Ivar Ballangrud

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Maa: Norjan lippu Norja
Miesten pikaluistelu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa St. Moritz 1928 5 000 metriä
Kultaa Kultaa Garmisch-
Partenkirchen 1936
500 metriä
Kultaa Kultaa Garmisch-
Partenkirchen 1936
5 000 metriä
Kultaa Kultaa Garmisch-
Partenkirchen 1936
10 000 metriä
Hopeaa Hopeaa Lake Placid 1932 10 000 metriä
Hopeaa Hopeaa Garmisch-
Partenkirchen 1936
1 500 metriä
Pronssia Pronssia St. Moritz 1928 1 500 metriä

Ivar Ballangrud (7. maaliskuuta 19041. kesäkuuta 1969) oli norjalainen pikaluistelija.

Vuosina 1924-1934 Ballangrud oli yksi maailman parhaista pikaluistelijoista yhdessä Clas Thunbergin kanssa. Hän oli kotoisin Lunnerista, Hadelandista, kuten olivat myös Michael Staksrud ja Hans Engnestangen. Uransa aikana Ballangrud voitti neljä yleisluistelun maailmanmestaruutta, viisi Norjan mestaruutta ja neljä olympiakultaa.

Kansainvälisen debyyttinsä Ballangrud teki 19-vuotiaana vuonna 1924. Hän ei kuitenkaan kilpaillut olympialaisissa, mutta peittosi olympiavoittaja Julius Skutnabbin samana vuonna MM-kilpailussa hänen kotiradallaan Helsingissä.

Ensimmäisen olympiakultansa hän voitti 1928 Sankt Moritzissa 5 000 metrillä, ja kahdeksan vuotta myöhemmin 1936 olympialaisissa Garmisch-Partenkirchenissä hän voitti peräti kolme kultaa: 500, 5 000 ja 10 000 metrillä. Lisäksi hän voitti pronssia 1 500 metrillä 1928 sekä hopeaa 10 000 metrillä 1932 Lake Placidissa ja 1 500 metrillä 1936. On todennäköistä, että Ballangrud olisi 1932 kisoissa pärjännyt paremmin, mikäli olisi kilpailtu normaaliin pikaluistelutapaan eikä yhteislähdöllä.

Vuonna 1930 Ballangrud syrjäytti Oscar Mathisenin aateliskalenterin ykköspaikalta. Kaikkiaan hän oli listan ykkösenä 3 677 päivän ajan, aikaväleillä 11. tammikuuta 19301. tammikuuta 1937 ja uudelleen 29. tammikuuta 19394. helmikuuta 1942.

Maailmanennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sen lisäksi, että Ballangrud luisteli urallaan viisi virallista maailmanennätystä, luisteli hän vuonna 1932 ennen olympialaisia käydyssä yhteislähdön harjoituskilpailussa ajan 16.46,4, joka oli 31 sekuntia silloisen maailmanennätyksen alle. Kovemman ajan luisteli vasta Hjalmar Andersen 20 vuotta myöhemmin.

Lähde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]