Indoktrinaatio

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Indoktrinaation (suom. iskostus) käsite viittaa kasvatusfilosofiassa sellaiseen opettamiseen, jossa oppilas tai opiskelija asetetaan opetuksen kohteeksi, johon annetut opetussisällöt vain siirretään. Voidaan puhua myös manipulatiivisesta tai tendenssimäisestä opetuksesta. Indoktrinatiivinen opetus kantilaisesti määriteltynä on oppilaan tarkoituksellista alaikäisenä pitämistä. Oppilas ei missään vaiheessa nouse tasolle, jossa hän voisi itsenäisesti arvioida opetussisältöjen pätevyyttä. Indoktrinaatio-termin sen kielteisessä merkityksessä kehitti kasvatusfilosofi William Heard Kilpatrick 1920-luvulla Yhdysvalloissa.

Kriteerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indoktrinaatiokeskustelussa on käytetty neljää kriteeriä indoktrinaation erottamiseksi opetuksesta:

  1. Amerikkalaisessa keskustelussa erityisesti John Deweyn vaikutuksesta on pyritty liittämään indoktrinaatio tietynlaiseen opetusmenetelmään eli puhutaan metodikriteeristä. Tämän epäilyttävän opetusmenetelmän piirteiksi on mainittu seuraavia elementtejä:
    1. opetus on autoritaarista,
    2. opetussisältö ikään kuin tungetaan oppilaan päähän (drummed in, drilled),
    3. opetuksessa käytetään hyväksi jonkinlaista uhkaa ja
    4. vapaa keskustelu kielletään.
    Monesti nämä seikat on lyhennetty epärationaaliseksi opetusmenetelmäksi.
  2. Sisältökriteerin mukaan opetussisällöstä seuraa, onko kyseessä indoktrinaatio vai ei. Tämä käsitys lähtee itse indoktrinaatio-termin etymologiasta. Indoktrinaatio on doktriinin välittämistä. “Ei doktriineja; ei indoktrinaatiota”.
  3. Seurauskriteerissä lähdetään indoktrinoidun persoonan käsitteestä. Jean-Paul Sartrea mukaillen John Wilson toteaa, että indoktrinoitu ihminen elää itsepetoksessa. Hän on eräänlainen unissakävelijä. Hänen maailmankatsomuksensa perusteiden katsotaan tavalla tai toisella olevan kestämättömiä. Kasvatus on indoktrinaatiota silloin, kun sen seurauksena on indoktrinoitu epärationaalinen persoona.
  4. Ensimmäinen intentiokriteerin käyttäjä oli negatiivisen indoktrinaatio- käsitteen kehittäjä William Heard Kilpatrick. Hän ei kiellä tahattoman indoktrinaation mahdollisuutta, mutta pitää intentiota kielteisessä merkityksessä käytetyn indoktrinaation käsitteen tärkeimpänä kriteerinä. John Whiten mukaan opettaja on indoktrinoija, jos hänen intentionaan on saada oppilas uskomaan P:hen (P=väite, uskomus, doktriini ja niin edelleen) sellaisella tavalla, jossa mikään ei horjuta tätä uskomusta

Indoktrinaatio tiedotusopissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvatustieteestä indoktrinaatio-termi levisi tiedotusoppiin. Siellä indoktrinaatio (ujuttaminen, mieleen iskostaminen, aatteeseen saattaminen, uskotus) on sanoman tuottajan vaikuttamaan pyrkivää viestintää, jossa viestinnän kohde ei tiedosta olevansa vaikutuksen kohteena. Mikäli viestinnän kohteelle paljastuu, että häneen on yritetty vaikuttaa, muuttuu indoktrinaatio hänen kannaltaan propagandaksi.

Kun lukijoiden, katselijoiden ja kuulijoiden tiedot ja lähdekritiikki kehittyvät, yhä suurempi osa indoktrinaatioksi tarkoitetusta vaikuttamisesta muuttuu vastaanottajan kannalta propagandaksi, koska hän tiedostaa vaikutusyrityksen.

Indoktrinaatiota voidaan toteuttaa objektiivisesti sääntelemällä uutisvirtaa ja uutispainotuksia joukkotiedotusvälineissä. Kun asiasta tuotetaan uutisia valikoimalla riittävän yksipuolinen kuva, alkaa yleinen mielipide muodostua halutun kaltaiseksi, vaikkei käytettäisi propagandan menetelmiä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puolimatka, Tapio: Opetusta vai indoktrinaatiota. Helsinki: Tammi, 1997.