Isyysvapaa

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Isyysvapaa on isälle myönnettävä palkaton vapaa. Suomessa vapaan pituus on 54 arkipäivää, josta enintään 18 arkipäivää voi käyttää samaan aikaan kuin lapsen äiti viettää äitiysvapaata tai vanhempainvapaata. Tänä aikana isällä on oikeus hakea Kansaneläkelaitokselta isyysrahaa. Isyysrahan saanti edellyttää, että hän on asunut 180 päivää Suomessa välittömästi ennen lapsen laskettua syntymäaikaa ja että hän on lapsen äidin kanssa avioliitossa tai asuu samassa taloudessa. Myös adoptioisällä on oikeus isyysrahaan.[1] Isyysrahan määrä lasketaan yleensä verotuksessa vahvistettujen työtulojen mukaan. Isyysrahaa maksetaan kuitenkin 15,20 euroa jokaiselta arkipäivältä isyysvapaalla olevalle isälle, joka suorittaa samanaikaisesti ase- tai siviilipalvelusta.

Isyysvapaata voi pitää 1–4 jaksossa äitiys- ja vanhempainrahakauden aikana. Arkipäiviksi lasketaan kaikki päivät lukuun ottamatta sunnuntaita ja juhlapyhiä. Isyysvapaasta on ilmoitettava työnantajalle viimeistään 2 kuukautta ennen aiottua vapaata, tai mikäli jakson pituus on enintään 12 arkipäivää, yhtä kuukautta ennen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Isyysraha KELA. Viitattu 23. syyskuuta 2007.
Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.