Jukka Männistö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jukka Pekka Ilmari Männistö (s. 3. huhtikuuta 1954 Helsinki)[1] on suomalainen varatuomari ja Kevan toimitusjohtaja 2014[2]–2015.[3] Vuosina 2009–2014 hän oli Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön toimitusjohtaja.[1]

Männistö valmistui ylioppilaaksi 1973 ja oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1979 Helsingin yliopistosta. Varatuomarin arvon hän sai vuonna 1981. Vuosina 1981–1990 Männistö työskenteli Etelä-Savon säästöpankin lakimiehenä ja pankinjohtajana.[1]

Männistö on tehnyt valtaosan urastaan terveysalan hallinnossa.[4] Hän oli Etelä-Savon sairaanhoitopiirin johtaja 1991–2004 ja toimi sosiaali- ja terveysministeriön erityisasiantuntijana 2003–2004. Vuosina 2005–2009 Männistö oli Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen ja Valviran ylijohtaja.[5]

Toukokuussa 2014 Männistö valittiin Kevan johtoon joulukuussa 2013 eronneen Merja Ailuksen seuraajaksi.[6] Edeltäjänsä tavoin hän on puoluekannaltaan keskustalainen.[7] Ailuksen eron jälkeen keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kertoi puolueen luopuvan poliittisista virkanimityksistä.[8] Männistön nimityksestä tehtiin oikeuskanslerille kantelu, jonka mukaan tehtävän kelpoisuusvaatimuksia muutettiin kesken hakuprosessin. Kantelu vedettiin pois, mutta oikeuskansleri Jaakko Jonkka tutki asian silti ja päätyi siihen, ettei nimityksessä ole syytä epäillä lain tai virkavelvollisuuksien vastaista menettelyä.[9] Syksyllä 2015 Männistö erosi Kevan toimitusjohtajan tehtävästä luottamuspulan vuoksi.[3]

Männistön poika on kokoomuksen entinen kansanedustaja Lasse Männistö.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kuka kukin on 2015, s. 589–590. Helsinki: Otava. ISBN 978-951-1-28228-0.
  2. Kevan johtoryhmä 26.9.2014. Keva. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 6.10.2014.
  3. a b Kevan toimitusjohtaja eroaa – yli 100 000 euron eroraha Yle Uutiset. 1.10.2015. Viitattu 1.10.2015.
  4. Kevan uuden johtajan profiili: Terveyshallinnon juristilla on johtajakokemusta Helsingin Sanomat. 8.5.2014. Viitattu 16.9.2015.
  5. Jukka Männistön ansioluettelo (pdf) 20.5.2014. Keva. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 16.9.2015.
  6. YTHS:n Jukka Männistö Kevan toimitusjohtajaksi Helsingin Sanomat. 8.5.2014. Viitattu 10.5.2014.
  7. a b Keskustalainen Männistö Kevan toimitusjohtajaksi Helsingin Sanomat. 9.5.2014. Viitattu 10.5.2014.
  8. Kevan johtoon taas keskustalainen Iltalehti. 10.5.2014. Arkistoitu 12.5.2014. Viitattu 10.5.2014.
  9. Orjala, Anne: Oikeuskansleri: Kevan toimitusjohtajan nimittämisessä ei moitittavaa Yle Uutiset. 16.9.2015. Viitattu 16.9.2015.