Tämä on lupaava artikkeli.

Hertha Sponer

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hertha Sponer
Sponer,Hertha 1923 Göttingen.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt1. syyskuuta 1895
Neisse, Sleesia, Saksan keisarikunta
Kuollut27. helmikuuta 1968 (72 vuotta)
Ilten, Ala-Saksi, Saksan liittotasavalta
Kansalaisuus Saksa Saksalainen
Koulutus ja ura
Tutkinnot Tübingenin yliopisto
Göttingenin yliopisto
Väitöstyön ohjaaja Peter Debye
Instituutti Göttingenin yliopisto
Duken yliopisto
Opettaja Peter Debye
Tutkimusalue Fysiikka
Tunnetut työt Molekyylispektroskopia
Birge–Sponer-menetelmä

Hertha Sponer (1. syyskuuta 189527. helmikuuta 1968) oli saksalainen fyysikko, joka tutki erityisesti kvanttimekaniikkaa ja molekyylifysiikkaa. Sponer tunnetaan dissosiaatioenergian laskemiseen käytetystä Birge–Sponer-menetelmästä, jonka hän kehitti yhdessä Raymond Thayer Birgen kanssa. Hän oli ensimmäisiä saksalaisia naispuolisia tohtoriksi väitelleitä ja yliopiston dosentteja. Aviomiehensä James Franckin juutalaisuuden vuoksi Sponer menetti mahdollisuutensa työskennellä Natsi-Saksassa, ja hän siirtyi ensin Osloon ja sittemmin Yhdysvaltoihin, mutta toisen maailmansodan jälkeen hän saattoi palata Länsi-Saksan Göttingeniin. Hänen mukaansa on nimetty nuorille naisfyysikoille myönnettävä Hertha Sponer -palkinto.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hertha Sponer syntyi 1. syyskuuta 1895 Neissessa, silloisessa Sleesiassa. Hän oli kirjoitustavarakauppiaan viidestä lapsesta vanhin. Kuten moni nainen siihen aikaan, Sponer joutui käymään erilaisia koulutuksia päästäkseen kiertotietä ylioppilaaksi. Hän muun muassa kouluttautui lastenhoitajaksi ja toimi siinä ammatissa kaksi vuotta.[1] Hän kouluttautui myös kansakoulunopettajaksi ja toimi kansakoulussa sota-ajan sijaisena vuoteen 1916 asti.[2] Vuonna 1917, 22-vuotiaana, hän suoritti vihdoin ylioppilastutkinnon Breslaun poikalukion ulkopuolisena opiskelijana.[1]

Tieteellinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sponer opiskeli fysiikkaa ensin Tübingenin ja sitten Göttingenin yliopistossa. Hän valmistui ennätysajassa, kolmessa vuodessa, ja väitteli vuonna 1920 tohtoriksi väitöskirjallaan Über ultrarote Absorption zweiatomiger Gase (suom. Kaksiatomisten kaasujen infrapuna-absorptiosta), jonka ohjaajana toimi alankomaalainen kemisti ja fyysikko Peter Debye.[1][2]

Väitöskirjansa jälkeen Sponer työskenteli vuosina 1920-1921 Kaiser Wilhelm -instituutissa Berliinissä. Siellä hän halusi etenkin harjoitella tieteellisten kokeiden suorittamista, mitä hän ei ollut lyhyenä opiskeluaikanaan ehtinyt tehdä tarpeeksi. Berliinissä hän tutustui myös mentoriinsa ja myöhempään aviomieheensä James Franckiin. Sponer muutti 1921 Franckin mukana Göttingeniin ja toimi siellä aluksi Franckin apulaisena. Vuonna 1925 Sponer habilitoitui ja nimitettiin yksityisdosentiksi. Habilitaatio oli tullut naisille mahdolliseksi vasta vuonna 1918, ja se oli erittäin harvinaista naisten kohdalla. Vuosien 1908 ja 1933 välisenä aikana väitelleistä naisista vain noin viidestä promillesta tuli dosentteja, ja näistä vain puolesta tuli professoreja. Tuohon aikaan fysiikan alalla oli Saksassa vain kolme dosenttia: Sponerin lisäksi Lise Meitner Berliinissä ja Hedwig Kohn Breslaussa. Naisen asema oli tuohon aikaan muutenkin vaikea yliopistomaailmassa. Tieteilijänaisen piti esimerkiksi luopua ammatistaan, jos hän meni naimisiin. Myös Sponerin virka oli kiinnitetty Franckin virkaan. Jos Franck lähtisi, myös Sponerin olisi lähdettävä.[1]

