Henning Mankell (säveltäjä)
Ivar Henning Mankell (3. kesäkuuta 1868 Härnösand – 8. toukokuuta 1930 Tukholma) oli ruotsalainen säveltäjä.[1]
Sukutausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mankell oli säveltäjä, musiikkihistorioitsija Abraham Mankellin sisaruksenpoika ja poliitikko, historioitsija Julius Mankellin serkku. Hän oli myös kirjailija Henning Mankellin isoisä. Suvun taustat ovat Mangold-nimisissä saksalaismuusikoissa. Mankellin isoisä Johann Hermann Mangold oli muuttanut Ruotsiin vuonna 1832 ja ottanut käyttöön Mankell-nimen. Johann Hermann Mangoldin nuorin poika toisesta avioliitosta oli Emil Theodor, joka puolestaan oli säveltäjä Henning Mankellin isä.[1]
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mankell opiskeli Härnösandin opettajien koulutuslaitoksessa ja sai samalla yksityisopetusta koulun musiikinopettajilta. Hän itse opetti Härnösandissa liikuntaa ja piirtämistä. Hän oli myös taitava harrastelijaviulisti ja osallistui aktiivisesti Härnösandin musiikkielämään. Pianistina hän perusti veljiensä kanssa pianotrion, jossa Gunnar soitti viulua ja Gustav selloa. Tukholmassa Mankell opiskeli Kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa. Hän suoritti urkuritutkinnon vuonna 1889 sekä opetus- ja kirkkolaulututkinnot vuonna 1891. Hän sai vielä pianonsoiton opetusta Hilda Thegerströmiltä (1892–1895) ja Lennart Lundbergilta (1895–1899) sekä musiikin teorian opetusta Aron Bergensonilta.[1]
Mankell kävi runsaasti kirjeenvaihtoa Ernst Liljedahlin kanssa. Hän toimi vuosina 1899–1907 musiikkikriitikkona Svenska Morgonbladetissa ja sittemmin lyhyemmän ajan Stockholms-Tidningenissa. Mankell aloitti opintojensa jälkeen pianonsoiton ja harmonian opettamisen. Vuonna 1905 hän meni naimisiin oppilaansa Agnes Lindblomin kanssa. Mankell valittiin Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäseneksi vuonna 1917. Samana vuonna hän pääsi Tukholman kuninkaallisen musiikkikorkeakoulun hallitukseen.[1]
Mankellilla todettiin 1920-luvun loppupuolella diabetes. Insuliinihoitoon suhtauduttiin vielä epäluuloisesti, mutta Mankellille määrättiin tiukka ruokavalio. Hänen terveydentilansa ja tuottavuutensa kuitenkin heikkenivät nopeasti. Hän kuoli diabeteksen seurauksiin vuonna 1930.[1]
Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mankellin tyyli oli aikaansa nähden rohkea ja kokeileva. Breitkopf & Härtelin kautta julkaistut pianosävellykset saavuttivat Belgiassa suosiota pianisti Gunnar Mellströmin työn tuloksena. Suurimmaksi osaksi Mankellin tuotanto koostuu pianomusiikista.[1]
1910-luvun lopussa Mankellilla oli säveltäjänä hyvin tuottelias kausi; hänen musiikkiaan myös kuultiin aiempaa useammin isoissa konserteissa. Kriitikot kuten Andreas Hallén ja Wilhelm Peterson-Berger pitivät ongelmallisena teosten "futuristisuutta". Mankellin tukijoihin kuitenkin kuului muun muassa Ture Rangström, josta tuli hänen läheinen ystävänsä. Myös Kurt Atterberg arvosti Mankellin teoksia. Keväällä 1918 esitettiin Mankellin pianokvintetto (g-molli, op. 22), alttoviulusonaatti (h-molli) ja lauluja. Tämän jälkeen monet aikansa merkittävimpiin lukeutuneet ruotsalaiset muusikot sisällyttivät Mankellin musiikkia ohjelmistoihinsa. Maaliskuussa 1921 Aurora Molander soitti solistina Mankellin pianokonserton (d-molli) esityksessä.[1]
Mankellin musiikillisen ajattelun juuret olivat pääasiassa Frédéric Chopinin ja Franz Lisztin perinteissä. Hän sai vaikutteita myös muiden muassa Emil Sjögreniltä ja Edvard Griegiltä sekä myöhemmin Claude Debussylta ja Maurice Ravelilta. Chopinilta Mankell omaksui tavan säveltää sellaisia pianoteoksia kuin balladeja, nocturneja, preludeja ja impromptuja. Hän kehitti myös omanlaisensa fantasiasonaatin muodon, jossa voi nähdä yhteyksiä Franz Lisztin h-mollisonaattiin. Mankellin monet teokset ovat harmonisesti edistyneitä, vaikka niissä enimmäkseen on tonaalinen keskus. Hänen kamarimusiikkituotantonsa joukossa on kolme jousikvartettoa. Monet Mankellin teoksista ovat saatavilla vain käsikirjoituksina.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||
