Joana Hählen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Joana Hählen

Joana Hählen (s. 23. tammikuuta 1992) on sveitsiläinen alppihiihtäjä, joka edustaa Skiclub Lenk im Simmentalia. Hän on sijoittunut parhaimmillaan arvokilpailuissa kuudenneksi olympialaisten syöksylaskussa sekä maailmancupin osakilpailuissa syöksylaskussa kolmanneksi ja supersuurpujottelussa toiseksi.[1]

Nuorten MM-kilpailuissa Crans-Montanassa helmikuussa 2011 Hählen saavutti pronssia alppiyhdistetyssä. Roccarasossa maaliskuussa 2012 hän saavutti nuorten MM-hopeaa supersuurpujottelussa. Aikuisten arvokisadebyyttinsä hän suoritti Sankt Moritzin MM-kilpailuissa 2017, jolloin hän sijoittui supersuurpujottelussa 13:nneksi. Åren MM-kilpailuissa 2019 hän sijoittui syöksylaskussa 16:nneksi. Pekingin olympialaisissa 2022 hän oli syöksylaskussa kuudes. Courchevelin / Méribelin MM-kilpailuissa 2023 hän sijoittui supersuurpujottelussa 13:nneksi.[1]

Alppihiihdon maailmancupissa Hählen kilpaili ensimmäisen kerran Beaver Creekin syöksylaskussa marraskuussa 2013 sijoittuen 40:nneksi. Ensimmäiset maailmancupin pisteensä hän saavutti Lake Louisen syöksylaskussa joulukuussa 2013 oltuaan 29:s. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran oltuaan kahdeksas Val d’Isèren supersuurpujottelussa joulukuussa 2016. Ensimmäisen palkintosijansa hän saavutti oltuaan kolmas Banskon syöksylaskussa tammikuussa 2020. Hän sijoittui samalla kaudella kolmanneksi Roza Hutorin supersuurpujottelussa. Kaudella 2021–2022 hän sijoittui Courchevelin maailmancupfinaaleissa syöksylaskussa toiseksi. Kaudella 2022–2023 hän sijoittui St. Antonin ensimmäisessä supersuurpujottelussa toiseksi. Kaudella 2023–2024 hän oli Val d’Isèren syöksylaskussa toinen.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Joana Hählen Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Joana Hählen.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.