Joulutonttu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ruotsalaisen Jenny Nyströmin joulutonttuaiheinen joulukortti vuodelta 1947.

Joulutonttu on taruolento ja joulupukin apulainen.[1] Joulutonttujen kerrotaan kurkkivan joulun alla ihmisten ikkunoista sisään tarkkaillen, ovatko lapset kilttejä ja ansaitsevatko he joululahjoja. Joulutontut valmistavat joululahjoja joulupukin pajassa Korvatunturilla ja auttavat joulupukkia lahjojen jakamisessa. Niillä oli aiemmin nykyistä suurempikin vastuu joululahjojen jakamisessa, mutta nykyisin lahjojen jakelu on pääasiassa joulupukin tehtävä.[2]

Piirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joulutontut kuvataan melko erilaisiksi kuin vanhemman kansanperinteen tontut. Luonteeltaan joulutonttuja kuvataan iloisiksi ja hyväntahtoisiksi kujeilijoiksi, eikä niihin liitetä muiden, vanhempien tonttujen pahoja ja ilkeitä piirteitä. Joulutontut kuvataan yleensä nuorekkaiksi tai lapsekkaiksi olennoiksi, kun muut tontut ovat olleet yleensä vanhoja ukkoja. Joulutonttujen kerrotaan liikkuvan yhdessä, joskus isonakin joukkona. Myöskään joulutontun asema joulupukin apulaisena ei ole tyypillistä vanhoille tontuille, jotka kuvattiin itsenäisinä ja omapäisinä olentoina, vaikkakin joskus avuliaina.[3]

Joulutonttu kuvataan yleensä pukeutuneena punaiseen nuttuun ja punaiseen tonttulakkiin. Joulutontun pukeutumistyyli omaksuttiin vanhemmilta tontuilta, mutta sen harmaaseen asuun lisättiin punaista mahdollisesti yhdysvaltalaisen joulupukin vaikutuksesta.[4] Sitä ei kuitenkaan tiedetä varmasti, milloin ja miksi joulutontun vaatetuksesta tuli punainen, ja väri saattaa olla vanhempaakin perua.[5]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tontut olivat läsnä suomalaisessa joulunvietossa jo ennen varsinaisten joulutonttujen aikaa. Jouluyönä oli tapana viedä tontulle lautasellinen puuroa saunaan, riiheen tai muualle, missä tontun uskottiin majailevan. Myös joulupöytään jätettiin tontulle herkkuja yöksi.[6]

Joulutonttu on melko uusi tulokas jouluperinteessä. Saksassa joulutonttujen kaltaisia hahmoja alkoi näkyä lastenkirjoissa 1800-luvun puolivälissä. Pohjoismaiseen perinteeseen joulutontut tulivat Tanskan kautta, mistä ne levisivät Norjaan ja Ruotsiin. Tanskalaisessa kuvalehdessä Illustreret Tidente oli vuonna 1871 kuvaus joululahjoja jakavista tontuista.[7]

Ruotsissa ja sitä kautta myöhemmin myös Suomessa joulutontun ulkoasuun antoi voimakkaan panoksen taiteilija Jenny Nyström. Hän teki vuodesta 1871 alkaen vuosikymmenien ajan paljon tonttuaiheisia kuvituksia kirjoihin ja postikortteihin, käyttäen tonttujensa malleina omaa isäänsä, lappalaisukkoja ja omia lapsiaan.[8]

Suomessa joulutonttua ei tunnettu vielä Elias Lönnrotin (k. 1884) aikaan. Martti Haavion Suomalaiset kodinhaltiat -teoksen (1942) mukaan joulutontulla ei ole paljonkaan tekemistä kansanomaisen haltijan ja tontun kanssa.[9]

Suomessa joulutonttu tuli tutuksi 1800-luvun lopussa, jolloin sitä alkoi näkyä paljon kuvakirjoissa, korteissa, kuusijuhlissa ja hyväntekeväisyysjuhlissa.[10] Varhaisia joulutonttuaiheisia suomenkielisiä käännöskirjoja olivat saksalaisen M. Schererin Joulu-ukko ja tontut (1890) ja ruotsalaisen Viktor Rydbergin Pikku Simon seikkailut jouluiltana (1895). Suomalaisista kuvittajista joulutonttuja kuvasivat 1900-luvulla paljon esimerkiksi Rudolf Koivu ja Martta Wendelin, ja kirjailijoista tonttuaihetta on käsitellyt paljon esimerkiksi Mauri Kunnas.[7]

Korvatunturin joulutontut saivat kodikseen samalla kun joulupukkikin, mahdollisesti ensi kertaa Markus-sedän radio-ohjelmassa Lastentunti vuonna 1927.[11]

Nykyajan pikkujouluissa on tavallista pukeutua punaisiin tonttulakkeihin, joiden päässä on helisevä kilikello.[12] Joulukorteissa tontut ovat tulleet nykyaikana entistä suositummaksi kuva-aiheeksi samalla kun joulupukkia ja Jeesus-lasta nähdään aiempaa vähemmän.[13]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. joulutonttu. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2021.
  2. Saure 2021, s. 52, 56.
  3. Saure 2021, s. 54–55.
  4. Saure 2021, s. 52–54.
  5. Saure 2021, s. 70–71.
  6. Saure 2021, s. 54.
  7. a b Saure 2021, s. 65–66.
  8. Saure 2021, s. 58–60.
  9. Saure 2021, s. 53.
  10. Saure 2021, s. 55–57.
  11. Saure 2021, s. 73.
  12. Saure 2021, s. 79.
  13. Saure 2021, s. 81.