Jukums Vācietis
Jukums Vācietis (ven. Иоаким Иоакимович Вацетис, Ioakim Ioakimovitš Vatsetis; 23. marraskuuta (J: 11. marraskuuta) 1873 Jaunmuiža, Lutriņin pitäjä, Kuurinmaan kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 28. heinäkuuta 1938 Kommunarka, Moskovan alue, Neuvostoliitto) oli latvialaissyntyinen neuvostoliittolainen sotilas. Hän toimi puna-armeijan ensimmäisenä ylipäällikönä Venäjän sisällissodan aikana 1918–1919.[1][2]
Venäjän keisarillisessa armeijassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vācietisin isä oli ammatiltaan renki.[2] Vācietisin sotilasura alkoi vuonna 1891 Venäjän armeijan aliupseerikoulusta. Hän valmistui Vilnan junkkarikoulusta upseeriksi vuonna 1897 ja kävi Nikolain yleisesikunta-akatemian Pietarissa 1906–1909. Hän palveli upseerina eri varuskunnissa Latvian alueella. Vuonna 1912 everstiluutnantiksi ylennetty Vācietis nimitettiin pataljoonankomentajaksi Grodnoon sijoitettuun 102. jalkaväkirykmenttiin. Ensimmäisen maailmansodan alkuvaiheessa marraskuussa 1914 koko rykmentin jäätyä Puolassa saksalaisten saartamaksi Vācietis onnistui pakenemaan, mutta joutui loukkaantumisen vuoksi vuodeksi pois rintamalta. Marraskuusta 1915 alkaen hän komensi 5. zemgallialaista latvialaista tarkk’ampujapataljoonaa, joka korotettiin vuoden 1916 lopulla rykmentiksi. Hänet ylennettiin samalla everstiksi. Latvialaista rykmenttiä käytettiin hyvin kuluttaviin operaatioihin Aa-joen taisteluissa tammikuussa 1917 sekä Riian taistelussa syyskuussa 1917 ja se kärsi raskaita tappioita. Vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen Vācietis esiintyi Latvian itsenäisyyden kannattajana.[1]
Puna-armeijassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lokakuun vallankumouksen jälkeen Vācietis toimi marraskuussa 1917 hetkellisesti Venäjän 12. armeijan komentajana, mistä hänet pian kutsuttiin uuden vallankumouksellisen päämajan operaatio-osaston johtajaksi. Vuoden 1918 alussa hänet nimitettiin bolševikkihallinnon tueksi asettuneiden latvialaisten tarkk’ampujajoukkojen yhteiseksi komentajaksi, ensimmäisenä tehtävänään Józef Dowbor-Muśnickin komentaman kapinoivan puolalaisen armeijakunnan kukistaminen Valko-Venäjällä. Huhtikuussa 1918 muodostettiin puna-armeijaan kuulunut latvialainen tarkk’ampujadivisioona.[1] Se oli puna-armeijan varhaisista yksiköistä tehokkaimpia ja luotettavimpia, mutta usein myös armoton ja julma vihollisia sekä siviileitä kohtaan.[2] Vācietisin latvialaiset joukot pelastivat bolševikkien hallituksen kukistamalla 6.–7. heinäkuuta 1918 Moskovassa puhjenneen vasemmistoeserrien kapinan, kun pääkaupungissa ei ollut muita hallitukselle uskollisia joukkoja. Vācietis nimitettiin 18. heinäkuuta Mihail Muravjovin tilalle puna-armeijan itärintaman komentajaksi tehtävänään lyödä Tšekkoslovakian legioonan joukot.[1] Aluksi hän kohtasi kiusallisen vastaiskun menettäessään päämajakaupunkinsa Kazanin viholliselle 7. elokuuta, mutta onnistui pian kääntämään tilanteen menestyksekkääksi etenemiseksi.[3]
Sota-asiain kansankomissaari Lev Trotski kannatti Vācietisia puna-armeijan johtoon, mutta halusi nimittää hänet vasta kun hän olisi saavuttanut jonkin merkittävän sotilaallisen voiton. Sellaiseksi sopi Vācietisin itärintamalla johtama hyökkäys, joka johti Kazanin takaisinvaltaukseen 10. syyskuuta.[4] Vācietis nimitettiin jo hieman sitä ennen, 2. syyskuuta 1918 puna-armeijan ensimmäiseksi ylipäälliköksi.[1] Hän perusti puna-armeijan pääesikunnan ja valitsi sen jäsenet, joskin Trotskin johtama vallankumouksellinen sotaneuvosto valvoi hänen toimintaansa.[4] Tammikuusta maaliskuuhun 1919 Vācietis oli samanaikaisesti myös Neuvosto-Latvian armeijan komentaja.[1] Vācietis menetti bolševikkijohdon luottamuksen eräiden puna-armeijan kärsimien tappioiden seurauksena. Kesäkuussa 1919 hän määräsi keskeyttämään menestyksekkään etenemisen itärintamalla ja siirtämään joukot muille rintamille, vaikka itärintaman komentaja Sergei Kamenev vaati jatkamaan perääntyvien Aleksandr Koltšakin joukkojen ajamista Siperiaan.[5] Vācietisin ylipäällikkyys päättyi 25. kesäkuuta 1919, jolloin tšeka pidätti hänet epäiltynä jäsenyydestä ”vastavallankumouksellisessa valkokaartijärjestössä”. Yleisvenäläinen toimeenpaneva keskuskomitea kuitenkin peruutti syytteet 7. lokakuuta 1919.[1] Kamenev oli sitä ennen nimitetty uudeksi ylipäälliköksi.[5]
Vācietis nimitettiin vuonna 1921 vallankumouksellisen sotaneuvoston jäseneksi, minkä jälkeen hän ei enää toiminut komentajantehtävissä. Hänestä tuli 1922 myös puna-armeijan yleisesikunta-akatemian (myöhempi Frunzen sotilasakatemia) opettaja, vuodesta 1927 sotataidon professori. Hän ei koskaan liittynyt Neuvostoliiton kommunistisen puolueen jäseneksi. Hänet ylennettiin vuonna 1935 toisen luokan komentajaksi.[1][2] Toiveistaan huolimatta Vācietis ei päässyt palaamaan synnyinmaahansa Latviaan. Hänet pidätettiin Stalinin puhdistusten yhteydessä 29. marraskuuta 1937. Häntä syytettiin puna-armeijan sisällä toimineen latvialaisten fasistien salaisen organisaation jäsenyydestä. Hänet tuomittiin kuolemaan 28. heinäkuuta 1938 ja teloitettiin samana päivänä Kommunarkan teloituspaikalla. Hänet rehabilitoitiin maaliskuussa 1957.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i Ineta Lipša: Vācietis, Jukums (englanniksi) 1914-1918-online. International Encyclopedia of the First World War. Viitattu 13.11.2016.
- ↑ a b c d Иоаким Иоакимович Вацетис (venäjäksi) Hrono.ru. Viitattu 13.11.2016.
- ↑ Evan Mawdsley: The Russian Civil War, s. 58–59, 68. Birlinn 2011. Google Books (englanniksi)
- ↑ a b Christer Pursiainen: Trotski, s. 215–216. Gummerus 2011.
- ↑ a b Mawdlsey 2011, s. 150–151, 176.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jukums Vācietis Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||
