Immi Savonius

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Knut Immanuel (Immi) Savonius (25. maaliskuuta 1861 Kiikka3. huhtikuuta 1934 Helsinki)[1] oli suomalainen juristi, joka toimi itsenäisen Suomen ensimmäisenä apulaisoikeuskanslerina.

Savoniuksen vanhemmat olivat kruununvouti Victor Vilhelm Savonius ja Maria Kristina Forsell. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Turun ruotsalaisesta klassillisesta lyseosta vuonna 1880 hän suoritti Haminan kadettikoulun pääsytutkinnon, mutta aloittikin pian lakiopinnot. Savonius suoritti yleisen oikeustutkinnon 1885 ja sai varatuomarin arvon 1888. Vuodesta 1893 hän toimi virkamiehenä Suomen senaatissa, 1906 alkaen oikeusosaston esittelijäsihteerinä. Savonius nimitettiin heinäkuussa 1910 vt. prokuraattoriksi, mutta erotettiin jo seuraavan vuoden tammikuussa, sillä perustuslaillisen kantansa vuoksi hän kieltäytyi kenraalikuvernööri F. A. Seynin määräyksestä huolimatta nostamasta syytettä kansanedustaja E. N. Setälää vastaan, joka oli arvostellut lakia yleisvaltakunnallisesta lainsäädännöstä. Menetettyään myös virkansa senaatissa hän työskenteli vähäpätöisissä tehtävissä Helsingin kaupungin hallinnossa ja Suomen maalaisten paloapuyhtiössä vuoden 1917 helmikuun vallankumoukseen asti.[1] Sen jälkeen Savonius oli prokuraattorin apulaisena 1917–1919 ja apulaisoikeuskanslerina 1919–1926.[2]

Immi Savoniuksen poika oli kenraaliluutnantti Kai Savonjousi.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Mia Sundström: Savonius, Immi (1861 - 19334) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 9.10.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. a b Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1966, osa 7 p. 1130
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.