Idänimarre
| Idänimarre | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | Silmälläpidettävä |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Sanikkaiset Pteridophyta |
| Alakaari: | Saniaiset Pteridophytina |
| Luokka: | Pteridopsida |
| Lahko: | Polypodiales |
| Heimo: | Loikkokasvit Cystopteridaceae |
| Suku: | Pikkuimarteet Gymnocarpium |
| Laji: | continentale |
| Kaksiosainen nimi | |
Idänimarre (Gymnocarpium continentale, syn. G. jessoënse) on Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa tavattava pieni saniainen. Suomessa laji on harvinainen.
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Monivuotinen idänimarre kasvattaa pitkän, hennon, väriltään tummanruskean ja jokseenkin kiillottoman maavarren. Yksittäin maavarresta nousevat lehdet ovat 10–30 cm korkeita. Lehden ruoti on noin kaksi kertaa lavan pituinen ja tiheään nystykarvainen. Kirkkaanvihreä lehtilapa on nystyinen, tavallisesti leveyttä pitempi, kolmiomaisen puikea ja kaksi kertaa parilehdykkäinen. Kapeanpuikea tyvilehdykkä on selvästi lehden kärkiosaa pienempi. Tyvilehdykän ensimmäisen pikkulehdykkäparin lehdykät ovat melkein samankokoisia, pienemmän pikkulehdykän keskiosan leveyden ollessa 4/5 isomman lehdykän keskiosan leveydestä. Pikkulehdykät ovat muodoltaan kapean pitkulaisia ja pariosaisia tai parijakoisia. Lehden alapinnalla olevat itiöpesäkeryhmät ovat pyöreitä ja katesuomuttomia. Idänimarteen itiöt kypsyvät Suomessa heinä-elokuussa. Itiöt ovat väriltään vaaleanruskeita.[2]
Idänimarre muistuttaa hyvin paljon lähisukulaisiaan metsäimarretta (G. dryopteris) ja erityisesti kalkki-imarretta (G. robertianum). Laji myös risteytyy helposti metsäimarteen kanssa.[3]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Idänimarteen levinneisyysalue tunnetaan huonosti. Pääesiintymisalue ulottuu Siperiasta Itä-Aasiaan, sekä Pohjois-Amerikan pohjoisosiin. Fennoskandiassa lajia tavataan Pohjois-Norjassa ja -Suomessa sekä Venäjän Karjalassa. Fennoskandian esiintymien arvellaan olevan myöhäisjääkautinen jäänne.[3] Suomessa idänimarre on harvinainen laji, joka löydettiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1937. Sen pääesiintymä Suomessa on Koillismaalla Kuusamossa ja Sallan eteläosissa, pääosin Oulangan kansallispuistossa. Pienempiä esiintymiä tavataan Utsjoella, Inarin lounaisosassa ja Enontekiön Hetasta.[3][4]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Idänimarre kasvaa yleensä varjoisissa kallionraoissa. Laji on kalkinvaatija.[2][3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Ulvinen, Tauno: Idänimarre. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 165.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Christenhusz, M., Bento Elias, R., Dyer, R., Ivanenko, Y., Rouhan, G., Rumsey, F. & Väre, H.: Gymnocarpium continentale IUCN Red List of Threatened Species. Version 2021-1. 2017. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 12.4.2021. (englanniksi)
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 53.
- ↑ a b c d Ulvinen 1997, s. 165.
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2011: Idänimarteen levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 8.10.2011.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pohjolan kasvien pauloissa: Gymnocarpium continentale - idänimarre
- Kasviatlas 2020: Idänimarteen levinneisyys Suomessa.
|