Jevgeni Dolmatovski
Jevgeni Aronovitš Dolmatovski (ven. Евге́ний Аро́нович Долмато́вский, 5. toukokuuta 1915 Moskova – 10. syyskuuta 1994 Moskova[1]) oli venäläinen neuvostorunoilija.
Jevgeni Dolmatovski syntyi juutalaisen juristin perheeseen[2]. Hän kävi opettajaopiston ja avusti jo varhain pioneerilehtiä. Vuonna 1933 Dolmatovski meni töihin Moskovan metron rakennustyömaalle ja pääsi opiskelemaan kirjallisuusinstituutin iltalinjalle. Hänen ensimmäinen runokokoelmansa ilmestyi vuonna 1934.[1]
Vuonna 1937 Dolmatovski valmistui kirjallisuusinstituutista ja hänet hyväksyttiin Neuvostoliiton kirjailijaliiton jäseneksi. Hänen isänsä ja muita perheenjäseniä menehtyi Stalinin vainoissa, mikä ei kuitenkaan häirinnyt nuoren runoilijan optimismia ja menestystä.[1] Dolmatovski liittyi Neuvostoliiton kommunistisen puolueen jäseneksi vuonna 1941[3].
Dolmatovski osallistui talvisotaan,[1] josta hän kirjoitti joukon taiteellisesti korkeatasoisia runoja. Ne julkaistiin kokoelmana Tri vremeni goda (”Kolme vuodenaikaa”) vuonna 1940.[4] Toisen maailmansodan aikana Dolmatovski oli sotakirjeenvaihtajana ja julkaisi useita runokokoelmia. Vuonna 1950 hän sai Stalin-palkinnon kokoelmasta Slovo o zavtrašnem dne (”Sana huomispäivästä”, 1949). Sota-aikana Dolmatovski laati useita suosittuja lauluja. Hän toimi myös kääntäjänä ja kirjoitti artikkeleita kirjailijatovereistaan.[1]
Dolmatovskin huomattavin teos on Moskovan metron rakentajista kertova runoromaani Dobrovoltsy (”Vapaaehtoiset”, 1956), jonka pohjalta tehtiin elokuva. 1970- ja 1980-luvulla ilmestyivät toisen maailmansodan alusta kertova proosakirja Zeljonaja brama ja muistelmateos Bylo. Dolmatovskin kolmiosaiset kootut teokset julkaistiin vuonna 1989.[1]
Dolmatovskin runot ovat sujuvia, yksinkertaisia ja aiheiltaan ajankohtaisia. Hän oli yksi stalinismin ajan runoilijoista, joka uhrasi lahjansa kommunistipuolueen palvelukseen.[3]
Suomennettuja runoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kello kuusi illalla sodan jälkeen, suom. Martti Larni, teoksessa: Venäjän runotar: valikoima venäläistä lyriikkaa, Helsinki: Otava 1946
- Näin elämme..., suom. Juhani Taari, Matti Rossi, julkaisussa: Kulttuurivihkot 1978 ; nro 4
- Peilaus, suom. Armas Äikiä, teoksessa: 20 Neuvostoliiton runoilijaa, Petroskoi: Valtion kustannusliike 1960
- Rakas ystävä, en minä tästä lähde, suom. Juhani Taari, Matti Rossi, julkaisussa: Kulttuurivihkot 1978 ; nro 4
- Reichstagin tuhopolttajat, suom. Armas Äikiä, teoksessa: 20 Neuvostoliiton runoilijaa
- Sattuma, suom. Juhani Taari, Matti Rossi, julkaisussa: Kulttuurivihkot 1978 ; nro 4
- Sireeni, suom. Armas Äikiä, teoksessa: 20 Neuvostoliiton runoilijaa
- Taipaleenjoki, suom. Valentin Kiparsky, teoksissa: Kiiltomadon testamentti: sodan ja rauhan tekstejä, Helsinki: Maaseudun sivistysliitto, 1984 ISBN 951-9436-29-4; Runon ääni: lausujain juhla-antologia, Helsinki: WSOY 1988 ISBN 951-0-15223-4, Venäjän runotar ja Yhdeksän sarjaa lyriikkaa, Helsinki: Weilin+Göös 1969
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f Russkije pisateli, XX vek. Biobibliografitšeski slovar, tšast 1, s. 442–444. Moskva: Prosveštšenije, 1998. ISBN 5-09-006993-X.
- ↑ Biografitšeski slovar Na Presne. Viitattu 28.12.2020.
- ↑ a b Kasack, Wolfgang: Entsiklopeditšeski slovar russkoi literatury s 1917 goda, s. 261. London: Overseas Publications Interchange, 1988. ISBN 0-903868-73-3.
- ↑ Kiparsky, V.: Suomi Venäjän kirjallisuudessa, s. 239–248. Helsinki: Suomen kirja, 1945.
| ||||||||||||||||||||||||||
