Hiitola (Karjalan tasavalta)
| Hiitola Хи́йтола |
|
|---|---|
  Hiitola |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Venäjä |
| Tasavalta | Karjalan tasavalta |
| Piiri | Lahdenpohjan piiri |
| Hallinto | |
| – Asutustyyppi | taajama |
| – Hallinnon tyyppi | maalaiskunta |
| Pinta-ala | |
| – Kokonaispinta-ala | 674,64 km² |
| Väkiluku (2011) | 2 500 |
| Aikavyöhyke | UTC+3 (MSK) |
.svg)
Hiitola (ven. Хи́йтола) on maalaiskunta ja sen keskustaajama (entinen asemakylä)[1] Karjalan tasavallan Lahdenpohjan piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Kokkolanjoen rannalla[2] 56 kilometriä Lahdenpohjasta lounaaseen. Taajamassa on 805 ja kunnassa 2 500 asukasta (vuonna 2011)[3].
Maantiede ja asutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hiitolan kunnan pinta-ala on 674,64 neliökilometriä[4]. Se rajoittuu pohjoisessa Lahdenpohjan piirin Elisenvaaran ja Kurkijoen kuntiin, idässä Laatokkaan, etelässä Leningradin alueeseen kuuluviin Käkisalmen ja Viipurin piireihin sekä lännessä Suomeen. Pinta-alasta 63,1 % on luonnonaluetta, 29,6 % vesistöjä ja 5,7 % maatalousmaata[4].
Seutu kuuluu Laatokan alavaan rantavyöhykkeeseen, jossa on lukuisia pieniä kalliosaaria[5]. Kunnan alueella virtaavista joista suurin on Kokkolanjoki eli Hiitolanjoki. Muita jokia ovat Ilmeenjoki ja Asilanjoki. Järviä ovat Laatokan lisäksi Alasjärvi, Hiitolanjärvi, Tausjärvi ja Veijalanjärvi[6]. Hyötykaivannaisiin kuuluvat rautamalmi, rakennuskivi, hiekka, sora ja turve[7]. Seudulle suunnitellaan Laatokan saariston kansallispuistoa[8].
Keskustaajaman (entinen asemakylä)[1] lisäksi kuntaan kuuluu kahdeksan asutuskeskusta: Asila (ven. Asilan), Haukkavaara, Ilmee, Kujansuo, Kulikovo (entinen Hiitolan kirkonkylä), Rintala, Tiurula ja Tounan eli Tounaa (entinen Karjalan työlaitoksen alue). Hiitolan ohella suurimmat asutuskeskukset ovat noin 650 asukkaan Kulikovo, 550 asukkaan Tounaa ja 350 asukkaan Tiurula.[3] Entinen kirkonkylä on nykyään neuvostokylä, jossa on kasarmialue, sovhoosirakennuksia ja kerrostaloja. Hautausmaalla on runsaasti venäläisten hautoja valokuvineen, mutta sieltä löytyy myös vanhoja suomalaisia hautakiviä.[1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hiitolan kylä mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1471. Se kuului Kurkijoen Kylänlahden perevaaraan ja vuodesta 1611 Tiurulan pogostaan. Vuodesta 1617 lähtien alue oli osa Ruotsia, suuren pohjan sodan jälkeen Venäjää sekä myöhemmin Suomen suuriruhtinaskuntaa ja itsenäistä Suomea.[2] Kuuluisia hiitolalaisia olivat mm. kirjailija Eeva Kilpi ja oopperalaulajat Martti Talvela ja Tuure Ara.[1]
Nykyinen kunta käsittää Suomen talvi- ja jatkosotien jälkeen Neuvostoliitolle luovuttaman entisen Hiitolan kunnan pohjois- ja keskiosat, Rautjärven kunnan luovutetun itäosan sekä Simpeleen kunnan luovutetun itäosan eteläiset alueet. Kunnan keskustaajamana toimii entinen Suomen Hiitolan rautatieasema. Hiitolan entinen kirkonkylä kantaa nykyään nimeä Kulikovo.
Liikenne, talous ja palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hiitolan kautta kulkee Pietarin, Sortavalan ja Petroskoin välinen rautatie sekä maantie A129[9].
Kunnassa toimii luonnonvarojen hyödyntämiseen perustuvaa rakennustarvike- ja metsäteollisuutta. Kilpolansaaren lähistöllä on kalanviljelylaitos. Maataloutta edustavat asukkaiden palstaviljelmät.[7]
Keskustaajaman palveluihin kuuluu keskikoulu, kulttuuritalo, kirjasto ja pieni poliklinikka. Eräitä julkisia palveluja on myös Tounaassa, Kulikovossa ja Tiurulassa.[10]
Nähtävyydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seudulla on useita muinaisia asuinpaikkoja. Rakennusmuistomerkkeihin kuuluvat Ilmeen kirkko, komendantinviraston rakennus sekä Hiitolan taajaman 1900-luvun alusta peräisin olevat asuin- ja talousrakennukset. Kulikovossa on talvi- ja jatkosodassa kaatuneiden suomalaisten ja Hiitolan asemalla neuvostosotilaiden hautapaikat.[11] Hiitolan taajaman lähellä sijaitsee Linnamäen nimellä tunnettu karjalaisten keskiaikainen muinaislinna[12].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Karelija: entsiklopedija, tom 3. Petrozavodsk: Petropress, 2011. ISBN 978-5-8430-0127-8.
- Vypolnenije rabot po razrabotke projektov Generalnogo plana i Pravil zemlepolzovanija i zastroiki munitsipalnogo obrazovanija ”Hijtolskoje selskoje poselenije”: Materialy po obosnovaniju generalnogo plana 2012. Terplanprojekt. Viitattu 1.4.2013. (venäjäksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Lehtipuu Markus, Karjala Suomalainen Matkaopas 1. p. (2000)
- ↑ a b Karelija, s. 226.
- ↑ a b Materialy, s. 14.
- ↑ a b Materialy, s. 70.
- ↑ Materialy, s. 10.
- ↑ Materialy, s. 11–12.
- ↑ a b Materialy, s. 22–23.
- ↑ Materialy, s. 33–34.
- ↑ Materialy, s. 28.
- ↑ Materialy, s. 25–26.
- ↑ Materialy, s. 34–35.
- ↑ Karelija, s. 226–227.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||