Pikku-Huopalahden kaatopaikka
Pikku-Huopalahden kaatopaikka oli Helsingin Pikku-Huopalahdessa sijainnut kaatopaikka, joka oli käytössä vuosina 1937–1949. Sitä kutsuttiin myös Köyhien Stockaksi.[1]
Kaatopaikan historia ja luonne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pikku-Huopalahden kaatopaikka oli pienkaatopaikka, joka oli vaatimaton ja vaaraton. Sinne vietiin talousjätettä, paperia ja tuhkaa. Teollisuusjätteitä ei viety, mutta niitä päätyi alueelle muun toiminnan yhteydessä.[2][3]
Sekä kaatopaikan alkuhistoria että sen toiminnan päättyminen on jossakin määrin epäselvä. Se on perustettu saviselle maalle vuonna 1937. Sen arvellaan liittyneen Helsingin kaupungin laajenemiseen sekä Tilkan sotilassairaalan funkkistyylisen sairaalarakennuksen valmistumiseen vuonna 1936. Toiminta luultavasti päättyi, kun Pasilan kaatopaikka avattiin 1949 ja se korvasi Pikku-Huopalahden toiminnan.[2][3][4]
Köyhän miehen Stocka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaatopaikkatoiminnan päättymisen jälkeen alueen ympäristö näytti edelleen kaatopaikalta, jota kutsuttiin ”Köyhän miehen Stockaksi” tai ”Köyhien Stockaksi”. Tämä alue sijaitsi kaatopaikan liepeillä, Tilkan ja merenlahden välissä. Sen nimessä oli viittaus sekä alueen monipuoliseen romuvalikoimaan että Stockmannin tavarataloon.
Alueelle oli sijoittunut erilaista pienteollisuutta, muun muassa autojen purkamista,[2][3] nähtävästi myös romutavara- ja vanhojen tavaroiden kauppoja. Ilmeisesti kerääntynyttä romua ei juuri kuljetettu minnekään pois. Kaatopaikka oli peitetty maalla ja louheella, mutta alueen maaperä saastui pienteollisuustoiminnan seurauksena: sinne joutui raskasmetalleja, öljyä ja haihtuvia hiilivetyjä.[2][3]
Osmo Soininvaara antaa blogissaan ymmärtää, että Köyhän miehen Stockalla sijainnut romuihin liittynyt liiketoiminta oli syntynyt enemmän tai vähemmän spontaanisti, kaavoittamattomalle alueelle ja mahdollisesti ilman sen kummempia lupia.[5]
Köyhän miehen Stocka oli olemassa vielä 1980-luvulla. Siellä kuvattiin Uuno Turhapuro -elokuvien kohtauksia, jotka tapahtuivat Härski Hartikaisen autokorjaamolla.[6]
Joidenkin käsitysten mukaan Köyhien Stocka viittasi yritykseen nimeltä Helsingin Metalli ja Rauta Oy, joka toimi Pikku-Huopalahdessa ja siirtyi sittemmin Tattarisuolle, missä se lopetti toimintansa vuonna 2016. Sen kohtaloksi koituivat kilpailevat yritykset, kuten Biltema, Byggmax ja Bauhaus, samoin kuin nettikauppa.[7]
Alue nykyisin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nykyisin Pikku-Huopalahden kaatopaikkaa on mahdotonta enää havaita maastossa, sillä se on käytännössä kadonnut kymmeniä vuosia sitten.
Alue siivottiin ennen kuin Pikku-Huopalahden uusi asuinalue rakennettiin 1990-luvulla. Ennen rakentamista alue tutkittiin, ja nykyisin Niemenmäen puolella sijaitsevien viljelypalstojen kohdalta maa on vaihdettu puhtaaseen. Muualla on eristyskerros ja päällä puhdasta maata. Jätteet sen sijaan ovat täysin maatuneet.[2][3][8]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Heikki & Marjatta Paunonen: Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii. Stadin slangin suursanakirja, s. 539. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-23239-4.
- ↑ a b c d e Henri Hovi: Pikku-Huopalahden kaatopaikka kotikone.fi. 17.9.2013. Arkistoitu 8.8.2014. Viitattu 25.7.2014.
- ↑ a b c d e Tanja Toivola: Kaatopaikkojen ympäristövaikutuksia ja Helsingin entisten kaatopaikkojen nykytilanne, s. 22–23. Helsinki: Helsingin kaupungin ympäristökeskus, 2001. ISSN 1235-9718.
- ↑ Henri Hovi: Pasilan kaatopaikka kotikone.fi. Arkistoitu 8.8.2014. Viitattu 25.7.2014.
- ↑ Osmo Soininvaara: Kaupunkisuunnittelulautakunta 27.11.2012 soininvaara.fi. 27.11.2012. Viitattu 25.7.2014.
- ↑ Jari Pietiläinen: Uuno on stadilainen numero yksi! Helsingin Uutiset. 30.4.2013 / 1.5.2013. Arkistoitu 9.8.2014. Viitattu 25.7.2014.
- ↑ Noona Bäckgren: Tervetuloa Tattarisuolle. Kuukausiliite, Syyskuu 2018, s. 61. Helsinki: Helsingin Sanomat, Sanoma Oyj.
- ↑ Tea Tikkanen: Helsinki alueittain 2013.Helsingfors områdesvis. Helsinki by District (pdf) 2014. Helsinki: Helsingin kaupunki, Tietokeskus. Viitattu 25.7.2014.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pikku-Huopalahden kaatopaikka (Arkistoitu – Internet Archive)