Habilitaationsa jälkeen Sponer vietti lukukauden Berkeleyn yliopistossa tutkijana.[1] Siellä ollessaan hän kehitti yhdessä Raymond Thayer Birgen kanssa Birge–Sponer-menetelmän, jonka avulla voidaan laskea dissosiaatioenergia.[3] Menetelmä julkaistiin vuonna 1926.[4] Berkeleystä hän palasi takaisin Göttingeniin. Hänet ylennettiin 1930 yliassistentiksi ja 1932 erityisprofessoriksi. Sponer oli tiiviisti mukana Göttingenin tukijayhteisössä, ja häntä pidettiin Franckin oikeana kätenä. Vuonna 1933 natsien noustua valtaan juutalainen Franck kuitenkin lähti Göttingenin yliopistosta. Myös monet muut juutalaiset tutkijat lähtivät, jolloin lähes koko tutkimusryhmä hajosi. Sponer menetti paikkansa yliassistenttina. Hän yritti saada uutta paikkaa monista saksalaisista yliopistoista, mutta se ei onnistunut, sillä natsihallinto yritti pitää naiset poissa yliopistoista. Lopulta Sponer sai vuonna 1934 paikan vierailevana professorina Oslon yliopistosta. Sponer ei kuitenkaan koskaan kunnolla kotiutunut Norjaan. Hänen piti opetella uusi kieli, yliopiston fysikaalinen instituutti oli juuri muuttamassa, yliopiston kirjasto oli Sponerin mielestä huonossa kunnossa ja lisäksi Sponer oli yksinäinen. Tuona aikana hän oli tiiviissä kirjeenvaihdossa James Franckin kanssa.[1]

Tammikuussa 1936 Sponer muutti Pohjois-Carolinaan, jossa hän työskenteli Duken yliopistossa.[1] Siellä hän oli rakentamassa uutta spektroskopialaboratoriota, jossa hän teki kokeita erityisesti molekyylispektroskopian parissa. Sponer ymmärsi jo varhain spektroskopiatutkimusten merkityksen kemialle ja yhdisteli tutkimuksissaan kvanttimekaniikan ja kemian tietoja.[5] Sponer julkaisi yhteensä noin 90 artikkelia, muun muassa useamman yleiskatsauksen senhetkisestä tutkimuksen tilasta.[1]

Yhdysvalloissa Sponer tunsi jälleen olonsa kotoisaksi. Siellä hän tapasi myös paljon vanhoja kollegoja ja ystäviä, heidän joukossaan myös James Franck. Sponer tuki Franckia tämän vaimon kuoltua vuonna 1941. 51-vuotias Sponer ja 64-vuotias Franck, jotka olivat tunteneet toisensa jo 20 vuotta ja työskennelleet vuosia tiiviisti yhdessä, menivät vuonna 1946 naimisiin. Sponer ja Franck jatkoivat kuitenkin tutkimuksiaan eri kaupungeissa, Sponer Duken yliopistossa ja Franck Chicagossa, eivätkä he koskaan asuneet yhdessä. Sponer piti naimisiin mennessään tyttönimensä.[1]

Myöhemmät vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan jälkeen Sponerilla ja Franckilla oli erilainen suhtautuminen saksalaisiin juuriinsa. Sponer kävi jo vuonna 1949 Saksassa tapaamassa perhettään, kun taas Franck päätti käydä Saksassa vasta vuonna 1953 saatuaan Göttingenin kaupungin kunniakansalaisuuden yhdessä Max Bornin kanssa. Sittemmin he kävivät Saksassa myös yhdessä, muun muassa kuntoutusmatkoilla Baden-Badenissa. James Franck kuoli vuonna 1964 Göttingenissä ja Hertha Sponer vuonna 1968 Iltenissä, Hannoverin lähellä.[1]

Sponerin entinen kollega Friedrich Hund kirjoitti Physikalische Blätter -julkaisun nekrologissa Sponerista näin:[1]

»Hän oli tietoinen siitä, että hän teki jotain naiselle epätavallista. Hänellä oli lahjakkuutta, sitkeyttä ja kunnianhimoa selvitä siihen liittyvistä vaikeuksista.»

Kunnianosoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hertha Sponerin kunniaksi on jaettu vuodesta 2002 Hertha-Sponer-palkintoa, joka myönnetään vuosittain fysiikan alalla ansioituneille nuorille naisille.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k Marie-Ann Maushart: Die Lebensgeschichte der Physikerin Hertha Sponer (1895–1968) (PDF) pro-physik.de. Viitattu 6.12.2014. (saksaksi)
  2. a b Lebenslauf Hertha Sponer Deutsche Physikalische Gesellschaft. Viitattu 6.12.2014. (saksaksi)
  3. Marie-Ann Maushart: Hertha Sponer: A Woman's Life as a Physicist in the 20th Century "So You Won't Forget Me", s. 39. Dept. of Physics, Duke University, 2011. ISBN 978-1465338051. Google books (viitattu 20.1.2015). (englanniksi)
  4. Birge-Sponer extrapolation Oxford Reference. Viitattu 20.1.2015. (englanniksi)
  5. Hertha Sponer Duke Physics. Viitattu 6.12.2014. (englanniksi)
  6. Hertha-Sponer-Preis Deutsche Physikalische Gesellschaft. Viitattu 6.12.2014. (saksaksi)