Kasvatus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Taste-testing the cookie dough with Grandm.jpg
Tämä artikkeli käsittelee lasten kasvatusta. Samannimisestä lehdestä katso Kasvatus (lehti).

Kasvatus on käsite, joka viittaa tavoitteelliseen toimintaan, jonka tarkoituksena on muuttaa yksilön ominaisuuksia haluttujen päämäärien mukaisesti. Laajan näkemyksen mukaan kasvatus kattaa kaikki kasvattajan tahalliset ja tahattomat toiminnot, jotka vaikuttavat halutusti yksilön kehittymiseen. Suppeampi näkemys rajaa kasvatuksen tietoiseen vähintään kahden ihmisen vuorovaikutukseen.

Koulutusta ja opettamista voidaan pitää kasvatuksen osa-alueina.

Kasvatusta tutkiva tieteenala on nimeltään kasvatustiede.

Kasvatuksen käsite[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvatuksen käsite on ns. ryväskäsite. Se liittyy moniin lähikäsitteisiin kuten opetukseen, koulutukseen, harjoittamiseen ja sosiaalistamiseen sellaisella tavalla, ettei sitä voida kokonaan erottaa niistä. Ari Antikainen on tarkastellut kasvatuksen käsitettä, kysymällä, miksi meillä on kasvatusta. (1) Laajin antropologinen vastaus kuuluu: kasvatus liittää kasvatuksen ihmislajin kehitykseen. (2) Kasvatuksen suppea, psykologinen määritelmä määrittelee kasvatuksen kahden henkilön kasvattajan ja kasvatettavan vuorovaikutuksena, tavoitteellisena toimintana, jolla pyritään ohjaamaan kasvatettavan persoonan kehittymistä. (3) Kasvatuksen sosiologinen määritelmä sijoittuu Antikaisen mukaan jonnekin laajan ja suppean määritelmänväliin. Siinä kasvatus on sosiaalistumista siihen kulttuuriin ja sosiaaliseen ympäristöön, jossa ihminen elää. Kasvattajina eivät toimi yksin henkilöt yksilöinä vaan myös sosiaalisten rakenteiden ja instituutioiden edustajat. Kolmella tasolla tehty määrittely on mielenkiintoinen.

Kasvatustapahtumat on perusteltua jakaa päämääränsä perusteella kahtia: yhteisöllisiin ja yksilöllisiin. Yhteisöön kasvatuksen loogisena tuloksena on kasvu yhteiskunnallisesti toimintakykyiseksi yksilöksi. Yhteisöön sosiaalistunut ei toimi vain omaksi hyväkseen vaan kokee velvollisuudekseen toimia myös jonkin laajemman kokonaisuuden hyväksi Yhteisöön kasvatus liittyy näin sosialisaation käsitteeseen. Itseksi kasvatuksessa kasvattajan päämääränä on tukea lapsen yksilöitymistä, kasvua täydeksi itsekseen, tulemaan omaksi itsekseen Itseksi kasvatuksen loogisena tuloksena on kasvu eheäksi kokonaispersoonallisuudeksi.

Peltonen on pohtinut tarkemmin kasvatuksen ja sosialisaation käsitteiden eroa. Hänen mukaansa sosialisaation käsitteen alaan kuuluviksi voitaisiin mieltää sellainen toiminta, jossa kasvavat joutuvat välittömästi ja aidosti toimimaan suhteessa erilaisiin kulttuuris-yhteiskunnallisiin merkityssisältöihin (kulttuurin presentaation periaate), joita heillä on periaatteessa aina mahdollisuus muokata ja tulkita (sivistyksellinen periaate). Kasvatuksessa taas olisi kyse varsinaisesti vasta silloin, kun aikuinen sukupolvi pyrkii systemaattisesti valikoimaan niitä kulttuuris-yhteiskunnallisia merkityssisältöjä, joiden kanssa kasvavat asetetaan vastakkain (kulttuurin representaation periaate). Lisäksi kasvatustoimintaa harjoittaessaan aikuinen sukupolvi pyrkii näiden sisältöjen avulla kehittämään kasvavien omaa, itsenäistä toimintaa tulevaisuutta silmällä pitäen.

Psykologisella tasolla kasvatus on toimintaa, jonka päämääränä on aiheuttaa kasvatissa kasvua. Kasvulla tarkoitetaan tällöin laajasti sivistymistä, täysikasvuiseksi ja omavastuiseksi tulemista. Pääosin kasvun oletetaan perustuvan tietoiseen oppimiseen. Kasvatukseen kuuluu kasvattajan toimintaa (kasvattaminen), kasvatin omaa toimintaa ja muita kasvuun vaikuttavia tekijöitä.

Hollo on määritellyt kasvatuksen (vain) kasvamaan saattamiseksi. Hän on johtanut kasvatuksen määritelmän sanasta kasvattaa, joka on alun perin tarkoittaa voimien ja taipumusten herättämistä ja kehittämistä. Hollo painottaa kasvavan itsetoimintaa, jota kasvattaja voi suunnata ja tukea.

Tavallisesti kasvatukseen liitetään kaksi ominaisuutta: tavoitteisuus ja kasvattajan ja kasvatin välinen keskinäisvaikutus, jolle on tyypillistä molemminsuuntainen vaikuttaminen.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Antikainen, Ari: Kasvatus, elämänkulku ja yhteiskunta. Helsinki Porvoo: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22855-9.
  • Hilpelä, Jyrki: Kasvatuksen tehtävä ja kasvatustieteen vaihtoehdot. Kirjassa Antikainen, Ari & Nuutinen, Pirjo (toim.) Näkökulmia kasvatuksen ongelmiin ja tutkimukseen. 5.p. Yliopistopaino, 1989. (ss. 152-174.)
  • Hirsjärvi, Sirkka & Huttunen, Jouko: Johdatus kasvatustieteeseen. 4. uudistettu laitos. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1995. ISBN 951-0-20512-5.
  • Hytönen, Juhani: Lapsikeskeinen kasvatus. 4. uudistettu painos. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1997 (7. painos 2004). ISBN 951-0-21054-4.
  • Hämäläinen, Juha & Nivala, Elina: Kasvatustiede: Pedagogisen ihmistyön tiede. Kuopio: Unipress, 2008. ISBN 978-951-579-055-2.
  • Karila, Kirsti ym.: Kasvatusvuorovaikutus. Tampere: Vastapaino, 2006. ISBN 951-768-192-5.
  • Kiilakoski, Tomi & Tomperi, Tuukka & Vuorikoski, Marjo (toim.): Kenen kasvatus? Kriittinen pedagogiikka ja toisinkasvatuksen mahdollisuus. Tampere: Vastapaino, 2005. ISBN 951-768-168-2.
  • Paalasmaa, Jarno (toim.): Lapsesta käsin. Kasvatuksen ja opetuksen vaihtoehtoja. Jyväskylä: PS-kustannus, 2011. ISBN 978-952-451-515-3.
  • Puolimatka, Tapio: Kasvatus ja filosofia. 2. uudistettu painos. Helsinki: Kirjayhtymä, 1996. ISBN 951-26-4249-2.
  • Siljander, Pauli (toim.): Kasvatus ja sosialisaatio. Helsinki: Gaudeamus, 1997. ISBN 951-662-713-7.
Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.