Jenny Rautionaho

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jenny Rautionaho
Henkilötiedot
Syntynyt26. heinäkuuta 1996 (ikä 27)
Rovaniemi
Mäkihyppääjä
Seura Ounasvaaran hiihtoseura
Maailmancup
Kaudet 2012–
Voitot 0
Palkintokorokkeella 1

Tietolaatikko päivitetty 13. tammikuuta 2024

Jenny Rautionaho (s. 26. heinäkuuta 1996 Rovaniemi) on suomalainen mäkihyppääjä, joka edustaa Ounasvaaran Hiihtoseuraa.

Rautionaho sijoittui Innsbruckin nuorten olympialaisissa 2012 henkilökohtaisessa kilpailussa seitsemänneksi ja sekajoukkuemäessä neljänneksi. Oberstdorfin MM-kilpailuissa 2021 hän oli normaalimäessä 31:s, suurmäessä 32:s sekä joukkuemäessä ja sekajoukkuemäessä yhdeksäs. Pekingin olympialaisissa 2022 hän sijoittui normaalimäessä 32:nneksi. Planican MM-kilpailuissa 2023 hän oli suurmäessä kolmastoista, normaalimäessä kuudestoista ja sekajoukkuemäessä kuudes.

Rautionaho debytoi Continental Cupissa joulukuussa 2009 ja maailmancupissa helmikuussa 2016.[1] Continental Cupissa hän on sijoittunut parhaimmillaan kahdesti neljänneksi Oslossa syyskuussa 2021. Ensimmäiset maailmancupin pisteensä Rautionaho saavutti Ljubnossa tammikuussa 2021 oltuaan 27:s. Ensimmäisen kerran hän sijoittui kymmenen parhaan joukkoon Wisłassa marraskuussa 2022 oltuaan yhdeksäs. Kaudella 2023–2024 hän sijoittui joulukuussa Engelbergin osakilpailuissa yhdeksänneksi ja viidenneksi sekä Garmisch-Partenkirchenissa viidenneksi.[2] Hän saavutti ensimmäisen maailmancupin palkintosijoituksensa 13. tammikuuta 2024 Sapporon suurmäen kilpailussa sijoittumalla toiseksi 2,4 pistettä Itävallan Eva Pinkelnigiä jäljessä.[2][3]

Jenny Rautionahon isä on entinen mäkihyppääjä Esko Rautionaho.[4] Rautionahon vanhemmat erosivat hänen ollessa alakouluikäinen. Hän kasvoi äitinsä kanssa.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.