Juri Krimarenko

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Juri Krymarenko)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Maa: Ukrainan lippu Ukraina
Miesten yleisurheilu
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Helsinki 2005 korkeushyppy

Juri Krimarenko (ukr. Юрій Крімаренко, s. 11. elokuuta 1983) on ukrainalainen korkeushyppääjä, maailmanmestari 2005 Helsingistä.

Ennen Helsingin MM-kisoja oli Krіmarenko kesäkuussa hypännyt oman ulkoratojen ennätyksensä 233. Hän ei kuitenkaan lukeutunut edes mitalisuosikkeihin Helsingissä, ja hänen ainoat arvokilpailujen mitalinsa olivat sotilaiden maailmanmestaruus vuodelta 2003, mikä tuli tuloksella 218, ja alle 23-vuotiaiden EM-pronssi 2005 tuloksella 227.[1]

Helsingin kilpailu oli luonteeltaan varsin erikoinen. Ruotsalainen ennakkosuosikki, olympiavoittaja Stefan Holm jäi tulokseen 229. Tasaisessa kilpailussa kahdeksan miestä pudotti toistamiseen korkeudesta 232, peräti 23 kertaa peräkkäin. Viimeisenä hyppyvuorossa ollut Krimarenko, kilpailun tuntemattomin hyppääjä, kuitenkin ainoana pääsi yli kolmannella yrittämällään ja voitti näin maailmanmestaruuden.

Myöhemmin vuonna 2005 İzmirissä järjestetyissä kesäuniversiadeissa Krimarenko sijoittui kuudenneksi tuloksella 220. IAAF:n yleisurheilufinaalissa hän myös ylitti 220, mikä riitti kahdeksanteen sijaan. Hän hyppäsi ennätyksensä 234 Bydgoszczin hallikilpailussa helmikuussa 2007. Osakan MM-kilpailuissa 2007, Pekingin olympialaisissa 2008, Berliinin MM-kilpailuissa 2009, Dohan sisäratojen MM-kilpailuissa 2010, Göteborgin EM-hallikilpailuissa 2013 ja Moskovan MM-kisoissa 2013 Krimarenko jäi karsintaan.[1]

Krimarenko voitti 2009 Euroopan joukkuemestaruuskilpailujen korkeushyppykilpailun tuloksella 231. Hän on voittanut Ukrainan-mestaruuden ulkoradoilla 2005, 2008 ja 2013 sekä sisäradoilla 2013.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Juri Krimarenko Tilastopajan tietokannassa (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu) (englanniksi) Viitattu 5.9.2013


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.