Ian Stewart (muusikko)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ian "Stu" Stewart (18. heinäkuuta 1938 Fife, Skotlanti12. joulukuuta 1985 Lontoo, Englanti) oli skotlantilainen pianisti, kosketinsoittaja ja The Rolling Stones -yhtyeen perustajajäsen. Häntä pidetään yhtenä maailman kaikkien aikojen parhaana Boogie woogie-pianistina.

Pittenweemin kalastajakylässä Fifen piirikunnassa Skotlannissa syntynyt Stewart aloitti pianon soiton 6-vuotiaana. Muutettuaan Lontooseen Stewart perusti The Rolling Stones -yhtyeen toukokuussa 1962 yhdessä kitaristi Brian Jonesin kanssa. Myöhemmin samana kesänä yhtyeeseen liittyivät Mick Jagger ja Keith Richards.

Vuotta myöhemmin Rolling Stones sai sopimuksen Decca-levy-yhtiön kanssa. Samalla manageriksi tuli Andrew Loog Oldham, joka erotti Stewartin yhtyeestä. Aikaisemmin muun muassa The Beatlesin kanssa työskennellyt Oldham katsoi, että kuusi soittajaa oli liian iso määrä rock-yhtyeeseen. Lisäksi Stewart ei sopinut Oldhamin mielestä ulkonäöllisesti bändin imagoon. Stewart oli isokokoinen roteva mies ja näytti huomattavasti muita Rolling Stonesin jäseniä vanhemmalta, vaikka ikäeroa ei ollutkaan kuin muutama vuosi.

Stewart jatkoi kuitenkin yhtyeen mukana toimien studio- ja kiertuemuusikkona sekä roudarina. Stewart soitti vuosien 1964 ja 1986 välillä jokaisella Rolling Stonesin albumilla vuoden 1968 Beggars Banquet -levyä lukuunottamatta. Vuonna 1986 julkaistua Dirty Work -albumia Stewart ei koskaan ehtinyt kuulemaan valmiina. Hän oli myös mukana neljällä yhtyeen maailmankiertueella.

Rolling Stonesin lisäksi Stewart työskenteli myös muiden artistien kanssa. Nimekkäimpiä levyjä, joilla hän esiintyi olivat Led Zeppelinin albumit IV (1971) ja Physical Graffiti (1975) sekä George Thorogoodin Bad to the Bone (1982). Hän soitti myös Rocket 88 -yhtyeessä, joka julkaisi yhden levyn vuonna 1981.

Ian Stewart kuoli 47-vuotiaana sydänkohtaukseen Lontoossa joulukuussa 1985. Kun Rolling Stones valittiin Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 1989, pyysivät yhtyeen jäsenet myös Stewartin nimeämistä. Huhtikuussa 2011 ilmestyi Stewartille omistettu tribuuttialbumi Boogie 4 Stu. Pianisti Ben Watersin idoimalla levyllä soittaa Rolling Stonesin jäsenten lisäksi useita muusikoita kuten PJ Harvey ja Jools Holland.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]