskustella lääkärin tai psykiatrin kanssa hoitomenetelmistä, esimerkiksi kirkasvalon asianmukaisesta käytöstä.[1] Lääkäri voi antaa myös vinkkejä elämäntapojen muutoksesta.[4] Lääkärin kanssa tulisi jutella erityisesti, mikäli turvautuu alkoholiin rentoutuakseen, tuntuu toivottomalta tai ajattelee itsemurhaa.[2]

Kirkasvalohoito on yleinen hoito kaamosmasennukseen.

Kirkasvalohoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaamosmasennuksen ja kaamosoireilun tehokkain hoito on talvikuukausien aikana otettu kirkasvalohoito. Noin neljä viidestä kaamosmasennuksesta kärsivästä toipuu oireista, kunhan valohoito toteutetaan oikein. Kirkasvalohoitolamppuja voi hankkia valaisimia myyvistä liikkeistä. Kirkasvalohoidossa henkilö viettää päivittäin 30–60 minuuttia kirkkaassa 2 500–10 000 luksin keinovalossa pitäen silmiään avoinna.[1]

Valon voimakkuus riippuu suuresti valonlähteen etäisyydestä. Sen vuoksi on tärkeää, että valohoitoa ottava istuu riittävän lähellä laitetta. Valohoito on tehokkaampaa, jos se otetaan säännöllisesti aamuisin kello 5.30–9.00. Valohoito on sitä tehokkaampaa, mitä aikaisemmin se otetaan, paras aika on aamulla heti heräämisen jälkeen. Osa potilaista hyötyy myös muuna aikana päivästä otetusta valohoidosta. Kirkasvalohoidon vaikutus ilmenee noin viikon kuluttua hoitojakson aloittamisesta. Valohoitoa tulee jatkaa päivittäin vähintään 2–4 viikon ajan. Oireet uusiutuvat tavallisesti 1–3 viikon kuluttua valohoidon päättymisestä, jonka vuoksi valohoitoa kannattaa jatkaa joko 1–2 viikon jaksoina tai keskeytyksettä vähintään viitenä aamuna viikossa aina maaliskuuhun saakka.[1]

Hyvin kirkas valo voi aiheuttaa silmien ärsyyntymistä. Valohoito voi auttaa myös kaamosrasituksesta kärsiviä. Hypomaniasta kärsivien tulee olla varovaisia kirkasvalohoidon kanssa.[1] Kirkasvalohoito voi aiheuttaa maniaa sille altiille henkilöille.[2]

Liikunta ja ulkoilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotkin lääkärit suosittelevat menemään ulos aikaisin aamulla valoisaan aikaan, jotta ehtii saada enemmän luonnonvaloa. Auringonvalolla voi olla masennusta torjuva vaikutus.[4] Auringonvalo auttaa erityisesti jos sitä saa kahden ensimäisen valveillaolotunnin aikana.[2]

Säännöllinen kuntoliikunta lievittää oireita ja tehostaa kirkasvalohoitoa. Erityisesti ulkona auringonvalossa kuntoilu vähentää oireita.[1] Puoli tuntia viitenä päivänä viikossa on suositeltava määrä.[4] Urheilu vähentää kaamosmasennuksen tuottamaa ahdistusta ja stressiä.[2]

Mielialalääkkeet ja psykoterapia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valohoidon ohella kaamosmasennuksen hoidossa voidaan käyttää myös seratoninergisiä masennuslääkkeitä.[1] Lääkkeitä käytetään erityisesti jos oireet ovat vakavia.[2] Masennuslääkkeet voivat estää kaamosmasennuksen ilmaantumisen,[4] kun niitä aletaan käyttämään ennen oireiden ilmaantumista. Mielialalääkkeet voivat laukaista manian, mikäli henkilö on sille altis.[2]

Myös psykoterapiasta voi olla apua oireiden kanssa. Kognitiivinen psykoterapia auttaa havaitsemaan omia ajattelumalleja, säätelemään stressiä ja luomaan selviytymisstrategioita.[2]

Muut hoitokeinot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaamosmasennuksen aikana on tärkeää pitää yhteyttä ystäviin ja tuttaviin, sillä sosiaalinen kanssakäyminen parantaa mielialaa. Myös terveellinen ruoka parantaa jaksamista.[4] Alkoholin käyttöä mielialan parantamiseen tulee välttää. On myös tärkeä olla nukkumatta liikaa, sillä se väsyttää.[2]

Kodin ympäristöä voi muuttaa valoisammaksi, esimerkiksi pitämällä verhoja auki. Myös ikkunan lähellä istuminen, esimerkiksi koulussa tai töissä, tuo lisää valoa. Rentoutumisharjoitukset, kuten jooga, taiji ja meditaatio, voivat auttaa oireiden kanssa. Myös mielikuvaharjoituksia voidaan käyttää.[2]

Matkailua aurinkoisiin talvikohteisiin viikoksi tai kahdeksi suositellaan myös hoitomenetelmänä.lähde? Lomamatka aurinkoon voi lievittää oireita vielä pari viikkoa paluun jälkeen.[1] Lämpimät ja aurinkoiset lomakohteet ovat kaamosmasennuksen kannalta parhaita. Kesämasennuksesta kärsivälle sopii paremmin taas viileät lomakohteet.[2]

Kaamosmasennusta voidaan hoitaa luonnonlääkkeillä, joskin niiden hyödyistä ei ole tieteellistä näyttöä. Koska osa lääkeyrteistä voi vaikuttaa muiden lääkkeiden tehoon, on niiden käytöstä hyvä keskustella lääkärin kanssa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n Huttunen, Matti: Kaamosmasennus Duodecim Terveyskirjasto. 10.9.2017 (päivitetty). Viitattu 8.11.2018.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Seasonal affective disorder (SAD) - Symptoms and causes Mayo Clinic. Viitattu 23.10.2020. (englanniksi)
  3. a b c McGuffin, Peter: ”Affective Disorders”, Essential Psychiatry, s. 253. Cambridge University Press, 2008. ISBN 978-0-521-60408-6. (englanniksi)
  4. a b c d e f g h i j k l m Seasonal Depression (Seasonal Affective Disorder) WebMD. Viitattu 23.10.2020. (englanniksi)
  5. a b c Mikko Puttonen: Tutkija: Kelloa pitäisi siirtää vielä tunti taaksepäin ja jättää sitten rauhaan ainiaaksi. Helsingin Sanomat 26.10.2015. http://www.hs.fi/tiede/a1445570889712?ref=m-a-listat-16
  6. A. Magnusson: Lack of Seasonal Mood Change in the Icelandic Population: Results of a Cross-Sectional Study. American Journal of Psychiatry, 1.2.2000, nro 2, s. 234–238. doi:10.1176/appi.ajp.157.2.234. ISSN 0002-953X. Artikkelin verkkoversio. en
  7. Fluctuations In Serotonin Transport May Explain Winter Blues ScienceDaily. (englanniksi)

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]