Juha Kangas (ralliautoilija)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Juha Kangas
Henkilötiedot
Syntynyt [1]
Kansalaisuus  Suomi
WRC-ura
Aktiivivuodet 1995–2004
Entiset tallit Subaru, Suzuki
Kilpailuja 25
Voittoja 0
Palkintosijoja 0
Erikoiskoevoittoja 0
MM-pisteitä 0
Ensimmäinen kilpailu Suomen ralli 1995
Viimeinen kilpailu Australian ralli 2004

Juha Kangas (s. 23. joulukuuta 1973) on suomalainen, kilpauransa lopettanut ralliautoilija. Hän ajoi MM-ralleissa vuosina 1995–2004. Kaikkiaan Kangas ajoi urallaan 25 MM-osakilpailua, joista paras saavutus oli vuonna 1997 Ruotsin rallin N-ryhmän kolmas ja yleiskilpailun 13. sija.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monen muun suomalaisen ralliautolijan tavoin Juha Kangas kasvoi maanviljelijäperheessä. Ensimmäisen kerran hän pääsi kotitilallaan traktorin ohjaimiin viisivuotiaana ja auton rattiin viitisen vuotta myöhemmin. Ensimmäisen rallinsa hän ajoi vuonna 1992 monien muiden aloittelevien rallikuskien tapaan takavetoisella F-ryhmän Ford Escortilla.

Kaksi vuotta myöhemmin Kangas voitti junioreiden Suomen-mestaruuden. Tämän ansiosta hän pääsi AKK:n nuorten kuljettajien valmennusryhmään, ja harrastus vaihtui vakavasti otettavaksi työksi, "pimeät" rallit nuotitettaviksi kilpailuiksi ja takavetoinen Escort nelivetoiseen Mitsubishiin.

Prodrive-sopimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1998 Prodrive teki viiden vuoden sopimuksen Kankaan kanssa. Samana vuonna Uuden-Seelannin rallissa Kangas sai ajaa tehtaan kolmosautoa. Kartanlukijaksi tuli kokenut Pentti Kuukkala. Kilpailu päättyi ulosajoon 12. erikoiskokeella. Seuraavan vuoden aikana hän sai ajaa N-ryhmän Subarulla kuudessa kisassa, minkä jälkeen Subaru-sopimus purettiin. Kuudesta startistaan N-ryhmän Subarulla kolmessa Kangas ajoi maaliin ja kolmessa tuli keskeytys. Paras saavutus oli Production WRC -luokan eli N-ryhmän kolmas sija Portugalin rallissa 1999.

SM-sarjaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudet 2000 ja 2001 Kangas ajoi vuokratuilla Toyota Corolla WRC -autoilla SM-sarjaa ja molempina vuosina kauden päätteeksi yksityisellä N-ryhmän Mitsubishi Lancer Evolutionilla Australian MM-rallin.

Sopimus Suzukille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudelle 2001 Kangas sai sopimuksen Suzukin tehdastiimiin FIA Junior WRC -sarjan ajamisesta Suzukin Super1600 -luokan Igniksellä. Seitsemästä startista neljä päättyi keskeytykseen eikä hän muissakaan yltänyt lähellekään luokan kärkeä. Niinpä sopimusta ei tuon kauden jälkeen uusittu.

Jäähdyttelyä Australiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausilla 2003 ja 2004 Kangas ajoi joitakin ralleja Australiassa paikallisen Les Walkden Racingin N-ryhmän Mitsubishilla kartanlukijanaan englantilainen Julia Rabbett. Vielä 2005 Kangas ajoi kotimaassa Lasse Hirvijärven kanssa Tunturirallin ja SM Vaakuna rallin ja päätti uransa Les Walkden Racingin Subaru Imprezan ratissa saman vuoden Canberran rallin yleiskilpailun kolmanteen sijaan.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. https://www.ewrc-results.com/profile/968. Tieto on haettu Wikidatasta.